Runkosarjan viimeinen rutistus

LIIGA / Ennakko
Torstaina Helsingin jäähalliin runkosarjan kakkossijasta pelaavan HIFK:n vieraaksi saapuu runkosarjan 13. sijan varmistanut, kauden viimeisen ottelunsa pelaava HPK.

Kuntokäyrät

Kotijoukkue HIFK lähtee otteluun neljän pelin voittoputkessa. Tiistaina joukkue murskasi Tampereella Tapparan pudotuspelihaaveet voittamalla isännät maali-iloittelussa lukemin 7-4. Kapellimestarina voitossa toimi kaksi maalia ja neljä tehopistettä kerännyt Ville Peltonen.

Vierailija HPK:n tilanne on karua luettavaa, joukkue matkaa yhdentoista ottelun tappioputkessa ja pistetili on karttunut tuolla ajanjaksolla ainoastaan kolmella pisteellä. Tiistaina Ilves kävi salama-alun ansiosta hakemassa pisteet Ritari-Areenalta. Aseeton hämeenlinnalaisryhmä joutui antautumaan neljä kertaa ensimmäisen kahdentoista minuutin aikana, eikä kyennyt kuromaan eroa kiinni.

Joukkueiden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet HIFK:n juhlaa. Kaikki kolme ottelua on päättynyt ainoastaan maalin erolla, mutta HPK:lle ei ole herunut aiemmista kohtaamisista pistettäkään.

Kotijoukkueella riittää otteluun myös panosta, sillä se on sarjataulukossa kolmantena tasapisteissä Pelicansin kanssa ja selän takana kolmen pisteen päässä vaanii paremmalla maalierolla JYP. HPK:n sijoitus sen sijaan on jo selvillä, hämeenlinnalaiset sijoittuvat runkosarjassa sijalle 13.


HIFK on ollut lennossa, HPK ei
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Ratkaisun paikat

HIFK lähtee torstain otteluun selvänä ennakkosuosikkina. Joukkue on pudotuspelien ollessa ovella löytänyt tekemiseensä uuden vaihteen. Petri Matikaisen joukot ovat saaneet onnistumisia laajalla rintamalla. Tiistaina Tampereella joukkoja johti ketju Markus Granlund - Tyler Redenbach - Ville Peltonen, saaden hyvää taustatukea Petteri Wirtasen, Kimmo Kuhdan ja Eero Somervuoren ketjulta.

Puolustuksessa orkesteria johtaa Sm-liigan tehotilaston kärkimies, tiistaina puolustajien yhden kauden syöttöennätyksen omiin nimiinsä ottanut Toni Söderholm. Taustatukea Söderholmille tarjoaa puolustajien pistepörssin kolmantena oleva Mikko Kousa.

HPK:lla on ollut vaikeuksia latautua otteluihin sen jälkeen, kun joukkue varmisti välttävänsä karsijan paikan. Suurin ongelma HPK:n pelissä on oman alueen pelaamisessa. Edellisessä kymmenessä ottelussa hämeenlinnalaiset ovat päästäneet 47 maalia. Luku on ylivoimaisesti koko liigan suurin kyseisellä ajanjaksolla, toiseksi eniten maaleja päästänyt joukkue, Tappara, on päästänyt 38 maalia.

HPK:lla on ollut suuria vaikeuksia vieraspelaamisensa kanssa, se on kerännyt liigan vähiten pisteitä vieraspeleistä. Joukkue halunnee kuitenkin kaudelleen kunniallisen päätöksen ja kentällä nähdään voitosta taisteleva HPK.

Kokoonpanot

HIFK:n sairastupa on tyhjenemässä. Mikael Granlundin ja Janne Pesosen tilannetta seurataan päivittäin. Myös Turo Järvinen on lähestymässä pelikuntoa. Juuso Riksman on sivussa kauden loppuun.

HPK:lta loukkaantuneena on ainoastaan Juuso Honka.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Tyler Redenbach 4 6 10
2.Ville Peltonen 3 4 7
3.Toni Söderholm 1 5 6
4.Markus Granlund 2 3 5
5.Eero Somervuori 2 3 5
HPK M S P
1.Janne Laakkonen 3 1 4
2.Alex Leavitt 0 3 3
3.Ville Hämäläinen 0 3 3
4.Janne Kolehmainen 3 0 3
5.Antti Roppo 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle