Muriseeko Ilves jälleen Espoossa?

LIIGA / Ennakko
Lauantai-illan ottelussa kotijoukkue Blues saa vastaansa Tampereen Ilveksen, joka kärsi murskaavan tappion torstaina Jokereille kotonaan. Ilves on kuitenkin varsin usein napsinut Espoosta pisteitä, ja tappio saattaa sisuunnuttaa joukkuetta entisestään. Blues lähtee otteluun niinikään harmittava tappio niskassaan.

Ilvekselle loukkaantumissuma

Asetelmat otteluun ovat siis mielenkiintoiset. Vierailijoiden taakkaa ei helpota yhtään se, että heiltä on sivussa illan ottelusta varmuudella ainakin maalivahti Bruce Racine, puolustajat Källarsson, Koistinen ja Jääskeläinen sekä hyökkääjistä Ville Hirvonen. Huippuvahvistus Martti Järventien tilanne on vielä joukkueenjohtaja Mauri Autosen mukaan auki, sillä miehen olkapää ei ole vielä täysin kunnossa.
Pelaavasta porukasta Kimmo Vähä-Ruohola kärsii Järventien tavoin olkapäävammasta ja useilla muilla johtohahmoilla, kuten Raimo Helmisellä, Vesa Viitakoskella sekä Jukka Laamasella on henkilökohtaisia ongelmia.

Bluesilta sivussa ovat vain Timo Hirvonen ja Mika Oksa. Sinänsä tilanne on siis hyvä, että loukkaantumisten suhteen alkaa helpottaa huomattavastikin. Puolustaja Mikko Viitanen lähti mestikseen hakemaan pelituntumaa, ja Mikael Jämsänen "debytoi" jälleen SaiPa-pelissä, jossa hän keräsi kehuja eri suunnilta. Maalivahtilegenda Jarmo Myllys seuraa peliä vieläkin kakkosvahdin näkökulmasta, sillä hänen suhteensa ei haluta vielä kiirehtiä. Maalissa aloittaa siis Jere Myllyniemi, jonka otteet eivät täysin tyydyttäneet myöskään valmennusjohtoa Jyväskylässä.

Tiukka peli vai murskalukemat?

Tuntuu siltä, että lauantain koitoksessa kaikki on mahdollista. Miten Ilves on koonnut itsensä Jokerit-tappion jälkeen ja millä tavoin se näkyy joukkueen pelissä? Ilveksellä on periaatteessa laadukas materiaali, joten mahdollisuuksia on, mutta jos joukkueen sisäinen tahtotaso ei ole kunnossa, voi seurauksena olla jälleen tylyt lukemat.

-On erittäin haastava tilanne meille lähteä huomiseen peliin. Pientä toivonkipinää oli näet jo havaittavissa voitetun Ässät-pelin jälkeen ja sitten kaikki taas romahti eilen, kommentoi Ilveksen tilannetta joukkueenjohtaja Mauri Autonen.

-Syitä joukkueen heikkoon menestykseen on niin monia. Se on monen tekijän summa. Tärkeillä pelaajillamme on ollut siviilipuolella ongelmia, olemme kärsineet loukkaantumisista ja kun mennään yhä syvemmälle, sieltä on entistäkin vaikeampi nousta. Ei siihen yksi voitto riitä, hän jatkaa.

Bluesia Autonen pitää kovana vastustajana:

-Blues on loistava joukkue, jolla on kova materiaali. Sillä on tapana kuitenkin ailahdella. Hyökkäyspäässä on varsinkin todella kovia yksilöitä. Blues on niitä harvoja joukkueita, jotka olemme onnistuneet voittamaan tällä kaudella, vaikka onkin todettava, että siinä pelissä meillä oli mukana rutkasti onnea.

Bluesin joukkueenjohtaja ja valmentaja Niki Andersson ei tee turhia johtopäätöksiä Ilveksen murskatappiosta.

-Ilves on kieltämättä vaikeassa tilanteessa, mutta pidetään se poissa mielestä. Siitä on lähdettävä, että vastaan asettuu hyvä ja tasokas joukkue, hän sanoo.

-Pakettimme on ollut melko hyvin kasassa, mutta tehoja tietysti saisi olla enemmän. Tärkeää on kuitenkin pitää tiivis paketti kasassa puolustuksellisesti, Andersson jatkaa.

Kapanen katsomossa

Bluesin torstainen peli JYPiä vastaan oli tappion lisäksi murheellinen myös siksi, että joukkueen vastuuvalmentaja Hannu Kapanen soitti suutaan kolmen ottelun toimitsijakiellon arvoisesti.
Kapasen hampaissa oli ottelun tuomari, joka sai kuulla painokelvotonta kritiikkiä savolaiselta. Myös Niki Andersson piti tuomarityöskentelyä huonona kyseisessä ottelussa, eikä ymmärrä kovaa rangaistusta.

-Kyllä ottaa taas pitkästä aikaa päähän. Tämä on kuin saisi kuolemanrangaistuksen autovarkaudesta; heti annetaan kovin mahdollinen rangaistus tapauksesta, joita sattuu vaihtoaitioissa jatkuvasti, Andersson tilittää.

-Mitään suuria muutoksia tämä ei kuitenkaan aiheuta. Minulla ja Tedillä on kummallakin kokemusta päävalmentajan tehtävistä, joten ongemia tuskin tulee, hän jatkaa.

Kuinka käy?

Kuten todettua, ottelussa on mahdollisuuksia moneen. Ilves voi flopata jälleen varsinkin jos alku on huono, mutta toisaalta se voi tappion ja hyvän Espoon-historiansa siivittämänä myös onnistua Bluesia vastaan. Blues pelannee tutulla tavallaan, eli tiiviillä puolustuspelillä. Sitä kautta hyökkäyskalusto saa myös tilanteita, ja Ilveksen repaleinen pakkikalusto voi olla vaikeuksissa varsinkin Calounin ketjun kanssa. On hyvä muistaa, että torstain katkera tappio JYPille sisuunnuttaa varmasti myös kotijoukkuetta; tätä ei todellakaan haluta hävitä. Luultavasti odotettavissa on melko mielenkiintoinen ja värikäs ottelu, jossa saatetaan nähdä vaihteeksi jopa reilu määrä maaleja. Nähtäväksi jää onko Myllyniemi koonnut itsensä jälleen hyvään iskuun pienoisen epäonnistumisensa jälkeen.
Ilveksen joukkueenjohtaja Mauri Autonen tietää mitä onnistumiseen vaaditaan:

-Pitää jälleen alkaa uskoa omaan tekemiseen, vaikka oltaisiinkin tappiolla.

Lauantaina se usko mitataan rankimman kautta.

» Lähetä palautetta toimitukselle