Palaako Ässät tasolleen?

LIIGA / Ennakko
JYP matkaa lauantai-illaksi Ässien vieraaksi Poriin. Luvassa on mielenkiintoinen kohtaaminen, kun viime otteluissa heikosti esiintynyt Ässät saa vastaansa nousukuntoisen jyväskyläläisseuran. Joukkueiden kauden aiempi kohtaaminen Jyväskylässä päättyi patapaitojen 5-2-voittoon.

Kuntokäyrät

Sarjassa kolmantena majailevien porilaisten vahva vire on kääntynyt tappioputkeksi. Patapaitojen viiden ottelun voittoputki katkesi tiistaina Bluesille kärsityn jatkoaikatappion jälkeen ja sama meno jatkui perjantain Lukko-ottelussa, kun raumalaiset kaatoivat porilaiset selvästi lukemin 4-1.

Myös JYP oli tulessa perjantaina. Hurrikaanipaidat saivat helpotusta vaisuihin viime otteluihin ja katkaisivat kolmen ottelun tappioputkensa voitolla TPS:stä numeroin 2-0. Vaikeasti kautensa aloittaneet jyväskyläläiset majailevat sarjataulukossa kymmenennellä sijalla.


Jatkuuko Antti Mäkilän syysvire?
Mikko Ruohola - http://mikko.ruohola.org/

Ratkaisun paikat

Ässien puolustus- ja maalivahtipeli ovat suurimmaksi osaksi olleet vahvalla tasolla. Puolustus on ollut tiivistä ja patapaitojen nuoret maalivahdit ovat olleet vakuuttavia. Jos edellä mainitut osa-alueet eivät ole perjantaisen Lukko-kamppailun tasolla, tulee hurrikaanipaidoille vaikea ilta. JYPin pitää parantaa kiekollista peliään, jos jyväskyläläiset aikovat haastaa vahvan ässäpuolustuksen.

Patapaidat ovat ennen tappio-otteluitaan hyökänneet laajalla rintamalla, varsinkin Ässien nelosketju on esiintynyt pirteästi. JYPin hyökkäysketjut ovat viime otteluissa vaihdelleet, eikä pysyviä koostumuksia ole löytynyt. Myös JYPin maalivahtiosastolla on ollut epävarmuutta. Joni Myllykoski ei ole päässyt viime kauden tasolle ja Ruotsista saapuneella Riku Heleniuksella on vielä parantamista.

Ässien suurin kompastuskivi on yhä ylivoima. Ryan Caldwellin paluu on tuonut pakkopeliin lisää mielikuvitusta, mutta kiekon ylöstuonti tuottaa porilaisille yhä suuria ongelmia. JYPin ylivoimapeli on sen sijaan liigan kärkikastia, Sami Vatanen on kauden edetessä esittänyt yhä parempia otteita. Jyväskyläläisten suuri mahdollisuus onkin pakkopelissä. Molempien joukkueiden alivoima on sen sijaan ollut toimivaa.

Suuri kysymysmerkki tuloksen kannalta on myös se, että joukkueiden lähtökohdat otteluun ovat täysin erilaiset. Ässillä on takana nyt kaksi heikkoa ottelua ja ottelu kriittisen kotiyleisön edestä tuo varmasti paineita. Miten alle vuorokausi sitten Lukon murjomaksi joutunut porilaisryhmä käsittelee tilanteen, jos JYP pääsee heti alussa johtoon?

Kokoonpanot

JYPin puolelta loukkaantuneiden listalle on luottopuolustaja Arto Laatikainen sekä Yohann Auvitu. Maalivahti Joni Myllykoski ei ollut kokoonpanossa perjantain TPS-ottelussa. Tuomas Pihlman ja Jonne Virtanen ovat viime pelit olleet Akatemian mukana.

Ässien terveystilanne on loistava, sillä sairastupa on tyhjä. Perjantain Lukko-ottelussa rotaation seurauksena kokoonpanon ulkopuolelle jäivät Tommi Taimi ja Patrick Yetman.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle