Espoossa kohtaavat tulikuuma kotijoukkue ja surkein vierasjoukkue

LIIGA / Ennakko
Jatkaako Jussi Makkonen maaliputkeaan TPS:n kustannuksella?
Kuva © Timo Savela
Sarjataulukossa jo viiden pisteen päähän kuudennesta sijasta kirinyt kotijoukkue lähtee pienoisena ennakkosuosikkina illan otteluun, kun vastaan luistelee todella vaisun syyskauden pelannut Turun Palloseura.

Todella väkevään vireeseen kotikaukalossaan päässyt Blues ei ole päästänyt ketään vieraaksi saapunutta joukkuetta helpolla. Espoossa pelattiin viimeksi lauantaina, ja tuolloin pääkaupunkiseudun derbyssä kaatui HIFK lukemin 4-1.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kolmesti, ja aina ottelut ovat päättyneet kotijoukkueiden voittoon. Keskinäisissä otteluissa joukkueiden parhaimpina pistemiehinä ovat kunnostautuneet Bluesista Kai Kantola ja Stefano Giliati kolmella pisteellä, sekä TPS:stä Tero Koskiranta neljällä pisteellä.

Espoossa syyskausi oli todella synkkä eikä maalivahti-osastolla aloittanut Jani Nieminenkään ollut parhaimillaan. Nyt miehen otteet eivät ole vakuuttaneet valmennusjohtoa ja maalinsuulla onkin esiintynyt lähes poikkeuksetta nuori Eetu Laurikainen.

Laurikaisen otteet ovat saaneet koko espoolaisen kiekkoyleisön seisomaan, eikä tilastoissakaan ole valittamista sillä mies löytyy koko liigan maalivahtien torjuntatilaston kärkipaikalta.

Kanadan maajoukkueen mukana ollut Giliati palasi viime viikonloppuna takaisin kotijoukkueen pelaavaan kokoonpanoon, paluu onkin ollut onnistunut. Lauantaina paikalliskamppailussa mies niittasi taululle joukkueensa avausmaalin sekä syötti kaksi Bluesin maalia.

Ennen joulutaukoa miehellä oli pienoisia motivaatio-ongelmia, eikä miehen otteissa ollut kehumista. Varsinkin Giliatin puolustuspään pelaaminen oli laiskaa.  Hyökkäyspäässä mies taas ei tohtinut millään lainata kiekkoa, minkä seurauksena vastustajat saivatkin kiekon purettua pois alueelta.

Syyskaudella paljon loukkaantumisista kärsinyt liigan entinen maalikuningas Jussi Makkonen on syönyt jos jonkin sortin pinaattia joulukinkun sijaan. Selkeästi piristynyt keskushyökkääjä avasi lauantaina HIFKiä vastaan vihdoinkin tämän kauden maalihanansa.

Tuuletuksesta päätellen maali maistui miehelle todella paljon, eikä koko ottelun otteissakaan ollut moittimista. Rikkonaisen alkukauden seurauksena motivaatiota varmasti piisaa kevätkautta silmällä pitäen.

Kuka nostaisi Turun pois Aurajoen pohjamudista?

Runkosarjassa Vaasan Sportin kanssa peräpään vartijoiksi tippuneet turkulaiset ovat olleet todella vaisu joukkue läpi kauden. Varsinkin vieraissa joukkue ei ole vakuuttanut, vaikkakin perjantaina joukkue hakikin arvokkaat kaksi pistettä Tampereelta.

Muutamia pelaajakauppoja joulun aikaan suorittanut TPS kaipaa kipeästi pisteitä jottei se jäisi jälkeen pudotuspelijunasta.

Joulutauolla Ruotsiin matkannut Radek Smolenakin tilalle hankittiin Alexander Ruuttu, joka ei varmasti ollut kenellekkään turkulaiselle kiekkofanille iloinen joululahja Smolenakin korvaajaksi.

Alkukauden Ilveksessä pelannut laitahyökkääjä ei ole vielä onnistunut avaamaan kauden maalitiliään, pistepussi on kuitenkin kertynyt kahden syöttöpisteen verran. Miehen ensimmäinen ottelu TPS-paidassa oli kuitenkin tulokseltaan positiivinen. Joukkue otti tärkeät pisteet, ja myös Ruuttu kirjautti itselleen yhden syöttöpisteen.

