Köyhiä ritareita puhtaalla pöydällä

LIIGA / Ennakko
Pääseekö Ässät omista pois riittävän nopeasti?
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
Isonmäen tiistai-illassa iskevät yhteen sarjan hännille juuttunut Ässät sekä viime viikolla kolme tappiota kärsinyt HPK. Porilaisilla ei ole vielä tilillään kotitappiota, kun taas HPK:n vierassaldo on ainoastaan viisi pistettä.

- Meillä oli tavoitteena saada kasaan ensimmäisestä kymmenestä ottelusta 15 pistettä, mutta jäimme siitä viisi pistettä. Suurin tekijä tässä oli varmasti puolustuksemme käymistila, kun Tapio Sammalkangas loukkaantui ja Colby Cohenille tuli... koti-ikäväksikö sitä nyt sitten sanoisi, Ässien päävalmentaja Pekka Virta puntaroi HPK-ottelun aattona.

- Ennen taukoa pelataan vielä kymmenen ottelua, joista pelaamme seitsemän kotona. Näistä olisi tarkoitus koota vähintään 18 pistettä. Sitä tavoitetta kohti tässä nyt lähdetään puhtaalta pöydältä.

Pöydän puhdistamiseen on taatusti pyrkinyt myös vierasjoukkue HPK. Pirteästi sarjan aloittanut Kerho ei saanut viimeisistä kolmesta ottelustaan pistettäkään. Hämeenlinnalaisittain huolestuttavinta on se, että HPK onnistui tekemään ainoastaan yhden maalin jokaisessa viime viikon pelissään. Vielä lauantaina kultakypärää kantoi duunarina tunnettu Juha Kiilholma, Porissa sen kutreilleen asettelee puolustaja Craig Schira. Hyökkäyspään ratkaisijoiksi suunniteltujen pelaajien olisi siis syytä heräillä, mikäli HPK haluaa saada kurssinsa kääntymään.

Otteluennakoissa kuuluu aina todeta, että peli saattaa hyvinkin ratketa erikoistilanteisiin. Tällä kertaa väittämässä on mielenkiintoinen nyanssi, sillä Ässien alivoima on ollut heikkoa, mutta HPK:n ylivoimapeliä voidaan turvallisin mielin kuvailla samalla sanalla.

- Miko Malkamäki on varmasti tehnyt virheitä, mutta samalla pitää muistaa, että hän on mennyt monessa asiassa eteenpäinkin. Hän on joutunut kuitenkin kantamaan suurempaa kuormaa kuin mihin hän on tottunut, etenkin alivoimalla. Joudumme kuormittamaan liikaa tiettyjä miehiä, siksi alivoimaprosenttimme on kärsinyt, Virta miettii.

HPK:ta vastustajana Virta ei sen kummemmin lähtenyt analysoimaan, mutta tietyt lainalaisuudet pätevät tiistain kamppailussakin.

- Marginaalit ovat tässä sarjassa pieniä. Ajatellaan nyt vaikka puolustuspeliä, ei se kauhean monimutkaista ole. Mutta jos häviät mies miestä vastaan -tilanteen, sitten alkavat vaikeudet. Siitä seuraa pitkä pyöritys, jonka jälkeen pakilla ei ehkä olekaan voimia tai kärsivällisyyttä antaa helppoa syöttöä, ja sitten edessä onkin taas lisää vaikeuksia.

- Tämä on kuitenkin pohjimmiltaan kamppailu- ja yksilölaji. Ilmapiiri joukkueessa on edelleen hyvä, vaikka kentällä ei tietenkään rennoin mahdollinen, Virta miettii.

Nuoriin maalivahteihinsa HPK on voinut luottaa. Mikäli tappioista huolimatta hyvällä asenteella taistellut vierasjoukkue saa iskettyä kiinni Padan puolustuspään haavoittuvuuteen, saattavat tukossa olleet maalihanatkin aueta.

Ässien kokoonpanon ratkaisee Kamil Krepsin selkä. Mikäli sentteri kykenee pelaamaan, hän korvaa Sami Lähteenmäen, joka puolestaan hyppää Mika Niemen ja Eero Elon seuraksi. Tässä tapauksessa Tuomas Pihlman siirtyy Henri Heinon ketjuun. Ruotsalaispuolustaja Alexander Ribbenstrand seuraa ottelua katsomon puolelta.

HPK:lta sivussa on pitkäaikaispotilas Tuomas Vänttinen. Puolustajista Juuso Vainio ja Joni Tuominen saivat lauantaina pelin tiimellyksessä kolhuja, joten heidän pelaamisensa on epävarmaa.

Seuraa Heitä

Severi Sillanpää #67 |

Keskushyökkääjä

Ässien monivuotinen tunnollisuuden perikuva on viime aikoina ollut esillä myös hyökkäyspäässä. Nouseeko tehopisteille tiistainakin?

Borna Rendulic #71 | Örebro

Laitahyökkääjä

Taitava kroaatti sortuu usein näpertelyyn ja on osunut tällä kaudella vasta kertaalleen. Löytääkö suoraviivaisuutta ex-seuraansa vastaan?

Viimeisimmät ottelut, TOP5

HPK M S P
1.Borna Rendulic 0 2 2
2.Joonas Vihko 0 2 2
3.Jere Sallinen 1 1 2
4.Jesse Saarinen 1 1 2
5.Juha Kiilholma 2 0 2

» Lähetä palautetta toimitukselle