Mikko Rantanen ja loputon itseluottamus

LIIGA / Kuvakooste
Mikko Rantanen esiintyi vakuuttavasti ottelussa Bluesia vastaan. TPS hävisi ottelun, mutta Rantanen oli joukkueen taistelevan peli-ilmeen ruumiillistuma. Nuorukaisella tuntui riittävän loputtomasti itseluottamusta eikä Rantanen tuntunut ottavan paineita kultaisesta kypärästä taikka varakapteenin roolista.
Kuva © Timo Savela
Turkuhallin fanikatsomossa oli hiljaista.
Kuva © Timo Savela
Ääntä hallissa piti Bluesin kannattajaryhmä.
Kuva © Timo Savela
Hallissa nähtiin myös hylje. Kyseessä saattoi olla eläintarhasta saatu korvaus Simon Gysbersista.
Kuva © Timo Savela
Mikko Rantanen oli kuitenkin ottelun näkyvin hahmo. A-kirjain paidassa, kultainen kypärä päässä ja itseluottamus katossa.
Kuva © Timo Savela
Kultakypärä oli merkattu mies.
Kuva © Timo Savela
Nuorukainen oli vaikea pidäteltävä.
Kuva © Timo Savela
Koostaan huolimatta Rantanen pujotteli pelaajien välistä.
Kuva © Timo Savela
Rantanen puski toistuvasti läpi laidasta maalille.
Kuva © Timo Savela
Yksi tapa pysäyttää meno oli kammeta Rantanen päin omaa maalivahtia.
Kuva © Timo Savela
Vaihtoehtoisesti voi myös huitoa naamaan.
Kuva © Timo Savela
Nuori mies ohjasi omiaan isännän elkein.
Kuva © Timo Savela
Rantanen vastasi ottelun avausmaalista.
Kuva © Timo Savela
Blueskannattajat saivat aihetta iloon, kun Bracken Kearns tasoitti pelin.
Kuva © Timo Savela
Ottelun toinen kultakypärä sivalsi voittomaalin.
Kuva © Timo Savela
18-vuotias varakapteeni valoi uskoa mustavalkoisiin varaamalla seuraavan maalin kotijoukkueelle.
Kuva © Timo Savela
Yritystä ei kotijoukkuelta puuttunut, mutta Rantanen oli joukkueensa ainoa onnistuja.
Kuva © Timo Savela
Bluesin maalia vartioinut Eetu Laurikainen poimi loput vedot hanskaansa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös