Revanssihenkeä Helsingissä

LIIGA / Ennakko
Kumpi vie pidemmän korren tiistaina?
Kuva © Atte Rissanen - atterissanenphotography.com
HIFK saa tiistaina vieraita Savosta, kun KalPa yrittää toista kertaa neljään päivään katkaista helsinkiläisten voittoputkea. Edellinen yritys lauantaina Kuopiossa jäi torsoksi, kun HIFK voitti ottelun tylyin lukemin 6-1.

HIFK lähtee otteluun seitsemän perättäisen voiton saattelemana. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan joukkue on hävinnyt vain yhden. Ainoasta kauneusvirheestä vastuussa on Kärpät, joka kävi Helsingissä voittamassa.

KalPan otteissa on havaittavissa ryhtiliikettä. Pelissä on edelleen selviä puutteita, mutta joukkue on päässyt pahimman kaamoksen yli. Kymmenestä edellisottelusta kuopiolaiset ovat jääneet ilman pisteitä vain neljä kertaa, samassa ajassa pisteitä on kertynyt 14.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kaksi kertaa. Edellinen ottelu käytiin lauantaina, kun HIFK kapteeninsa Ville Peltosen hattutempun avulla kävi hakemassa pisteet Niiralan montusta. Kauden ensimmäinen kohtaaminen päättyi niin ikään Kuopiossa HIFK:n voittoon, silloin niukemmin 2-1-lukemin.

Viimeistelyn riemu ja tuska

Vierailijoiden suurin ongelma on hyökkäyspelaaminen ja viimeistely. Päästettyjen maalien suhteen ei tarvitse olla huolissaan, mutta joukkue on tehnyt ylivoimaisesti vähiten maaleja tämän kauden Liigassa.

30 ottelussa kuopiolaiset ovat heilutelleet vastustajan maaliverkkoa ainoastaan 53 kertaa, keskimäärin 1,73 kertaa ottelussa. Lähes puolessa otteluista joukkue on tehnyt korkeintaan yhden maalin. Kuusi kertaa, viidesosa otteluista, on päättynyt KalPan maalisarakkeen näyttäessä nollaa.

HIFK kamppaili kauden alussa saman ongelman kanssa, mutta marraskuun maajoukkuetauon jälkeen jäällä esiintynyt joukkue on olemukseltaan täysin erilainen, kuin alkukaudesta.

Juuso Puustisen 11 maalia 12 ottelussa ja Corey Elkinsin 15 pistettä ovat olleet näkyvimmässä roolissa, mutta myös alemmissa kentissä pelaavat ovat saaneet itsestään enemmän irti.

Mika Partanen on löytänyt otteisiinsa viime kaudelta Mestiksestä tutun röyhkeyden ja nuorukainen iski viime viikolla Liigauransa avausmaalin. Maalihanansa avasi myös paljon parjattu puolustaja Jason DeSantis, joka onnistui lauantaina Kuopiossa.

Mutkien kautta pikavauhtia HIFK:hon Ruotsista saapunut Ryan Thang tuo lisää leveyttä hyökkäykseen. Jenkkihyökkääjä ei säväytä, mutta hoitaa nöyrästi oman roolinsa alempien ketjujen hyökkääjänä.

Komulainen tuuraamaan

Kummallakin joukkueella on omat loukkaantumishuolensa. KalPalla on etenkin hyökkäyspäässä poissaolijoita, joista nimekkäimpinä Sami Kapanen, pitkäaikaispotilas Luke Pither sekä korvaajaksi hankittu Rastislav Pavlikovsky. Lisäksi poissa on pelikiellon vuoksi Janne Kolehmainen.

Loukkaantuneita paikkaamaan KalPa vuokrasi joulutaukoon asti kestävällä sopimuksella Joonas Komulaisen Kärpistä. Komulainen on jäänyt Kärpissä pienelle vastuulle, 22 ottelussa pienikokoinen hyökkääjä on kasannut 5 maalia ja 3 syöttöpistettä.

HIFK:lta loukkaantuneiden listalla aikaansa ovat viettäneet Janos Hari, Matti Kuparinen, Niko Piiparinen, Mikko Kurvinen, Roope Talaja sekä Juuso Salmi.

Seuraa Heitä

Joonas Komulainen #30 |

Keskushyökkääjä

Pienikokoinen Komulainen debytoi kuopiolaisten riveissä. Nouseeko hyökkääjä suoraan joukkueen eturiviin?

Jason DeSantis #2 |

Puolustaja

Hyökkäävä puolustaja, jonka tehot hyökkäyspäässä olivat pitkään kateissa. Osui viimein tolppien väliin lauantaina, löysikö itseluottamuksensa ja ottaa seuraavan askeleen?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Arttu Luttinen 3 5 8
2.Corey Elkins 0 7 7
3.Ville Peltonen 4 3 7
4.Juuso Puustinen 5 0 5
5.Toni Söderholm 2 2 4
KalPa M S P
1.Marko Kauppinen 0 4 4
2.Artturi Lehkonen 3 1 4
3.Sami Kapanen 2 1 3
4.Petri Lammassaari 2 1 3
5.Arttu Ilomäki 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle