Liian vanha Calgaryyn, Carolinassa ei annettu tilaisuutta - Jakub Nakladal ei silti kadu aikaansa NHL:ssä

MAAJOUKKUE, KHL / Haastattelu
Jakub Nakladal oli pelin jälkeen mietteliäs voitosta huolimatta.
Kuva © Sami Kemppainen
Jakub Nakladal lähti Turussa vietetyn 2014-2015 kauden jälkeen rohkeasti hakemaan paikkaan NHL:stä. Tie ei koskaan kunnolla auennut ja mies kiekkoileekin nyt toista vuottaan KHL:n suurseura Lokomotiv Jaroslavlissa.

Harva pelaaja tänä päivänä lähtee 27-vuotiaana ensimmäistä kertaa yrittämään Pohjois-Amerikan valloitusta. Tšekin liigan, KHL:n ja yhden Turussa vietetyn Liigakauden jälkeen tsekkipuolustaja Jakub Nakladal kuitenkin päätyi niin tekemään.

Hyvät otteet kevään 2015 MM-kotikisoissa toivat miehelle yksivuotisen sopimuksen Calgary Flamesin kanssa. Tilille kertyi yhteensä 27 ottelua joukkueen paidassa, mutta tie vei lopulta muualle kauden päätteeksi.

- Calgaryssä pääsin pelaamaan melko paljonkin kauden loppupuolella. Jostain syystä kuitenkin sieltä tuli sitten lähtö. Uskon, että osittain se johtui siitä, että olin niin vanha heidän mittapuullaan, mies tuumaa.

Calgarystä mies siirtyi viime kauden alla Carolina Hurricanesiin, mutta lopullinen NHL-läpimurto jäi saavuttamatta itärannikollakin. Carolinassa hän ehti pelata vain kolme ottelua, ennen paluuta Eurooppaan.

- Minusta tuntuu, että Carolinassa heidän GM:nsä (Ron Francis) halusi minut sinne, mutta päävalmentaja (Bill Peters) puolestaan ei. Niinpä en saanut siellä edes kunnollista mahdollisuutta ja päätinkin, että minun on aika palata takaisin Eurooppaan, mies kertoo ratkaisustaan.

Omien sanojensa mukaan Nakladal ei ainakaan tällä hetkellä haaveile paluusta Pohjois-Amerikkaan, vaan mies on tyytyväinen aikaansa Lokomotivissa ja KHL:ssä. Mies muistelee lämmöllä aikaansa Liigassa ja sanoo, että Suomesta matkaan jäi myös arvokas oppitunti:

- Huomasin, että minun pitää parantaa luisteluani. Kaikki tietävät, että Suomen Liigassa täytyy luistella todella paljon, enkä ollut ihan valmis siihen. Suomesta lähdön jälkeen juuri luisteluni on kehittynyt kaikista eniten, Nakladal sanoo ja jatkaa:

- Muutoin jääkiekko on minusta melko samanlaista kuin nykyisin. Meillä oli nuori joukkue Turussa ja meillä on nuori joukkue myös tällä hetkellä. Onhan siitä Turun ryhmästä muutama nuori pelaaja mennyt aikalailla eteenpäin.

"Aikalailla eteenpäin" kuulostaa melkein vaatimattomalta ilmaisulta, kun miehen joukkuekaverina Turussa oli muuan Mikko Rantanen.

Todella tärkeä maajoukkuevuosi

Euroopassa pelatessaan Nakladal on aina ollut vakionäky Tšekin maajoukkueessa. Viime vuonna mies mahtui jopa Tšekin World Cup -joukkueeseen. Olympiapaikka lienee syystäkin miehen ainoa tavoite.

- Maajoukkueen edustaminen on itselleni erittäin tärkeää. Se on sitä kaikkina vuosina, mutta erityisesti tänä vuonna, kun joka jätkä tietää, että taistellaan paikoista olympiajoukkueessa. Maajoukkuepeleissä on erityisen tärkeä onnistua, Nakladal tuumaa.

Suomen EHT on Tšekille kauden ensimmäinen maajoukkueturnaus. Kahden pelin jälkeen joukkueella on taskussa voitto ja tappio. Lisäksi Tšekki joutui turnauksessa niiden joukkueiden joukkoon, jotka pelaavat ottelunsa kahdessa eri paikassa.

"Maajoukkuepeleissä on erityisen tärkeä onnistua"

- En koe, että tämä ylimääräinen matkustus olisi ollut meille haitaksi. Tällä tavoin saamme välipäivän jokaisen pelin väliin ja se tulee minusta tarpeeseen, Nakladal kuitenkin vakuuttaa.

Tšekki on ollut molemmissa pelaamissaan otteluissa vahva erityisesti otteluiden avauserissä. Ruotsia vastaan keskiviikkona joukkue kuitenkin taipui 3-5-tappioon johdettuaan peliä kahteen otteeseen.

Perjantain avanneessa päiväpelissä Sveitsiä vastaan joukkueen 2-0-johto kantoi sen aina voittoon asti, vaikka jälleen vastustaja pääsi paremmin ja paremmin mukaan ottelun edetessä. Nakladal näki pelin kuitenkin eri tavalla.

- Tämä oli meille helppo peli. Tiesimme etukäteen, että Sveitsi yrittää pelata todella aggressiivisesti ja, että heillä on vahvoja luistelijoita. Pystyimme siihen hyvin vastaamaan. Todella tärkeä voitto, sillä Sveitsi tulee pelaamaan meitä vastaan myös olympialaisissa.

Isoja minuutteja niin Lokomotivissa kuin maajoukkueessakin tahkoava ja erityisesti ylivoimalla alati vaarallisen Nakladalin voisi kuvitella olevan niiden Tsekin pelaajien joukossa, joiden ei tarvitse kauheasti olympiapaikkansa puolesta jännittää.

Mies kuitenkin tunnustaa, ettei kisapaikoista ole vielä joukkueen sisällä puhuttu ja muistuttaa, että kauden aikana voi tapahtua mitä vain, vaikka olympiapaikka olisikin luvattu.

- Tai voihan se olla, että joillekin pelaajien kanssa tuollainen keskustelu on käyty, mutta itse en ainakaan kuulu niihin pelaajiin, mies naurahtaa

Olympiakausi näkyy turnauksen aikana Hartwall Arenan käytävillä myös paikalle kerääntyneinä eri maiden median edustajina. Tšekki-Sveitsi pelin jälkeenkin toimittajien alueella oli toimittajia ruuhkaksi asti, erityisesti tšekkejä.

- Jääkiekko kiinnostaa Tšekissä. Eikä pelkästään tänä vuonna, vaikka totta kai olympialaiset lisäävät mielenkiintoa, mutta myös muina vuosina. Ei nämä turnaukset kuitenkaan yleensä MM-kisojen tasolle yllä, joten on se aina meillekin yllätys, että onko paikalla paljon vai vähän tsekkiläisiä toimittajia vai onko täällä ketään, mies toteaa lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle