Jatkoa putkelle vai uutta pystyyn?

LIIGA / Ennakko
Porissa teroitellaan muitakin pelivarusteita kuin luistimia.
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Maaottelutauon jälkeen voittoja napsinut Porin Ässät isännöi lauantaina kotihallissaan JYPiä. Tappioputkensa katkaisseet jyväskyläläiset matkaavat länsirannikolle ahnain mielin, sillä joukkue hätyyttelee jo sarjataulukon kärkisijoja.

Kolmen hävityn pelin jälkeen Ässät kehitti itselleen kahden ottelun voittoputken kaatamalla vieraissa tiistaina Jokerit 5-2 ja perjantaina Ilveksen lukemin 3-1. JYP taas pelasi ensimmäisen ottelunsa maajoukkuetauon jälkeen perjantaina ja kukisti viimein tappioputkensa voittamalla voittomaalikisaan asti venyneessä pelissä Tapparan.

Porissa ollaan jo taisteluasemissa. Ässien apuvalmentaja Pasi Kaukorannan mukaan Ässät on valmis lauantain koitokseen.

- Pelattiin viimeksi Jyväskylässä yksi parhaista JYP-peleistä (1-2-tappio), siitä jäi paljonkin hampaankoloon.

Vaikka kotihallissa pisteitä ei ropisisikaan, Ässät voi olla tyytyväinen viikon tulokseensa, sillä joukkue on tauon jälkeen mennyt monella saralla eteenpäin. Viisikkopelaaminen on tiivistynyt, eikä vastustaja pääse enää yhtä helposti rakentamaan vaarallisia tilanteita. Tämän myötä myös maalivahtipeli on väläytellyt osaamistaan, ja Antti Raanta onkin maalivahtien torjuntaprosenttitilaston kärjessä lukemalla 92,65.

Niin ikään Jyväskylässä menee hyvin samaisen tilaston osalta. JYPin Tuomas Tarkki pitää kuudetta sijaa vain prosentin erolla Raantaan, mutta hurrikaanipaitojen veskari on kuitenkin kuluvalla kaudella napannut enemmän voittoja kuin ässävahti.

Toisinto viime keväästä?

Maaottelutauon jälkeiset voitot tekivät Ässille hyvää erityisesti henkisellä puolella, koska joukkueen syksyinen tie on ollut rosoinen. Yhtä suuri merkitys perjantain Tappara-voitolla oli myös JYPille, sillä vaikka joukkue oleilee sarjataulukon kärkipäässä, on jyväskyläläistenkin pelissä puutteita.

JYPillä ongelmia ilmenee viisikkopelaamisessa omalla alueella, sillä vastustaja pääsee usein liian helposti hyökkäämään. Hurrikaanipaitojen tuleekin kiinnittää huomiota keskialueen tukkimiseen lauantain Ässät-mittelössä. Ässien taas pitää keskittyä hyökkäyksiensä alkutahteihin.

- Kaikkihan sen tietävät, että JYP heittää 50 kertaa pelin aikana kiekon päätyyn. Sinne pitää ehtiä ensimmäisenä ja hyökkääjien täytyy olla lähellä auttamassa. Sieltä pitää päästä pelaamalla pois, jos joudutaan roiskimaan, ollaan vaikeuksissa, Kaukoranta muotoili.

Vuoden jatkosopimuksen Ässiin solmineella Sami Mutasella onkin hallussaan tiedot, joilla kotijoukkue pystyy pistämään kampoihin hurrikaanipaidoille.

- JYP pelaa puolustusalueella mies miestä vastaan, joten esimerkiksi jollain ovelalla kierrolla voi syntyä tilaa. Aina kun voittaa oman puolustajansa on mahdollisuus, laitahyökkääjä tuumaili.

- Pitää olla parempi ja viisaampi kuin JYP ja lisäksi onnistua omassa pelisysteemissämme.

Ässät kaipaa myös onnistujia laajemmalla rintamalla, sillä varsinkin Ilvestä vastaan pelatussa ottelussa Stephen Dixonin johtama ketju oli joukkueelle kaikki kaikessa. Viime kaudella Dixonin vitja olikin Ässien tehokkain, mutta kului kevään mittaan puhki, eikä puhti lopulta enää kantanut joukkuetta pudotuspeleissä, kun JYP luisteli porilaisten yli suvereenisti.

JYP on pelaamaan ryhdyttyään vaarallinen vastus. Onkin mielenkiintoista nähdä saako tehollisesti mukavan alun JYPissä ottanut Lars Eller jyväskyläläisissä aikaan mylläkän, joka kannattelee joukkuetta lauantain kohtaamisessa.

Kokoonpano elää

JYPin perjantain kokoonpanosta uupui henkilökohtaisista syistä poissa ollut Rich Peverley. Petr Hubacek taas teloi hieman itseään Tapparaa vastaan, joten kummankin pelaaminen Porissa on vielä epävarmaa. Max Wärn miehittää vielä sairastupaa jalkavammansa takia.

Ässiltä taas sivussa ovat tällä hetkellä kuumehoureinen puolustaja Tapio Sammalkangas sekä käsivammaa poteva Veli-Matti Savinainen.

Seuraa Heitä

Daniel Brodin #34 | Brynäs

Laitahyökkääjä

Syksyn mittaan hieman unohduksissa ollut hyökkääjä on viime aikoina näyttänyt heräämisen merkkejä.

Yohann Auvitu #81 |

Puolustaja

Jos Peverley ja Hubacek eivät ole pelikuntoisia, pelaa luultavasti hyökkääjänä. Puolustuspelaaminen paikoitellen karmaisevaa seurattavaa, ja neljässä viime pelissä tehotilasto seitsemän verran pakkasella.

» Lähetä palautetta toimitukselle