Sport seuraava uhka Hirschovitsin pisteputkelle

LIIGA / Ennakko
Jani Nieminen torjui vaasalaisten yrityksen Sportin edellisellä Espoon-vierailulla.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Kevätkauden pirtein joukkue Blues saa lauantaina vieraakseen aneemisen sarjajumbon, eikä ennakkosuosikista ole epäselvyyttä.

Espoolaiset ovat lauantaina kotonaan yksiä kauden suurimmista suosikeista, kun joukkueella on meno päällä ja vastustajalta taas ei ole enää löytynyt parasta yritystä. Sportin kausi ei ole ollut aivan huono, mutta takki on jo tyhjä. Kun ylivoimakaan ei ole toiminut ja kokoonpanon kanssa on ollut ongelmia, on selvää, että vaasalaisvoitto olisi jättiyllätys.

Suurin pula Sportilla on puolustajista, kun Juha Tarkkasen lievän loukkaantumisen vuoksi kokoonpanoon jouduttiin nostamaan viimeisimpänä 16-vuotias Robin Salo. Hyökkääjistä Lassi Kokkalan kausi päättyi, ja myös Henrik Koivisto on ollut pois. Vaasalaiset ovat hävinneet 12 viimeisestä ottelustaan 11.

Kuntopuntarin toisessa päässä Blues on osoittanut edellisisissä otteluissaan todellista taisteluhenkeä. Espoolaisilla oli vaikeita hetkiä niin tiistaina Hämeenlinnassa kuin torstaina Ilveksen vieraana, mutta molemmat kääntyivät voitokkaiksi otteluiksi. Tämä ei varmasti ole tehnyt ainakaan hallaa itseluottamukselle.

Bluesin kokeneet pelaajat ovat olleet suurissa rooleissa edellisissä otteluissa, etunenässä tietysti Kim Hirschovits, jonka pisteputki venyi jo 17 ottelun mittaiseksi. Kauden mittaan parantanut Bracken Kearns taas iski tärkeät kavennusosumat niin Hämeenlinnassa kuin Tampereella.

Pientä päänvaivaa espoolaisille on aiheuttanut se, että kevään tosipelien lähentyessä Eetu Laurikainen torjui ehkä kauden heikoimman ottelunsa Hämeenlinnassa. Kenttäpelaajista syntymäpäiväänsä juhlinut Victor Westermarck epäonnistui torstaina ja oli jokaisessa Ilveksen maalissa hieman myöhässä.

Bluesilla tuskin on ennakkoon heikompaa vastustajaakaan vastaan asenneongelmia, mutta viimeistään Bluesin terävä erityistilannepelaaminen ja Sportin vastaavasti heikot erityistilanteet ratkaisevat ottelun mitä todennäköisimmin espoolaisille.

Seuraa Heitä

Teemu Henritius #16 | Jokerit

Keskushyökkääjä

Tehot 1+1 joukkueen edellisessä ottelussa Tapparaa vastaan. Onnistuuko myös Espoossa?

Bracken Kearns #38 | AHL

Keskushyökkääjä

Onko kauden aikana huomasti kehittynyt kanadalainen tulessa myös vaasalaisia vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle