Toisen voiton metsästys

LIIGA / Ennakko
Tiistaina tuuletti Blues.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Espoo Blues sai vihdoin ensimmäisen merkinnän voittosarakkeeseen kaatamalla tiistaina Rauman Lukon varsinaisella peliajalla. Lauantaina vastus ei ainakaan helpotu, kun vastaan asettuu kolmen edelliskauden hopeajoukkue Tappara Tampereelta.

Blues pääsee otteluun hyvin levänneenä. Tiistain ottelusta Blues onnistui raapimaan kauden ensimmäisen voittonsa, joka varmasti lisää itseluottamusta omaan tekemiseen. Tappara puolestaan saapuu Bluesin vieraaksi kärsittyään kotitappion keskiviikkona juuri Lukolle, joka nousi 1−3-tappioasemasta ottelun loppuhetkillä tasoihin ja voittoon jatkoajalla.

Ratkaiseeko ylivoima ottelun?

Erikoistilannepelaaminen näyttelee jälleen suurta roolia ottelussa. Molempien ylivoimat ovat olleet alkukaudesta ruosteessa, Blues on onnistunut kertaalleen ylivoimalla, Tapparan kauden ensimmäinen ylivoimamaali odotuttaa vielä itseään. Tulivoimaa Tapparan ylivoimassa riittää, joten mikäli Blues mielii kolme pistettä ottaa, on joukkueen pysyttävä poissa jäähyaitiosta.

Maalivahtien taistossa Tapparalla on pienoinen etu. Christian Engstrand on pelannut kaikki Bluesin ottelut torjuntaprosentin ollessa vaatimattomat 87,76%, kun taas Tappara on peluuttanut molempia maalivahtejaan jo kauden ensimmäisissä otteluissa. Todennäköisesti Tomi Karhunen aloittaa ottelun Tapparan maalilla.

Bluesin pelissä on nähtävissä viitteitä parempaan. Peter Tiivolan sekä Kim Hirschovitsin johtamat ketjut saivat Lukkoa vastaan aikaiseksi näyttäviä pyörityksiä, mutta myös muiden kenttien on onnistuttava luomaan painetta vastustajan päätyyn. Maalivahtipeliin Blues ei ole kaatunut, mutta vastustajat ovat päässeet liian helpolla luomaan tilanteita Bluesin maalin eteen. Blues kaipaakin nyt puolustukseltaan kovuutta maalineduspelaamiseen.

Ottelussa nähdään myös mielenkiintoinen paluu, kun Jani Lajunen palaa vanhaan kotihalliinsa Tapparan paidassa. Vuoden 2011 maailmanmestari lähti Bluesista maailmalle ja palaa nyt takaisin Espooseen muutaman vuoden tauon jälkeen.

Seuraa Heitä

Peter Tiivola #74 | Kärpät

Keskushyökkääjä

Bluesin neloskentän sentteri pelasi vahvat harjoitusottelut ja sama tahti on jatkunut alkukaudella. Jatkuuko pisteputki?

Jani Lajunen #24 | Örebro

Laitahyökkääjä

Vuoden 2011 maailmanmestari palaa entiseen kotihalliinsa. Meneekö lataus yli vai pysyykö keskittyminen omassa tekemisessä?

» Lähetä palautetta toimitukselle