Isot kissat valmistautuvat kevääseen, Padan kotiottelujen putki päättyy

LIIGA / Ennakko
Juhliiko HIFK viimeisenkin Ässät-pelin jälkeen?
Kuva © Mikko Ruohola http://mikko.ruohola.org/
HIFK ei ole tällä kaudella antanut Ässien yllättää kertaakaan, vaan on tylysti vienyt kaikki neljä keskinäistä kohtaamista. Torstaina Stadin ylpeys valmistautuu jo kohti pudotuspelejä, panoksena ottelussa on lähinnä HIFK:n sijoitus ja vastustaja.

Huomio kiinnittyy ehdottomasti keskiviikkona pelikentille palanneeseen Juuso Puustiseen. Viime Porin-visiitillä maaleja ahnehtiva KalPan kasvatti lopetti Ässien kirin 1−4-osumallaan. Puustinen on maalitilastossa toisena, sillä 21 kertaa hän on saanut juhlia vastustajan päädyssä tekemäänsä tuhotyötä.

Sarjaohjelmakin tarjoaa auttavaa kättä porilaisjoukkueelle, joka pelaa torstaina jo neljännen peräkkäisen kotiottelunsa. Edellisen kerran Ässät kävi vierasmatkalla tiistaina 11. helmikuuta, ja silloin joukkue onnistuikin hakemaan vierasvoiton Ilmalasta.

HIFK:lla on painolastina keskiviikon kotiottelu Kärppiä vastaan. Sarjakärki ei tuntenut armoa, vaan haki kolme pistettä pääkaupungista. HIFK jäi lopulta kokonaan maaleitta 0−1-tappiossaan.

Ässät taisteli tiistaina ihan kelpo ottelun JYPiä vastaan. Ratkaisu venyi jatkoajalle asti, siellä JYPin Kristian Näkyvä sivalsi vierasjoukkueelle kahden pisteen voiton.

Kotijoukkueen peli-ilme oli kuitenkin tiistain ottelussa melko hyvä. Padan pelin avaaminen ja lähdöt omasta päädystä ovat olleet hieman ongelmallisia koko kauden ajan.

Asenne, uhrautuminen ja motivaatio hakea ratkaisuja ovat silti tällä hetkellä yllättävän korkealla tasolla. Myös Ässien päävalmentaja Pekka Virta on kiitellyt joukkueen sitoutumista sarjatilanteesta huolimatta.

Maalivahtiosastolla Juuso Riksman pelasi hyvän ottelun puolen kentän hörpystään huolimatta, ja myös Rasmus Rinteen voi huoletta laittaa kentälle. Ässien urheilujohtajan Mika Toivolan mukaan Rinteen sopimuksessa ollut seuran optio on käytetty, joten lupaavan maalivahdin otteita voi ihastella Isossamäessä ensi kaudellakin.

Tällä kerralla perinteisten punapaitojen kohtaamisesta puuttuu rahtusen verran merkitystä, mutta keskimäärin nämä joukkueet syttyvät kyllä keskinäisiin otteluihinsa.

− HIFK on aina hieno vastustaja, siitä pelistä haetaan kolme pistettä, toteaa nuori ässähyökkääjä Juho Lammikko.

Varmuudella pelistä puuttuvat kautensa loukkaantumiseen päättäneet Ässien Sami Lähteenmäki sekä HIFK:n Matti Kuparinen. Myös helsinkiläisjoukkueen runkopuolustaja Toni Söderholm on sivussa illan ottelusta.

Seuraa Heitä

Sami Mutanen #53 |

Laitahyökkääjä

Työmies Joensuusta pelaa torstaina 199. pelinsä Liigassa. Luisteluvoimaa ja taistelutahtoa nähdään varmasti. Vieläkö kikkakirjasta löytyisi yksi soolomaali ässäuran päätöshetkillä?

Ville Peltonen #16 |

Laitahyökkääjä

Peltonen on usein tunteella mukana Isossamäessä. Torstaina panokset ovat vähissä, mutta konkari näyttää edelleen kelpo esimerkkiä itseään nuoremmille. Menossa on uran neljänneksi tehokkain kausi liigajäillä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

Ässät M S P
1.Ville Uusitalo 1 2 3
2.Austin Smith 2 1 3
3.Kamil Kreps 1 2 3
4.Henri Heino 3 0 3
5.Dragan Umicevic 0 2 2
HIFK M S P
1.Corey Elkins 3 1 4
2.Tuukka Mäkelä 1 2 3
3.János Hári 0 3 3
4.Oscar Eklund 1 2 3
5.Ville Peltonen 1 1 2

» Lähetä palautetta toimitukselle