Matkalla finaaliin

LIIGA / Ennakko
Veli-Matti Savinaiselle ei ole löytynyt pysäyttäjää JYP-leiristä.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Ässät johtaa JYPiä välieräsarjassa jo voiton 3-0. Täysi Isomäki pääsee lauantai-iltana todistamaan, kun patapaidat yrittävät kellistää jyväskyläläiset neljännen kerran perättäin.

Toivottomalta näyttää hurrikaanipaitojen tehtävä. Kahdessa ensimmäisessä osaottelussa JYP oli alakynnessä Ässiä vastaan, mutta pystyi kuitenkin sinnittelemään voittotaistelussa aina kamppailujen päätökseen asti.

Kolmannessa osaottelussa taas jyväskyläläiset olivat kuskin paikalla, mutta tulos oli JYPin kannalta tyly. Ässät nappasi välieräsarjan tuloksellisesti selvimmän voiton lukemin 1-4. Löytyykö JYPiltä vielä uskoa, että sarja olisi mahdollista kääntää, kun hyvänkin esityksen jälkeen tuloksena on tyly tappio?

Patamiehistö pelaa hurmiossa ja jokainen pelaaja on täysin sitoutunut joukkueelle. Kirkkaimpina tähtinä tuikkivat Ässien ykköskenttä ja maalivahti Antti Raanta. Ässät ei yksinkertaisesti suostu häviämään.

Jyväskyläläisistä taas paistaa läpi tuska, joka näkyy erityisesti maalintekoyrityksissä. Lisäksi hurrikaanipaitojen ykköspyssyt ovat keskittyneet Eric Perrinin johdolla täysin vääriin asioihin. Kokenut joukkue vaikuttaa haluttomalta ja väkinäiseltä. Jos Ässien meno on tuoretta, JYP vaikuttaa kylläiseltä.

JYPin mahdollisuudet?

Paljon saa tapahtua, mikäli JYP-käskijä Jyrki Ahon suojatit pystyvät vielä haastamaan Ässät. Porilaiset ovat olleet jokaisella osa-alueella vierailijoitaan parempia. Ei ehkä paljoa, mutta kuitenkin riittävästi.

Missä JYPin mahdollisuudet voisivat sitten olla? On täysin varmaa, että Ässät tulee lauantain otteluun hurmosmaisessa tilassa. Jos patapaitojen tunne läikkyy yli, voi vierasjoukkueelle avautua mahdollisuuksia esimerkiksi pakkopelin kautta.

Oleellista ottelun lopputuloksen kannalta on kuitenkin se, että uskooko vierasjoukkue vielä mahdollisuuksiinsa. Jos uskoo, kamppailu todennäköisesti etenee hyvin pitkälti samoissa merkeissä kuin ensimmäinen kohtaaminen. Tiukkana ja vähämaalisena, jolloin molemmilla joukkueilla on mahdollisuus voittoon.

Mikäli jyväskyläläisten selkäranka on katkennut, Ässät todennäköisesti murjoo tulostaululle kotiyleisönsä edessä melko rumatkin lukemat.

Seuraa Heitä

Éric Perrin #11 |

Keskushyökkääjä

JYP-kapteeni on lähinnä keskittynyt mussuttamaan tuomareille tai nujakoimaan ässäpelaajien kanssa. On jäänyt molemmissa toimissa altavastaajaksi. Kanadalaisen on pakko nousta esiin, mikäli JYP mielii taistella voitosta.

Joel Armia #40 | Montreal

Laitahyökkääjä

On ollut vahvassa vireessä koko kevään, mutta ei ollut parhaimmillaan JYP-sarjan avauspeleissä. Perjantain ottelussa nousi kuitenkin jälleen totutulle tasolle. Jatkuuko sama vire myös lauantaina?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Aki Uusikartano 1 5 6
2.Mika Niemi 2 3 5
3.Veli-Matti Savinainen 1 3 4
4.Michael Ryan 2 2 4
5.Joel Armia 1 2 3
JYP M S P
1.Max Wärn 2 3 5
2.Kristian Näkyvä 1 3 4
3.Éric Perrin 1 2 3
4.Petr Hubacek 0 2 2
5.Antti Jaatinen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle