NHL-aamuraportti: Maaliverkkoja koeteltiin yön kierroksella

NHL / Aamuraportti
Mika Zibanejad oli kierroksen hahmoja. Hattutemppu oli uran kolmas.
Kuva © Getty Images
Yön kierroksella vietettiin todellisia maalifestivaaleja useammalla paikkakunnalla. Penguinsille koitui sekä ilon- että huolenaiheita. Avalanchen ja Oilersin ykkösellä kulki, mutta Capitalsin tähdet jäivät pimentoon. Maple Leafs ja Canadiens järjestivät Torontossa uskomattoman näytelmän. Jatkoaika kokosi yhteen kierroksen onnistumiset, alisuorittamiset sekä joukkueiden suurimmat sankarit.

Zibanejad tulessa

Mika Zibanejad oli liekeissä jo avausottelussa, ja Senatorsia vastaan oli jo roihun paikka. Avauserässä Rangersin hyökkäyspeli kangerteli, mutta toisessa erässä päätti Zibanejad ottaa pelin haltuun. Erän puolivälissä Zibanejadin, Artemi Panarinin ja Pavel Butšnevitšin muodostama ketju kieputteli upealla syöttökuviollaan Senators-puolustuksen kiertoradalle, ja Zibanejad sivalsi ottelun toisensa. 

Kaksi ensimmäistä maalia olivat tulosta koko kentällisen yhteistyöstä, kolmas henkilökohtaista taitoa ja oivallusta. Zibanejad ja Lias Andersson pääsevät alivoimalla kahdella yhtä vastaan. Pienellä liikkeellä Zibanejad naruttaa Senatorsin ainoa alakertalaisen ulos pelistä ja kiskaisee kylmäpäisesti hatun täyteen.

Ottelun lopulla Zibanejad ehtii vielä tarjoilla Panarinin kauden toisen maalin. Rangersin ykkösen summaus: Zibanejad 3+1, Buchnevich 0+3, Panarin 1+1. Ottelun selkeitä Rangers -sankareita oli lisäksi torjuntavastuussa ollut Aleksandar Georgiev. 31 torjunnan joukossa oli muutamia eliittiluokan pelastuksia.

Hatuntekijä Hoffman

Floridan paikalliskamppailussa Panthersin Mike Hoffman osui niin ikään kolmesti. Vaisusti avausottelussa esiintynyt Panthers luisteli nyt pirteästi, vaikka Lightning oli avauserässä hyökkäyspäässä vaarallisempi. Sergei Bobrovski pääsi hyvin peliin sisään ottamalla muutamia tärkeitä torjunta - kaikkiaan koppeja kertyi ottelussa 31 kappaletta. Hoffman avasi hanat toisen erän puolivälissä osumalla kahdesti puolentoista minuutin sisään. Noel Acciari vei Panthersin jo 3-0 -johtoon veivaamalla kaikessa rauhassa maalin kulmalla kiekon ohi Andrei Vasilevskin.

Hoffman täydensi hattutemppunsa heti kolmannen erän alkajaisiksi. Vasta Gemel Smithin kavennus ajassa 36:23 herätti Lightningin, ja kolmannen erän alkupuolella Steve Stamkos kuroi eroa lisää kiinni. Mathieu Joseph toi vajaa viisi minuuttia ennen loppua Lightningin jo maalin päähän. Panthers tiivisti peluutustaan loppua kohti, ja lukemat 4-3 jäivät voimaan.

Kun on alkuun päästy niin...

Canadiensin ja Maple Leafsin ottelu ei ehkä ollut urheiluasiantuntijoiden mieleen, mutta puhtaana viihteenä se oli verratonta seurattavaa. Ottelussa on klassikon aineksia kerrakseen. Canadiensin Max Domi aloitti mättämisen, mutta tosiasiassa Maple Leafs oli kuskin paikalla alusta asti. Mielikuvituksettomalla Habsilla vaikeaa yläkerrassa Leafsin vahvaa viisikkopuolustusta vastaan. Pitkälti Carey Price piti joukkueen mukana ottelussa, epäämällä muun muassa Austin Matthewsilta parikin avopaikkaa.

Canadiensin peli alkoi kuitenkin osoitti halkeilun merkkejä toistuvien alivoimien vuoksi, ja kun William Nylander näpsäyttyi ylivoimalla 4-1:ään ajassa 45:15, oli ilmassa tuntuvinaan ratkaisun makua. Sitten alkoi hulluus. Jonathan Drouin kavensi heti seuraavasta hyökköyksestä, ja minuuttia myöhemmin Brendan Gallagher toi Canadiensin jo maalin päähän.Tasoituksen iski Jeff Petrie rangaistuslaukauksesta.

Ajassa 55:20 työn sankari Phillip Danault vei Canadiensin johtoon. Moni joukkue menettäisi kaiken pelimoraalinsa, mutta monellakaan joukkueella ei ole Austin Matthewsin kaltaista pelillistä johtajaa. 75 sekuntia ennen loppua Matthews lyö tasoituksen ja vie ottelun jatkoajan kautta voittomaalikilpailuun. Siinä ainoa onnistuja on Montrealin Paul Byron.

