Alkukauden alisuorittajat vastakkain Hakametsässä, Ilves saa kaivattua tulivoimaa kokoonpanoonsa

LIIGA / Ennakko
HPK on puolustanut hyvin ja uhrautuvasti alkukauden aikana.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com
Neljän ottelun tappioputkeen ajautunut HPK yrittää kaivaa itselleen täydet pisteet Ilvekseltä toistamiseen kuluvalla kaudella. Viime viikolla pisteittä jäänyt Ilves saa kokoonpanoonsa rutkasti lisää maalintekovoimaa, kun koko alkukauden loukkaantuneena ollut Ville Meskanen palaa kaukaloon.

Sarjataulukon hännille valahtaneet Ilves ja HPK hakevat vimmatusti parempaa suuntaa kaudelle Hakametsässä.

Joukkueet ovat pelanneet kuluvalla kaudella jo kertaalleen vastakkain. Tuolloin kamppailu kääntyi maalivahtipelin turvin HPK:n eduksi 2−0.

HPK meni ottelussa johtoon toisen erän alussa, eikä Ilves onnistunut tasoittamaan peliä. Lopullisen sinetin ensimmäinen kohtaaminen sai reilu minuutti ennen ottelun loppua, kun Teemu Turunen viimeisteli HPK:n toisen osuman läpiajosta.

Tehot hukassa ylivoimalla, nukahdukset maksaneet pisteet

Ilveksen peli on ollut alkukauden aikana ailahtelevaa. Ehjät 60-minuuttiset ovat olleet harvassa.

Viime viikolla Ilves jäi JYPin jalkoihin heti ottelun ensimmäisessä erässä. JYP johti ottelua ensimmäisen erän jälkeen jo 3−0. Ilves pääsi päätöserässä maalin päähän JYPin höllennettyä otettaan, mutta ei onnistunut vääntämään peliä tasoihin.

Vieraskiertueen toisella etapilla Oulussa Ilves johti toisessa erässä Kärppiä jo 0−2. Tupsukorvat kuitenkin nukahti toisessa erässä, ja puolustuspään virheiden myötä Kärpät pääsi peliin mukaan vieden lopulta täyden pistepotin kohtaamisesta.

HPK on kuluvalla viikolla kohdannut jo runkosarjan kärkikahinoissa viihtyvän Lukon. Hämeenlinnalaisten puolustus on kauden aikana ollut kunnossa, mutta Lukko oli liian kova vastus HPK:lle. Keskiviikon ottelussa hämeenlinnalaisilla venähtivät etäisyydet niin hyökkäys- kuin puolustuspelissäkin, minkä vuoksi Lukko pääsi kääntämään pelin nimiinsä.

Molempien joukkueiden ylivoima on ollut alkukauden aikana heikkoa. Alivoima on sen sijaan ollut HPK:n vahvuus. 

Ilves on saanut harjoitella koko alkuviikon, sillä kotijoukkue aloittaa peliviikkonsa vasta perjantaina. Tämä on tarpeen, sillä Ville Meskasen paluun myötä tupsukorvat pyöräyttää jälleen ketjurulettinsa liikkeelle. HPK:lla on sen sijaan alla keskiviikon kotiottelu Lukkoa vastaan.

Seuraa Heitä

Ville Meskanen #18 | Ilves

Laitahyökkääjä

Teki viime kaudella 9 maalia, mutta potentiaalia on enempäänkin. Luontainen maalintekijä, joka voi osua heti kauden ensimmäisessä ottelussaan.

Oula Palve #89 | HC Ajoie

Keskushyökkääjä

Pelaa jälleen vahvaa syksyä. Teki joukkueensa ainoan maalin keskiviikkona Lukkoa vastaan. Tähän mennessä 11 peliin kasattuna tehot 5+2.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Sarjan perää pitävä Ilves on viime aikoina piristynyt alkukaudesta ongelmia tuottaneen maalinteon suhteen, sillä joukkue on onnistunut tekemään 10 osumaa edellisissä kolmessa ottelussa. HPK:n tilanne on puolestaan päinvastainen ja se on heilutellut verkkoja viimeisissä neljässä ottelussa vain viidesti. Hämeenlinnalaisryhmän puolustuspelaaminen on ollut kuitenkin hyvää, eikä heitä vastaan suuria maalijuhlia ole nähty. Ilveksellä kysymysmerkit taas löytyvät juurikin omasta päästä, joten aivan nollille HPK:kaan ei tule jäämään. Ottelu tullee kääntymään maalin marginaalilla suuntaan tai toiseen, eikä ratkaisun hakeminen jatkoajaltakaan mahdottomuus ole.
2 3
2 3