Kuntopuntarin kärki vastakkain

LIIGA / Ennakko
Kahdeksan ottelun voittoputkessa etenevä HIFK saa vastaansa JYPin, jolla alla on viisi peräkkäistä voittoa. Lauantain ottelussa ratkaistaan nykyhetken kuumin SM-liigajoukkue.

Kuntokäyrät

HIFK kaunisteli voittoputkeaan perjantaina Oulussa, kun se nappasi vierasvoiton lopulta lukemin 1-6. Vahvasti niin fyyisellä kuin pelilliselläkin puolella pelanneet punanutut eivät jättäneet epäselvyyttä joukkueiden paremmuudesta.

JYP puolestaan jatkoi omaa voittoputkeaan perjantaina kotiottelussa sarjajumbo Ilvestä vastaan. Jyväskyläläisten tahtipuikkoa heilutti Jani Tuppurainen, joka iski kypärätempun ja pohjusti Eric Perrinin tekemän 5-0-osuman. JYP oli lopulta ottelussa parempi 5-2-numeroin.

Lauantain ottelun vastusten tämän vuoden kuntokäyrät ovat komeaa katseltavaa. HIFK on voittanut 16 ottelusta 12, kun taas JYP on alkuvuoden 14 ottelusta napannut isomman pistesaaliin 11 kertaa.

Voittojen myötä molempien joukkueiden asemat sarjataulukossa ovat vahvistuneet. HIFK nousi Kärpät-voiton myötä sarjataulukon jaetulle kolmannelle sijalle, kun taas JYP on hinautumassa mukaan taisteluun sijoista 3-5, sillä Ässät ja HIFK ovat enää neljän pisteen päässä yhden ottelun enemmän pelanneina.

Tällä kaudella joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta päätyneet JYPin juhliin. Tämä poikkeus tapahtui 21.1. Jyväskylässä, mistä HIFK haki vieraspisteet 3-4-lukemin.


JYP on hallinnut joukkueiden keskinäisiä kohtaamisia kauden aikana.
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Ratkaisun paikat

HIFK lähtee lauantain otteluun erittäin hyvistä lähtöasetelmista. Joukkue on pelillisesti mennyt huomattavasti eteenpäin syksyyn verrattuna ja onnistumisia on tullut laajalla rintamalla. Myös joukkueen valmennusjohdossa ollaan tyytyväisiä nykytilanteeseen.

– Totta kai se auttaa joukkuetta, että onnistujia löytyy laajalta rintamalta. Kaikki ovat tärkeitä palasia, mennään joukkueena ja kaikki ovat mukana touhussa, totesi HIFK:n apuvalmentaja Pasi Sormunen Kärpät-ottelun yhteydessä.

Vaikka pelillisesti tilanne on hyvä ja ratkaisijoita löytyy laajalta rintamalta, keskitytään joukkueen sisällä vielä asioiden hiomiseen kevään ratkaisupelejä varten.

– Haluamme vielä petrata paljon. Yleensäkin sitä, että miten me hyökkäämme ja miten siitä rupeamme puolustamaan. Kyllä meillä hommia on vielä tosi paljon, tuumailee Sormunen.

Lauantain vierasjoukkue JYP puolestaan etenee myös erittäin positiivisessa lennossa. Tiiviisti ja aktiivisesti puolustava hurrikaaniryhmä saa illasta toiseen paljon onnistumisia aikaan myös hyökkäyspäässä. Lisäksi kun jyväskyläläisten erikoistilannepelaaminen on tällä hetkellä hyvällä malilla, eivät kannattajat voi kuin hymyillä tyytyväisyydestä.

Lisää ilon aihetta JYPin arkeen toi puolustaja Sami Vatasen paluu kokoonpanoon. Ilvestä vastaan jyväskyläisten puolustuksen johtohahmo oli mukana pohjustamassa kahta osumaa.

Lauantain ennakolta huippuottelussa ratkaisun paikat löytyvät pienistä asioista. HIFK pystyy tällä hetkellä vyöryttämään hyökkäyksiä tarvittavalla tavalla vastustajajoukkueiden puolustuslinjojen läpi, ja kun oma peräpää on pitänyt viime aikoina tarvittavalla tavalla, ovat punanutut kova haaste jyväskyläläisryhmälle.

Molempien joukkueiden materiaalit ovat vahvat ja ratkaisupelaajia löytyy monesta eri ketjusta. HIFK:n hyökkäys on kuitenkin JYPin vastaavaa selvästi laadukkaampi, kun päävalmentaja Petri Matikainen ja valmennusjohto pystyvät asettelemaan liigan kärkipelaajia ja lupauksia tasaisesti eri ketjuihin. Vierasjoukkue JYPin puolustuspelin lujuus tuleekin todelliseen testiin lauantaina.

HIFK:n haasteena puolestaan on JYPin kuuman Tuppurainen - Perrin - Harri Pesonen -ketjun pysäyttäminen. Lisäksi aiemmissa joukkueiden kohtaamisissa JYPiltä onnistujia on löytynyt tasaisesti myös alemmista ketjuista.

Kokoonpanot

HIFK:n valmennusjohto peluutti punanuttuja hyvin tasaisella peluutussysteeemillä Kärpät-ottelussa, eikä joukkueen tarvinnut pistää täyttä panosta enää perjantain-ottelun kolmanteen erään pelin ratkettua jo toisessa erässä.

– Pyrimme siihen, että peluuttaisimme mahdollisimman tasaisesti joukkuetta. Menimme kaikilla pakeilla ja jokaisella hyökkäysketjulla, on jo pidempään menty näin. Me olemme neljän ketjun joukkue tällä hetkellä eikä ketään tarvitse ylikuormittaa, tuumaili apuvalmentaja Sormunen HIFK:n peluutuksesta perjantaina.

HIFK:n riveistä puuttuvat varmuudella lauantaina Turo Järvinen sekä Juuso Riksman. Mikko Kurvinen palasi kokoonpanoon Kärpät-ottelussa, kun taas Janne Pesosen pelaaminen on vielä epävarmaa.

JYP puolestaan kierrätti pelaajia Ilves-ottelussa varsinkin alempien ketjujen ja puolustuksen osalta. Lauantain otteluun kokoonpanoon palaa muun muassa hienoa kautta pelaava nuori puolustaja Kristian Näkyvä. Puolustajakolossi Pavel Skrbek jatkaa edelleen loukkaantuneiden listalla.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Toni Söderholm 0 8 8
2.Eero Somervuori 4 2 6
3.Ville Peltonen 5 1 6
4.Petteri Wirtanen 1 3 4
5.Tyler Redenbach 1 3 4
JYP M S P
1.Éric Perrin 2 6 8
2.Jani Tuppurainen 4 2 6
3.Sami Vatanen 2 3 5
4.Harri Pesonen 2 2 4
5.Kristian Näkyvä 1 2 3

» Lähetä palautetta toimitukselle