Läpi vaikka keltamustan kilven

LIIGA / Ennakko
Kauden 19. peli toi viimein kauden ensimmäiset tehopisteet Jake Hansenille. Jatkuuko tehoilu tiistaina?
Tiistai, harmaa marraskuun ilta ja KalPa saapuu kaupunkiin. Ennakko-odotukset eivät välttämättä kuulosta herkulliselta, mutta pisteitä molemmat joukkueet kaipaavat. Toinen pysyäkseen kuuden joukossa, toinen välttääkseen luisun sarjataulukon pohjalle.

Edelliset ottelut

Kotijoukkue Ässät ei ole viimeisten parin viikon aikana liiemmin juhlinut. Joukkue katkaisi kolmen ottelun tappioputkensa voittamalla HIFK:n kotihallissaan viime viikon torstaina lukemin 3−2, mutta hienon voittopelin jälkeisessä ottelussa tuli taas lunta tupaan, kun Vaasan Sport höykytti porilaisia Vaasassa lukemin 5−3.

Vieraileva joukkue KalPa pisteli vajaan kuukauden mittaisen putken, jonka aikana joukkue poistui kaukalosta voittajana kerta toisensa jälkeen. Voittoputkea riitti peräti kahdeksan ottelun verran, kunnes viime lauantaina sisukas Blues nappasi kuopiolaisista 3−1-voiton.

Kahdeksan ottelun syklin aikana KalPa päästi vain seitsemän maalia ja maalivahti Eero Kilpeläinen torjui maalin suulla yhteensä peräti kolme nollapeliä.

Mitä odotettavissa tiistaina?

KalPa on päästänyt Liigassa kaikista joukkueista vähiten maaleja. Tiivis puolustuspelaaminen, mutta myös erittäin luotettava maalivahtipeli ovat olleet kauden aikana kuopiolaisten kulmakiviä. Kilpeläisen neljä nollapeliä ja päästettyjen maalien keskiarvo 1,56 ovat erittäin kovia lukemia.

Ässät ei ole viime otteluissaan ollut maalinteon suhteen mikään tehopaketti, eikä ketsuppipullon korkin kutittelu ole varsinkaan KalPaa vastaan helppo tehtävä.

Ari Ahonen teki pitkän tauon jälkeen paluun tolppien väliin lauantaina Sportia vastaan, eikä hänen pelaamisensa ollut vielä parhaalla mahdollisella tasolla. Huikeaa kautta pelaava Andreas Bernard oli perhesyistä poissa lauantain ottelusta, mutta palannee maalille jälleen tiistaina.

Bernardin loistavan vireen avulla on porilaisilla yksi ässä voittoon hihassaan.

Ässien luottopuolustaja Jyri Marttinen loukkaantui lauantaina Vaasassa, ja hänen vammansa vaatii lisätutkimuksia. Ässät hankki puolustukseensa heti uuden nimeä, kun nuorten maajoukkueestakin tuttu Mikko Vainonen liittyi joukkueeseen.

Suoranaisesta Marttisen korvaajasta ei voida puhua, mutta onnistuessaan Vainonen on toimiva palanen kotijoukkueen puolustuspelaamista. 

Poiminta

Lauantain kierroksella Ässien kolmosketjuna pelasi koostumus Pat Mullane-Aleksi Saarela-Jake Hansen. Kolmikon yhteispeli toimi hienosti Saarelan nakuttaessa kaksi maalia. 0+2 tehot kyseisessä ottelussa merkkauttanut Hansen sai kauden avauspisteensä viimein tililleen, mikä teki yhdysvaltalaiselle varmasti hyvää.

Ässävalmennus toivoo hartaasti, että kyseisten pelaajien tehot eivät jääneet Vaasaan, vaan tehokkuus olisi nousujohteista.

Seuraa Heitä

Mikko Vainonen #5 |

Puolustaja

21-vuotias Vainonen pelaa ensimmäisen pelinsä patapaidassa tiistaina. Tammikuussa 2014 alle 20-vuotiaiden MM-kultaa juhlineelta Vainoselta on lupa odottaa painavia taklauksia ja fyysistä pelaamista.

Mikael Ruohomaa #13 | Frölunda

Keskushyökkääjä

Viime kaudella läpimurtonsa Liigaan tehnyt Ruohomaa on jatkanut tällä kaudella siitä, mihin viime kaudella jäi. Sillä erotuksella, että nyt Ruohomaa tekee kaiken vielä aiempaa paremmin. Tämä näkyy myös tehopisteissä, sillä taitava keskushyökkääjä on KalPan paras pistemies.

» Lähetä palautetta toimitukselle