Antaa mennä vaan

Tuskin oli pöly ehtinyt laskeutua, kun naapuriprovinssista alkoi kuulua kummia. Oilers ja Kings iskivät yhteen koko hyökkäyskalustonsa voimin. Suoraviivainen ja nopeatempoinen pelitapa tuotti pelkästään kahdeksan ensimmäisen minuutin aikana neljä maalia. Toiseen erään vauhti hieman hidastui - ainoa osuma oli Zack Kassianin tasoitusmaali.

Päätöserässä ei ollut enää syytä pidätellä. Maaleja syntyi tasatahtiin melkein vuorotellen: Michael Amadio 3-4, Joakim Nygård 4-4, Drew Doughty 4-5, Darnell Nurse 5-5 ja lopulta James Neal illan toisellaan 6-5. Connor McDavid nousi Zibanjeadin ohella kierroksen tehokkaimmaksi pelaajaksi lukemallaan 1+3. Kuin huomaamatta kokosi puolustuspään Oscar Klefbom kolme syöttöpinnaa. Kingsin Anze Kopitar vietti niin ikään kolmen pisteen iltaa (1+2).

Isännän elkeet

Sekä Penguins että Sabres olivat tylyjä isäntiä Blue Jacketsiä ja Devilsiä vastaan. Kumpikin ottelu päättyi lukemiin 7-2. Jevgeni Malkin oli vaikean avausottelun jälkeen antanut sanaisen säilänsä laulaa, ja silloin yleensä kannattaa kuunnella. Nyt Penguinsin peli kulki kuin ajatus, mutta joukkue sai myös huolenaiheita. Malkin sekä Nick Bjugstad joutuivat jättämään ottelun kesken loukkaantumisen takia. Joukkue on ilmoittanut tiedottavansa heidän pelikunnostaan myöhemmin tänään.

Sabresillä ei puolestaan ollut syytä murehtia pelaamisensa tai joukkueensa takia. Erityisen tyytyväisiä lienevät kahden maalin iltaa viettäneet Victor Olofsson ja Sam Reinhart - näitä herroja kun ei maalintekijätilastoissa kovin korkealla yleensä näe.

Vähän hikisempi iltapuhde

Muut otteluisännät saivat tehdä hartiavoimin töitä pisteidensä eteen. Hurricansin ja Capitals pelasivat tiukan ja tasaväkisen ottelun. Hurricans puolusti hyvin ja tarkasti Capitals maineikasta hyökkäysosastoa vastaan, mutta oli itse varsin tehoton omissa tekopaikoissaan. Garnet Hathaway ja T.J. Oshie veivät kuitenkin vieraat ensin johtoon, ja vasta kolmannessa erässä Hurricanesin uurastus alkoi tuottaa tulosta. Erik Haula kavensi ajassa 42:06, ja sinnikkään jauhamisen jälkeen Jaccob Slavin tasoitti kolmannen erän puolivälissä. Voittomaalin viimeisteli Jake Gardiner jatkoerän viimeisellä minuutilla.

Avalanchen ykkösketju loistaa

Denverissä Avalanche ja Wild pelasivat kukaties kierroksen peli-ilmeeltään ja tulokseltaan normaaleimman ottelu. Näyttävän hyökkäyspelin kyllästämällä kierroksella Wild ja Avalanche edustivat konservatiivisempaa lähestymistapaa, ja Pepsi Centerissä nähtiin tarkkaa ja riskitöntä peliä kummaltakin joukkueelta. Ratkaisu nähtiin vasta kolmannessa erässä, kun Avalanche kykeni eliminoimaan Wildin vauhdin. Avsin ykkönen osoitti jälleen vaarallisuutensa. Rantanen vietti kahden tehopisteen iltaa (1+1), MacKinnon merkkautti kaksi maalisyöttöä ja Landeskog viimeisteli voittomaaliksi jääneen 3-2 -osuman.

Halak ryöstöretken pääpiruna

Coyotesin ja Bruinsin välisen ottelun ensimmäinen erä oli isäntien hallintaa mutta Jaroslav Halak kesti helteen. Bruins pääsi alkukankeuden jälkeen niskan päälle ja rankaisi vastustajan tehottomuudesta: Brad Marchand pyyhkäisi B-pisteeltä 1-0 ajassa 18:41. Toisen eräs Coyotes aloitti jälleen vahvasti, mutta hakkasi päätään kivenkovaan Bruins-puolustukseen ja viimeistään Halak-muuriin.

Väsytystaistelua käynyt Bruins keskittyi loppua kohti lukitsemaan pelin, eikä Coyotes löytänyt keinoja päästä kunnolla pienistä kulmista tekopaikkoihin. Edes erikoistilanteet eivät tuoneet ratkaisuja puoleen eikä toiseen. Ja viime kädessä Halak ja Coyotesin Darcy Kuemper epäsivät yritykset. 1-0 jäi lopputulokseksi, mitä voidaan pitää kierroksen yleisen luonteen huomioon ottaen varsinaisena kummajaisena.

juttua muokattu 6.10. klo 20.00. Poistettu virheellinen maininta Canadiensin alivoimamaaleista.

» Lähetä palautetta toimitukselle