NHL-kierroksen topit ja flopit: Gibsonille 50 torjuntaa ja voitto

NHL / Aamuraportti
Christopher Gibson oli Flamesille liian vaikea ohitettava.
Kuva © Getty Images
Christopher Gibson oli 50 torjunnallaan New York Islandersin sankari. Jevgeni Malkin jatkoi pisteputkeaan ja ällistyttävää virettään. Jatkoaika kokosi yhteen kierroksen onnistumiset, alisuorittamiset sekä joukkueiden suurimmat sankarit.

Topit

Christopher Gibson jatkoi vahvoja otteitaan

New York Islandersin suomalaismaalivahti Christopher Gibson pelasi jo kolmannen pelinsä reilun viikon sisällä. Aiemmissa Gibsonin tällä kaudella torjumissa peleissä Islanders on kärsinyt tappion jatkoajalla tai voittomaalikilpailussa, mutta yön ottelussa Calgary Flames kaatui komeasti 5−2.

Gibson venyi kiekon tielle peräti 50 kertaa ja suomalaistorjuja valittiin ottelun ykköstähdeksi. Suomalaismaalivahdeista ennen Gibsonia vain Antero Niittymäki on torjunut vähintään 50 kertaa NHL-pelissä, tämä tapahtui kaudella 2007-08.

Islanders sai otteluun loistoalun. Puolustajat Nick Leddy ja Johnny Boychuk veivät vierasjoukkueen 2−0-johtoon jo kahden ja puolen minuutin pelin jälkeen. Osumat syntyivät vain 14 sekunnin välein. Toisen erän ensimmäisellä minuutilla Islanders siirtyi jo kolmen maalin johtoon, eikä kotijoukkue saanut enää kunnollista kiriä aikaiseksi.

Malkin venytti pisteputkeaan

Pittsburgh Penguinsin paras pistemies Jevgeni Malkin pääsi pisteille jo kuudennessa peräkkäisessä pelissään. Dallas Starsia vastaan kertyi tehot 1+1. Maaliskuun kuudessa pelissä venäläistähti on kerännyt tehot 3+8. Ero pistepörssiä johtavaan Nikita Kutšeroviin on enää vain yksi piste.

Flopit

Mike Smithillä karu paluu kaukaloihin

Flames-maalivahti Mike Smith pelasi ensimmäisen pelinsä kuukauden tauon jälkeen toivuttuaan nivusvammasta. Paluu tolppien väliin ei kuitenkaan sujunut toivotulla tavalla, kun Islandersin 26 laukauksesta neljä livahti Smithin selän taakse. Mukana oli epäonneakin, sillä esimerkiksi Boychukin 2−0-osuma kimposi maaliin Flames-pelaajan mailasta.

Pouliot’n jäähyily koitui kohtalokkaaksi jumbofinaalissa

Läntisen konferenssin kahden heikoimman joukkueen, Arizona Coyotesin ja Vancouver Canucksin, kohtaamisessa voittoon riitti yksi osuma. Canucks-puolustaja Derrick Pouliot otti toisessa erässä kaksi jäähyä korkeasta mailasta, ja jälkimmäisellä ylivoimalla kotijoukkueen Oliver Ekman-Larsson tykitti voittomaalin.

Coyotes-maalivahti Darcy Kuemperille riitti nollapeliin 26 torjuntaa.

Käyttäjän joinonen kuva

Kommentti: Juha Oinonen

New York Islanders on vihdoin löytämässä ratkaisun katastrofaaliseen maalivahtitilanteeseensa. Sekä Jaroslav Halak että Thomas Greiss ovat torjuneet ailahtelevasti ja epävarmasti. 25-vuotias suomalaisvahti Christopher Gibson sen sijaan on aloittanut NHL-uransa vakuuttavasti.

Gibson on toki torjunut vasta seitsemän NHL-ottelua, mutta kokemattomuus ei ole mitenkään näkynyt otteissa. 25-vuotiaan suomalaistorjujan sopimus on katkolla tämän kauden jälkeen, joten sopimusneuvottelut olisi syytä jo aloittaa.

» Lähetä palautetta toimitukselle