Pudotuspelipaikat jaossa Pori-Lahti-kamppailuissa

LIIGA / Ennakko
Kumman puolustus kestää?
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Perinteisesti pelaajat ja valmentajat kertovat, että sarjataulukkoa katsotaan vasta kauden päätteeksi. Ässien ja Pelicansin peräkkäisten päivien pelien merkitys on luettavissa nimenomaan tilastoista.

Ennakkoasetelmat

Sijat 9-12 ovat tällä hetkellä seitsemän pisteen sisällä. Nimenomaan perjantaina Poriin saapuvalla Pelicansilla on 62 pistettä (sijoitus yhdeksäs), kun taas kotijoukkueella on saaliinaan 56 pistettä, vain pisteen päässä viimeisestä pudotuspelipaikasta.

Tämä tarkoittaa sitä, että lahtelaisten suorat voitot jättäisivät käytännössä kolmikon Sport-Ässät-KooKoo taistelemaan vain ja ainoastaan kymppisijasta. Ässien voitoilla puolestaan Pelicans tulisi neljäntenä mukaan taisteluun, mutta paikkoja olisi jaossa kaksi. Ottelun panos on siis huima.

Edelliset ottelut

Kotijoukkue on ryhdistäynyt joulukuun syöksykierteen jälkeen. Ennen Pelicans-otteluja Ässillä on koko tammikuulta vain kolme tappiota tilillään, kun JYP, Lukko ja TPS nappasivat täydet pistepotit kotiluolissaan.

Isonmäen uusittu areena on ollut selvästi Ässien vahvuus. Kotipeleistään patapaidat kairaavat pisteitä huomattavasti enemmän kuin vieraspeleistään.

Lahtelaisjoukkueella on tammikuulta yksi tappio porilaisia enemmän rasitteenaan, mutta toisaalta Pelicansilla ei ole ollut syys-lokakuun jälkeen pahoja tappioputkia. Näin ollen pisteitäkin on kertynyt seitsemän Ässiä enemmän.

Kahdesta edellisestä tuplapelistä molemmilla on kaksi voittoa ja kaksi tappiota, tosin TPS kaatui Porissa vasta jatkoajalla.

Ottelun ratkaisu

Kuluneen sanonnan mukaan erikoistilanteet ratkaisevat ottelut, mutta Ässät todistaa vanhan viisauden pitävän paikkansa. Pelicansin sekä yli- että alivoima ovat tilastojen valossa napsun verran Ässiä parempia. Erityisesti Ässien passiivinen alivoimaneliö on hetkittäin ollut helposti sahattavissa puhki poikkisyötöillä.

Etu ei ole suuri, mutta selvästi vierasjoukkueen puolella.

Historiakatsaus

Kuluvan ja kahden aiemman kauden otannalla Ässät on ollut kanto Pelicansin kaskessa. Lahtelaiset juhlivat runkosarjapelin voittoa Porissa viimeksi kaudella 2012-2013. Kokonaisuudessaan alkukauden kotivoitto oli Pelicansille toinen Ässistä tämän tarkastelujakson aikana.

Seuraa Heitä

Andreas Bernard #70 | Bolzano

Maalivahti

Fanit ja ykkösvahdin tontin valloittanut sympaattinen italialainen tarvitsisi kohta jo huilivuoron, mutta nykyvireessään häntä ei ole helppo laittaa luukkua avaamaan. Ehdottomasti Ässien tuki ja turva.

Niko Hovinen #92 | HIFK

Maalivahti

Juvonen on kantanut päävastuun lahtelaismaalilla Sami Rajaniemen kärppälainan aikana. Tällä kerralla Niko Hovinen pääsee näyttämään osaamistaan tärkeään paikkaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle