Ottaako JYP puolivälieristä lakaisuvoiton?

LIIGA / Ennakko
Blues on ahdingossa sarjan neljännen pelin käynnistyessä.
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com
Neljästä puolivälieräsarjasta vain yksi on neljänsiin otteluihin mentäessä tilanteessa, jossa toinen joukkueista voi ratkaista sarjan lopullisesti. Ennakko-odotusten vastaisesti tämä sarja on JYPin ja Bluesin välinen mittelö, joka on edennyt tähän mennessä täysin hurrikaanipaitojen tahtiin.

Edellisen ottelun ratkaisu

JYPin puolustus oli edelleen rautaa, eikä Blues päässyt erityisemmin maalipaikoille. Blues oli kuitenkin kohtuullisesti pelissä mukana ennen Victor Westermarckin rangaistusta, joka tosin tuli JYPin painostaessa. Kahden muun ottelun tapaan JYP onnistui maalinteossa pelin ensimmäisellä ylivoimallaan.

Toisessa erässä Blues oli painostavampi osapuoli, mutta vastahyökkäyksestä syntynyt Markus Hännikäisen maali lamaannutti espoolaisjoukkueen kolmannen ottelun osalta. Kolmannen erän lopulla JYP iski vielä kaksi osumaa.

Pääpointit neljänteen otteluun

JYP otti kolmannessa pelissä vain yhden kahden minuutin rangaistuksen ja senkin vasta pelin viimeisellä minuutilla. Bluesin ylivoimapeli ei ole pudotuspeleissä toiminut, mutta myös mahdollisuuksien määrä on ollut keskimääräistä vähäisempi.

Bluesin pelaajistossa ei ole montaa pelaajaa, joille voi antaa pudotuspeleistä puhtaat paperit. Kim Hirschovitsin epäonnistuminen on tietysti iso syy espoolaisten takkuiluun, mutta eipä yhtä lailla epäonnistujia ovat myös kakkos- ja kolmossentterit Bracken Kearns ja Siim Liivik. Kenellä tahansa Bluesin pelaajalla voi olla tilanne, jossa yksikin onnistuminen vapauttaa peliä, vaikka se ei sarjan kääntämiseen asti riittäisikään.

Tilastopoiminta

Blues on vain kerran aiemmin jäänyt pudotuspeleissä ilman voittoa. Tämä tapahtui vuonna 2002, jolloin Tappara oli parempi vielä paras viidestä -systeemillä pelatuissa puolivälierissä voitoin 3-0.

JYP on historiansa aikana johtanut paras seitsemästä -ottelusarjaa 3-0 neljä kertaa. Kolmesti se on onnistunut voittamaan myös neljännen ottelun ja marssinut suoraan jatkoon tai mestaruuteen. Vuoden 2012 välierissä JYP hävisi neljännen ottelun, mutta katkaisi sarjan viidennessä pelissä.

Seuraa Heitä

Tuomas Pihlman #49 |

Oikea laitahyökkääjä

Muuten vahvan runkosarjan loppu oli Pihlmanilta vaatimaton, mutta pudotuspeleissä vire on jälleen löytynyt. On onnistunut tekemään ylivoimamaalin sekä toisessa että kolmannessa pelissä.

Kai Kantola #81 |

Laitahyökkääjä

Kantolan kausi kulki alamäkeä vahvan alun ja sitä seuranneen loukkaantumisen jälkeen. Pudotuspeleissä pelipaikka on vaihtunut Bracken Kearnsin ketjusta Peter Tiivolan johtamaan ryhmään.

» Lähetä palautetta toimitukselle