1 - 4

Pudotuspelipaikkaa tavoittelemassa

Espoossa yhteen iskevät tiistaina takaisin voittojen tielle pyrkivät Blues ja SaiPa. Pudotuspeleistä haaveileva SaiPa tarvitsee tärkeitä pisteitä saavuttaakseen kymmenen parhaan joukon, Blues sen sijaan haluaa pisteitä säilyttääkseen saavuttamansa kahdeksannen sijan sarjataulukossa.

Kuntokäyrät

Bluesin meno on ollut koko alkuvuoden ailahtelevaa. Joukkueella oli ennen edellistä otteluaan kolmen ottelun voittoputki, mutta lauantaina Ilves oli voittomaalikilpailussa espoolaisia parempi. Yhdestä pisteestä huolimatta Bluesille jäi kamppailusta varmasti huono maku, sillä joukkue johti vielä varsinaisen peliajan viime minuuteilla ottelua kahdella maalilla.

SaiPan tilanne on aika samanlainen. Lappeenrantalaiset olivat kuun puolivälistä lähtien huikeassa neljän ottelun voittoputkessa, jonka kruunasi hieno kotivoitto kovakuntoisesta HIFK:sta. Viimeiset kaksi ottelua SaiPalla on kuitenkin mennyt vähemmän suunnitelmien mukaan; ensin Pelicans löylytti Lahdessa lappeenrantalaisia lukemin 10-3, lauantaina taas JYP haki pisteet SaiPan kotihallista.

Molemmat joukkueet haluavat kuumeisesti palata voittojen tielle. Sarjataulukon yhdennellätoista sijalla kyttäilevä SaiPa tarvitsee kipeästi pisteitä pitääkseen pudotuspelihaaveensa elossa, kahdeksantena majaileva Blues sen sijaan yrittää varmistaa paikkaansa kymmenen parhaan joukossa.


Jesse Mankinen on ollut yksi lappeenrantalaisten ilon aiheista kuluvalla kaudella.

Ratkaisun paikat

Ottelu ratkaistaan melko pitkälti henkisellä puolella. Molemmat joukkueet ovat joutuneet taipumaan viime otteluissaan ja kaipaavat käännöstä kurssiinsa. SaiPan vire ennen joukkueen paria edellistä ottelua oli vahva lappeenrantalaisten edetessä voitosta voittoon, Blues sen sijaan esitti putkensa aikana epätasaisempia otteita voitoista huolimatta.

Ylivoimatehottomuuden kanssa viime aikoina taistellut espoolaisjoukkue on vihdoin alkanut onnistua myös vastustajan istuessa jäähypenkillä. Mielenkiintoista on se, miten Lauri Marjamäki saa kasattua joukkonsa varmasti nakertavan Ilves-tappion jäljiltä jälleen taistelukuntoon.

SaiPassa alkoi edellisviikolla näkyä jo väsymisen merkkejä. Pudotuspelipaikasta armottomasti taisteleva lappeenrantalaisjoukkue tarvitsee todella kaikki pisteet, jotka vielä jaossa ovat, saavuttaakseen paikan kymmenen parhaan joukossa ennen runkosarjan loppua.

Kauden aiemmat kohtaamiset ovat joukkueiden välillä voittojen kannalta tasan: neljästä ottelusta molemmat ovat voittaneet kaksi. Joukkueiden välillä nähdään tiistaina varmasti tasainen taisto, jossa jälleen kerran tyylillä ei ole mitään väliä, tärkeitä ovat vain joukkueelle tulevat pisteet.

Kokoonpanot

Välillä pahasti vajaamiehinen espoolaisjoukkue on viime aikoina saanut miehiä takaisin sairastuvalta. Blues koki kuitenkin edellisviikolla ikävän takaiskunkin, kun puolustaja Jani Hakanpää joutui päättämään kautensa polvivamman takia. Hakanpään lisäksi kautensa espoolaisjoukkueesta ovat aiemmin päättäneet Petri Koivisto ja Petri Lammassaari. Tomi Sallinen on ollut sivussa aivotärähdyksen takia, pitkäaikaispotilas Matti Järvinen taas on pikkuhiljaa toipumassa pelikuntoon alkusyksystä tulleen vammansa jäljiltä.

Lappeenrantalaisista poissa ovat loukkaantumisten takia Anssi Löfman ja Riley Armstrong. SaiPan puolustajaosasto saattaa kokea kokoonpanon osalta muutoksia lauantaihin verrattuna; Jarno Lippojoki ei otteillaan vakuuttanut, ja mikäli Simon Backman oli edellisottelusta sivussa vain leposyistä, ottanee mies Lippojoen paikan kokoonpanosta tiistain ottelussa.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Blues M S P
1.Joakim Eriksson 1 6 7
2.Kristian Kuusela 5 1 6
3.Mika Hannula 0 5 5
4.Toni Kähkönen 0 4 4
5.Juuso Ikonen 2 1 3
SaiPa M S P
1.Brian Salcido 1 4 5
2.Jesse Saarinen 1 4 5
3.Elmeri Kaksonen 1 3 4
4.Juha Koivisto 2 1 3
5.Jarno Koskiranta 1 2 3

Kommentit

Koko Liiga Ruudussa. Voit valita mitä ottelua haluat katsoa, me näytämme ne KAIKKI. Lue lisää »»

Edelliset ottelut

X