Alavireisten kohtaaminen

LIIGA / Ennakko
Hämeenlinnan Pallokerho matkaa toiseen vierasotteluunsa viikonloppuna, kun se saapuu Espoon Bluesin isännöimälle Länsi-Auto Areenalle. Kotijoukkueella työsarkaa riittää, sillä eilen maalinteko ei onnistunut Jokereita vastaan ja Hartwallilla Jokerit kuittasi pisteet selvin 4-0-lukemin. HPK kävi nuhjaamassa Hakametsässä Ilvestä vastaan 1-1-tasapelin.

Bluesin maalivahtitilanne jatkuu mutkikkaana, sillä edelleen niin Jarmo Myllys kuin Mika Oksakin ovat poissa kokoonpanosta loukkaantumisten takia. Kuitenkin kaksikkoa on hyvin tuurannut 19-vuotias Jere Myllyniemi, joka on tilkinnyt espoolaisveräjää otteluissa IFK:ta ja Jokereita vastaan. Nuorukaisen kakkoseksi Blues vuokrasi KalPasta Juha Kauhasen, joka lienee tänään luukunavaajan roolissa Myllyniemen koppaillessa kiekkoja.

Heikosti sujuneen Jokerit-ottelun jälkimainingeissa Blues-valmentaja Hannu Kapanen lupaili, että kokoonpanoihin tullaan tekemään suuria muutoksia. Tämä tietänee ainakin Teemu Elomolle väistymistä Jan Calounin laidalta, kun mies ei ole kyennyt viimeistelemään maestro-Calounin namupasseista riittävällä prosentilla. Kokoonpanomuutoksilla Kapanen hakee ennen kaikkea joukkueen heräämistä, sillä espoolaiset kaipavat jonkinlaista kukkuluuruuta eilisen jälkeen.

Vierailija HPK kulkee tasapeliputkessa. Kerho on pelannut kaikki kolme viimeistä otteluaan tasan, Pelicansia, Tapparaa ja viimeisimpänä 1-1-tasuri Ilvestä vastaan. Kerholaisten viime kauden iloinen hyökkäyspeli ja maalikarkelointi on ollut kuin muisto vain, eikä tästä ole nähty merkkejä kuin vierasottelussa JYP:iä vastaan, jossa Kerho kaatoi jyväskyläläiset selvästi 9-2.

Myöskään HPK-piiskuri Jukka Jalonen ei ollut tyytyväinen omiensa esityksiin, sillä joukkueen liike on ollut aivan eri luokkaa kuin ollaan totuttu näkemään. Ongelmat ovat korostuneet varsinkin vierasotteluissa, joista uusimpana näytteenä eilinen Ilves-kohtaaminen. Myös heppoinen puolustus on ollut helisemässä vastustajien tähtihyökkääjien kynsissä, ja oikeastaan vain Marko Tuulola sekä Vladimir Sicak ovat sellaisia kavereita, jotka pärjäävät illasta toiseen puhtain paperein omassa päädyssä.

Ottelun avainkysymykseksi nousee kestävyys. Molemmilla joukkueilla on pelit eilen takana, ja varsinkin vierailijoiden puolustuksen peluutus on varsin yksipuolista. Marko Tuulola pelaa puoli tuntia ottelussa, eikä Vladimir Sicakinkaan lukemat kovin paljoa tästä jää. Jää nähtäväksi, pystyykö kerholaispakit pitämään Blues-taiturit aisoissaan, vai tarjoilevatko espoolaiset Jan Calounin johdolla HPK:lle tappion karvasta kalkkia?

» Lähetä palautetta toimitukselle