4 - 1

Tappion sisuunnuttamat

Torstaina kentälle luistelee kaksi tappion sisuunnuttamaa joukkuetta. HIFK jäi tiistaina Lahdessa Pelicansin jyrän alle lopputuloksen ollessa 6-2. Vaisusti esiintynyt Blues taas joutui taipumaan kotihallissaan SaiPalle lukemin 1-4. Kumpi joukkueista onnistuu laittamaan pisteen orastavalle tappioputkelle?

Kuntokäyrät

Runkosarjan lopun häämöttäessä jokaisen ottelun tärkeys korostuu. Kotijoukkue HIFK on onnistuessaan mukana taistelussa runkosarjan kärkisijoista, kun taas heikot otteet saattavat sysätä joukkueen jopa suoran pudotuspelipaikan ulkopuolelle.

Vierasjoukkue Bluesin tilanne sen sijaan on selvempi, espoolaiset suuntaavat runkosarjan jälkeen mitä todennäköisimmin villi kortti -kierrokselle. Mahdollisuus kuuden parhaan joukkoon on käytännössä jo mennyt ja vastaavasti 11. sijalla oleva SaiPa on jäänyt jo seitsemän pisteen päähän, kun kummallakin on pelaamatta enää 6 ottelua.

Vajaamiehinen HIFK oli tiistaina Pelicansia vastaan aseeton, tappiosta huolimatta HIFK on ollut kauden kevätpuoliskon huikeassa vireessä. Punapaitojen peli on loksahtanut pala palalta kohdalleen ja tulos näkyy kentällä; HIFK on pelannut vauhdikasta, fyysistä ja voittavaa kiekkoa. Edellisestä kahdestatoista ottelusta joukkue on kymmenesti poistunut voittajana.

Myös vierailijat olivat pisteputkessa ennen tiistaista Saipa-tappiotaan. Neljän ottelun pisteputken kovimmat päänahat olivat voitot runkosarjan kärkikaksikosta KalPasta sekä Pelicansista.

Kauden aiemmissa keskinäisissä otteluissa HIFK on ollut lievästi niskan päällä. Joukkueet ovat kohdanneet neljästi, kolme kertaa ottelu on päättynyt punapaitojen voittojuhliin, joskin edellinen ottelu Espoossa ratkesi HIFK:n eduksi vasta jatkoajalla Ville Peltosen maalilla.


HIFK on ollut tällä kaudella askeleen Bluesia edellä
Tomi Hänninen - http://www.chilipictures.fi

Ratkaisun paikat

Ratkaisuasemaan nousee totutusti erikoistilannepelaaminen ja hermojen hallinta. Varsinkin HIFK:lla on ollut maajoukkuetauon jälkeen ongelmia pysyä jäähyaitiosta poissa. Tauon jälkeisessä kuudessa ottelussa joukkue ei ole kertaakaan saanut vastustajaa enempää ylivoima mahdollisuuksia. Tiistaina Lahdessa HIFK otti yhdeksän kahden minuutin rangaistusta Pelicansin kolmea vastaan. Joukkueiden ottelusta voi odottaa fyysistä koitosta, kummankin täytyy pitää huolta ettei lataus purkaudu typerinä jäähyinä.

Bluesin erikoistilannepelaaminen on tilastojenkin valossa liigan häntäpäätä. Varsinkin ylivoimassa syksyllä lähteneen Ville Lajusen saappaille ei ole löytynyt täyttäjää ja se vaikeuttaa entisestään vierailijoiden vaisua ylivoimaa.

Loukkaantumisten myötä esille nousee aina myös uusia pelaajia ja vanhojen vastuunkantajien pitää myös pystyä nostamaan tasoaan. Bluesilla esiin on noussut 17-vuotias Juuso Ikonen, joka on ennakkoluulottomalla pelillään vakiinnuttanut paikkaansa Bluesin hyökkäyksessä.

HIFK:n puolella paikkaamaan nostetut pelaajat ovat jääneet pienempään rooliin. Kärkipelaajien esitykset ovat jättäneet molemmilla joukkueilla toivomisen varaa. Etenkin tiistain kierroksella esimerkiksi Dale Clarken tai Joakim Erikssonin tehotilasto näytti lukemaa -3, eikä Eero Somervuoren -5 varmasti herättänyt riemunkiljahduksia HIFK-leirissä.

Kokoonpanot

HIFK on joutunut viime otteluissaan taistelemaan loukkaantumisten sekä sitkeän flunssa-aallon kanssa. Tiistaina flunssan vuoksi poissa olivat Daniel Fernholm, Mikael Granlund sekä maajoukkuetauosta asti poissa ollut Janne Pesonen.

Lisäksi tiistaina kokoonpanosta puuttuivat lauantaina pelin kesken jättäneet Micke Åsten ja Petteri Wirtanen sekä pitkäaikaispotilaista Turo Järvinen, Mikko Jokela, Mikko Kurvinen, Kristian Tuohilampi ja kauden loppuun asti sivussa oleva Juuso Riksman. Loukkaantuneista Erkki Rajamäki sen sijaan teki paluun kokoonpanoon tiistaina. Kymppitilin täyttymisen vuoksi edellisestä ottelusta pois ollut Siim Liivik palaa kokoonpanoon.

Myös Bluesilla on liuta miehiä sairastuvan puolella. Loppukauden ovat sivussa Jani Hakanpää, Petri Lammassaari ja Petri Koivisto. Tomi Sallinen kärsii aivotärähdyksestä. Myös Teemu Ramstedt ja Joni Töykkälä olivat tiistaina sivussa. Syyskaudella loukkaantunut Matti Järvinen lähenee pelikuntoa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Markus Granlund 3 3 6
2.Mikko Kousa 2 4 6
3.Toni Söderholm 1 5 6
4.Ville Peltonen 2 3 5
5.Eetu Pöysti 2 2 4
Blues M S P
1.Joakim Eriksson 2 4 6
2.Juuso Ikonen 2 2 4
3.Toni Kähkönen 0 3 3
4.Kristian Kuusela 2 1 3
5.Mika Hannula 0 3 3

Kommentit

Koko Liiga Ruudussa. Voit valita mitä ottelua haluat katsoa, me näytämme ne KAIKKI. Lue lisää »»