Radek Smolenakin poistuttua turkulaisten vahvuudesta on ulkomaalaisvahvistuksista parhaiten esiin noussut Ryan Lasch. Jenkkihyökkääjä on joukkueensa paras pistemies 31 tehopisteellä sekä myös sisäisen maalipörssin ykkönen. Laschin voi hyvällä omatunnolla sanoa olevan tällä hetkellä TPS:n tärkein pelaaja.

Pienikokoinen, mutta sitäkin vikkelämpi Lasch on todellinen taskuraketti joka on jokaisen joukkueen tarkoin vartioima pelaaja. Lasch taisteleekin kovalla itseluottamuksella koko liigan pistepörssin voitosta, mutta haluaa myös varmasti nostaa joukkueensa takaisin pudotuspeliviivan yläpuolelle.

Kuitenkin miehen taso vaihtelee pelien välillä todella paljon. Joko hän on aivan ytimessä tai sitten kuskailee laput silmillä vailla kummempaa ajatusta.

Onko liigan paras ylivoima liikaa turkulaisille?

Vaikka kotijoukkue ei olekaan sarjataulukossa pudotuspeliviivan yläpuolella, niin yhdellä osa-alueella maalivahtipelin ohella joukkue tekee tuhoisaa jälkeä. Ylivoimatilastoja kun katsoo, niin Blues löytyy koko liigan kärjestä.

Ylivoimalla joukkue on pelannut 230 minuuttia, joiden aikana on syntynyt 28 maalia. Prosentuaalisesti ylivoiman tehokkuus on ollut reilut 21 prosenttia. Vierasjoukkue TPS taas on ylivoimalla iskenyt 24 kertaa kiekon vastustajan verkkoon, mutta enempäänkin olisi mahdollisuuksia.

Ylivoimalla molemmilla joukkueilla on kuitenkin yksi ja sama ongelma. Kun hyökkäysintoa on liikaa, niin vastustajat pääsevät kovin usein vaarallisiin alivoimahyökkäyksiin. Joukkueiden ylivoimien aikana omaan maaliin onkin isketty tällä kaudella viisi kertaa.

Alivoimalla molemmat joukkueet ovat liigan keskikastia, kuitenkin kotonaan Blues on pelannut todella vahvaa alivoimaa kun taas TPS:n vieras alivoimapelaaminen on takkuillut välillä todella pahasti.

Erikoistilannepelaaminen tuleekin olemaan todella tärkeässä roolissa maanantai-iltana käytävässä ottelussa, kun Blues ja TPS iskevät yhteen jo neljättä kertaa tällä kaudella.

Arvio ottelusta:

Neljännen kerran toisistaan mittaa ottavat Blues ja TPS ovat pelanneet tällä kaudella keskinäisissään otteluissa todella tasaisia kamppailuja. Jatkuuko samanlainen tiukka kissa ja hiiri - leikki vai löytyykö jommalta kummalta joukkueelta yksi vaihde lisää kauden aikaisempiin otteluihin nähden? Jokaisesta ottelusta on voittajana poistunut kotijoukkue, eikä tämäkään ilta tee poikkeusta. Parhaana pelaajana illan ottelusta selviää Eetu Laurikainen, joka nollaa turkulaisten kaikki yritykset.

Seuraa Heitä

Jere Seppälä #16 |

Puolustaja

Sunnuntaina 22-vuotissyntymäpäiviään viettänyt Seppälä ei ole ollut terävimmillään tällä kaudella. Välillä todella suurissa vaikeuksissa ollut Seppälä kaipaa kipeästi onnistumisia niin puolustus- kuin hyökkäyspäässäkin. Maali tekisi miehelle todella nannaa.

Petteri Nummelin #33 |

Puolustaja

Perjantaina paluun kaukaloon pitkän tauon jälkeen tehnyt Nummelin pelasi Tapparaa vastaan ykkösketjun laitahyökkääjänä. Onko samanlainen yllätys tiedossa myös maanantaina, vai palaako mies takaisin tutummalle pelipaikalle puolustajaksi?

» Lähetä palautetta toimitukselle