Ilves parempi jumbofinaalissa
Hakametsässä Ilveksen ja Tepsin välinen vääntö tarjosi ulosajon kampituksesta, tappelun sekä useita pikku nahinoita. Maalejakin ottelussa tehtiin ja illan sankariksi nousi lopulta voittolaukauskilpailussa onnistunut Michael Keränen.
Ottelun aluksi lahjottiin kuukauden junioria.
Sitten alkoivatkin jo kädet heilua.
Illan ensimmäinen tekopaikka avautui Matias Soinnulle.
Rasmus Ristolainen kävi kolaamassa Hüblin.
Ruuttun kampista alkoi kurinpalautus.
Rajamäki kiirehti pelastamaan Ruuttua.
Palmroth löysi Kivimäestä itselleen tanssiparin.
Kampituksesta tuomittiin harvinainen suihkukomennus.
TPS hyödynsi saamansa ylivoiman.
Mika Viinanen vei komealla osumalla Ilveksen 2-1-johtoon.
Miikka Tuomainen hukkasi ottelussa pari hyvää maalipaikkaa.
Perinteikkäiden seurojen kohtaaminen ei houkutellut yleisöä katsomoon.
Kantola sai kolhun käteensä, mutta pystyi kuitenkin pelaamaan ottelun loppuun.
Välimaan laukaus vei ottelun jatkoajalle.
Jatkoajan paras tekopaikka aukesi Laaksolle, mutta Hübl torjui.
Vielä ennen voittolaukauksia ehdittiin iskuja vaihtaa.
Voittolaukauksissa sankariksi nousi Michael Keränen.
Lue myös
Sointu lähti maailmalle
SM-LIIGA | 9.4.2013 17:55
Ilves menetti kultakypäränsä virallisesti tiistaina. Matias Sointu pelaa kaksi seuraavaa kautta Turussa, missä kainona toiveena on karsintakurimuksen muuttuminen uran toiseksi pudotuspelikevääksi. lue lisää
Maanantaijää, viikko 9: Suojeluilmoituksia ja kohutaklauksia
SM-LIIGA | 25.2.2013 7:00
Runkosarjan loppu on jo oven takana SM-liigassa. Viikolla puhetta riitti niin lastensuojeluilmoituksen suhteen kuin viikonlopun kuuman kierroksen tapahtumista. Kuumat perunat ovat tiukasti Jatkoajan maanantaijäällä käsittelyssä. lue lisää
Maanantaijää, viikko 4: Tasaukset tasoiteltu
SM-LIIGA | 21.1.2013 8:05
Tammikuun tasaukset ovat takana ja siirtorajan umpeutuminen lähestyy. Millaisia pelureita joukkueisiin tarvitaan? Kuka on SM-liigan tämänhetkinen kuningas? Entä pitääkö tuomareiden tasosta olla huolissaan? lue lisää
Jos jotain positiivista - edes yhden kerran
SM-LIIGA | 15.1.2013 8:10
Itku pois ja silmät auki. Täydellistä ei tästä sarjasta saa koskaan, mutta juuri nyt pyyhkii hyvin. SM-liiga näyttäisi karistaneen synkimmät tomut jaloistaan. Viimeinen viikko on ollut kauden parasta aikaa ja matka kevättä kohti on vasta alussa. lue lisää
Uuden vuoden jäät: sensaatioita ja selityksiä
SM-LIIGA | 1.1.2013 17:34
Uuden vuoden Maanantaijää verrytellään poikkeuksellisesti tiistaina kulunutta SM-liigasyksyä sulatellessa. Toimittajat valitsivat syyskauden vahvimmat ja heikoimmat. Mikä oli syksyn ilmiö SM-liigassa? Mitä erikoista keväällä tapahtuu? lue lisää
Kommentit