Soiko Stadissa Blues?

LIIGA / Ennakko
Märkä-Simo räppää, mutta soiko Nordiksella keskiviikkona Blues?
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Maanantaina kotitappion kärsinyt Blues saapuu jo toistamiseen tällä kaudella vierailulle Helsingin jäähalliin. Onnistuuko kotijoukkue hyödyntämään pidemmän pelitauon tuoman energiaedun?

Blues koki maanantai-iltana tappion KalPalle ja siten tappioputki kasvoi kolmen ottelun mittaiseksi. Alkukauden otteluissa espoolaisia on vaivannut ennen muuta tehottomuus ja joukkue on onnistunut maalinteossa keskimäärin vain reilut kaksi kertaa ottelua kohden. Ratkaisua tehottomuuteen on haettu muun muassa toistuvilla kokoonpanomuutoksilla. Lähinnä Siim Liivikin johtama nelosketju on pysynyt läpi alkukauden samassa muodossa.

Jyrki Ahon otettua Blues-joukkueen komentoonsa on pelitapaa muutettu aiempiin kausiin verrattuna suoraviivaisemmaksi pystysuunnan pelaamiseksi. Merkittävästi uudistunut pelaajisto totutteleekin yhä Ahon luomaan pelitapaan. Alisuorittajia Bluesin miehistöstä on löytynyt kuitenkin liikaa.

HIFK:lla revanssin paikka

Helsingin IFK:n kausi on käynnistynyt nihkeästi niin pelillisesti kuin tulostenkin valossa. Omalta alueelta lähteneitä ja maalintekopaikkaan päättyneitä hyökkäyksiä on punapaitainen joukkue kyennyt rakentamaan niukasti. Painaako kova harjoittelu stadilaisten jaloissa, vai mistä on kysymys, mutta jotain kertoo sekin, että vaakunapaidat on vähiten rangaistusminuutteja vastustajalle aiheuttanut joukkue.

Raimo Summasen suojatit ovat käyttäneet keskimäärin yli 16 minuuttia etsikkoaikaa maalin tekemiseen. Vastapainoksi HIFK on kuitenkin onnistunut kauden edetessä parantamaan alivoimaansa ja on tällä hetkellä sarjan kolmanneksi paras alivoimajoukkue. Vastustajat ovat tarvinneet keskimäärin 20 minuuttia yv-aikaa iskeäkseen kiekon punapaitojen rysään.

Kuudessa ottelussa helsinkiläiset ovat onnistuneet nappamaan ainoastaan seitsemän pistettä, mitä voidaan pitää ennakko-odotuksiin nähden ainakin pienenä pettymyksenä. Alkukauden otteet ovat herättäneet myös epäilyjä pelaajamateriaalin riittävyydestä. Kuvaavaa on, että HIFK:n molemmat voitot on torjunut vasta 18-vuotias tulokasveskari Ville Husso.

Joukkueet ottivat kolmisen viikkoa sitten yhteen Helsingissä ja tuolloin Blues nappasi voiton numeroin 3-2. HIFK ei kenttäpelissä jäänyt jälkeen, mutta espoolaisten parempi maalivahtipeli ratkaisi sillä kertaa voiton Bluesille. Miten käy tällä kertaa, kun Bluesin veräjää vartioi KHL:ään lähteneen Mikko Koskisen tilalle hankittu HIFK-kasvatti Jani Nieminen?

HIFK:n kokoonpanosta puuttuvat loukkaantumisiaan parantelevat puolustajat Mikko Kurvinen, Oscar Eklund ja Juuso Salmi sekä hyökkääjät Trevor Gillies, Roope Talaja sekä Petr Stloukal. Iiro Pakarisen palautuminen pelikuntoon on vielä epävarmaa.

Espoolaisten sairastuvalla kolhujaan parantelevat puolustajat Santeri Arousva ja Kalle Kaijomaa sekä hyökkääjät Valtteri Virkkunen ja Matti Järvinen.

Seuraa Heitä

Kim Hirschovits #44 |

Keskushyökkääjä

Iski kauden avausottelussa kaksi maalia entistä seuraansa vastaan. Onko ruuti kuivaa tälläkin kertaa?

Matti Kuparinen #22 |

Keskushyökkääjä

Hankittiin HIFK:n ykkössentteriksi, mutta alkukauden otteet ovat tuottaneet vasta kaksi pistettä. Joko lunastaa roolinsa mukaiset odotukset?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HIFK M S P
1.Juuso Puustinen 0 5 5
2.Toni Söderholm 1 4 5
3.Iiro Pakarinen 3 2 5
4.Eero Somervuori 2 1 3
5.Rico Fata 2 1 3
Blues M S P
1.Tommi Huhtala 3 2 5
2.Kim Hirschovits 1 3 4
3.Juuso Ikonen 1 3 4
4.Arto Laatikainen 1 1 2
5.Daniel Widing 0 2 2

» Lähetä palautetta toimitukselle