NHL-kierroksen topit ja flopit: McDavid löylytti sarjakärkeä viiden pisteen illallaan

NHL / Aamuraportti
Connor McDavid oli täysin pitelemätön ottelussa Tampa Bay Lightningia vastaan.
Kuva © Getty Images
Yön NHL-kierroksella nähtiin kolme runsasmaalista ottelua, joista yhden kapellimestarina hääräsi Oilers-kippari Connor McDavid viidellä tehopisteellään. Rangersin pudotuspeliunelman ylle sen sijaan on kerääntymässä tummia pilviä. Jatkoaika kokosi yhteen kierroksen onnistumiset, alisuorittamiset sekä joukkueiden suurimmat sankarit.

Topit

Connor McDavid huudatti edmontonilaisyleisöä

Connor McDavid johti numeroihin 6−2-päättyneitä murskajaisia sarjakärki Tampa Bay Lightningia vastaan neljällä maalillaan ja yhdellä syöttöpisteellään. Kyseessä oli McDavidin uran ensimmäinen neljän maalin ottelu.

Oilers-kippari avasi maalihanat ottelun toisella minuutilla ohjattuaan Ryan Stromen lähettämän jäänuoliaisen ylivoimalla ohi Andrei Vasilevskin. Seuraavat kaksi osumaa olivatkin väkeviä näyttöjä McDavidin luisteluvoimasta.

Voittomaaliksi jäänyt 3−1-osuma syntyi, kun McDavid nousi vahvasti keskialueelta kohti maalia. Lightning-puolustuksessa alinta paikkaa pelannut Matthew Peca kuitenkin myöhästyi tilanteessa ratkaisevan murto-osasekunnin, minkä myötä McDavid viimeisteli kylmänviileästi lähestulkoon nollakulmasta napakalla nostolla aivan maalin kattoon.

Hatullinen tuli täyteen, kun Lightning-tulokaspakki Mihail Sergatšjov hukkasi syötön hyökkäyssinisellä, minkä seurauksena McDavid iski kiekonriistoon ja siten läpiajoon −  tarjoutuneen mahdollisuuden hyödyntäen.

Neljäs ja ottelun viimeiseksi jäänyt osuma sen sijaan ei ollut aivan sieltä kauneimmasta päästä. McDavidin epämääräinen neppaus maalin takaa kimpoili ohi torjuntavastuun ottaneen Lightning-maalivahti Louis Dominguen lopulta Chris Kunitzin luistimen kautta.

McDavidin väkevän ottelun myötä Oilers nappasi viidennen voittonsa seitsemään otteluun, ja näin ollen pudotuspelihaaveet Edmontonissa jatkavat eloaan.

Tärkeitä suomalaisonnistumisia

Yön kierroksella sekä Toronto Maple Leafsin Leo Komarov että Oilersin Iiro Pakarinen pääsivät pitkästä aikaa maalin makuun. Komarov päätti osumansa myötä 19 ottelun maalittoman putkensa. Tällä kaudella AHL:n ja NHL:n välillä tasapainoillut Pakarinen on sen sijaan onnistunut edellisen kerran viime kaudella. 

Joukkueensa 4−1-osuman terävällä rannelaukauksella viimeistellyt Pakarinen tarvitsi onnistuakseen peliaikaa vain kymmenen minuuttia ja 16 sekuntia. Alivoimallakin loviisalainen urakoi kiitettävästi yli kaksi minuuttia.

Komarov puolestaan vastasi joukkueensa 4−3-johtomaalista toisen erän loppupuolella. Maalin edustalle aivan yksin unohtunut Komarov ohjasi Jake Gardinerin laukauksen ilmasta ohi Anaheim Ducks -vahti Ryan Millerin.

Maple Leafs juhli lopulta 7−4-voittoa Ducksista, jolle tappio oli toinen perättäinen.

Flopit

Islandersin epätasainen ilta ei kantanut voittoon asti

Kaksi ensimmäistä erää New York Islanders oli ottavana osapuolena joukkueen isännöidessä Nashville Predatorsia. Ottelun ensimmäisten 40 minuutin aikana Islanders-maalivahti Jaroslav Halakia kohti lauottiin peräti 37 kertaa. Tästä huolimatta maalipaikkansa tehokkaasti hyödyntänyt Islanders johti ottelua vielä toisen erän lopulla numeroin 4−2.

Calle Järnkrok aloitti Predatorsin kirin iskettyään 4−3-kavennusosuman toisen erän lopuhetkillä. Tästä sisuuntunut Islanders luisteli kolmanteen erään päättäväisyyttä uhkuen, ja varsinaisen peliajan viimeisellä kolmanneksella Predatorsin onnistui laukoa ainoastaan kuusi kertaa kohti Halakin vartioimaa maalia.

Tämäkin tosin riitti vierailijoille, sillä Ryan Johansenin onnistui viedä ottelu jatkoille varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla Predatorsin hakiessa tasoitusta kuudella viittä vastaan.

Lopulta ottelu ratkesi vierasjoukkueen hyväksi, kun Nick Boninon poikkisyöttö löysi tiensä ohi kahden Islanders-pelurin aina Roman Josin lapaan, jolloin Preds-pakki pääsi napauttamaan 4−5-loppunumerot tyhjään rysään Halakin ollessa tilanteessa armotta myöhässä.

Rangers ajautumassa syöksykierteeseen

New York Rangersin käyrä näyttää joukkueen pudotuspeliunelman kannalta pahaenteisesti laskevalta. 1−2-tappio Dallas Starsille tiesi newyorkilaisille kolmatta perättäistä häviötä ja kuudetta seitsemään otteluun. Maalivahti Henrik Lundqvistia ei asiasta ainakaan käy syyttäminen, sillä veteraanitorjuja kannatteli joukkuettaan erinomaisesti 39 torjunnallaan.

Erityisesti Lundqvist kunnostautui ottelun ensimmäisessä erässä, kun Stars rummutti Rangers-maalille peräti 21 laukausta, joista yksikään ei löytänyt tietään verkon perukoille. Kyseessä on suurin laukaisumäärä, jonka Stars on onnistunut tällä kaudella yhden erän puitteissa saavuttamaan.

Lundqvistin salvattua maalinsa ensimmäisen erän ainoaksi onnistumiseksi jäi David Desharnais'n lapioima 0−1-osuma.

Stars kuitenkin rynnisti ottelun voittoon Tyler Seguinin ja Martin Hanzalin maaleilla, joista jälkimmäiseen syöttöpisteen merkkautti Julius Honka.

Frederik Andersen koki kovia

Maple Leafs -maalivahti Frederik Andersen joutui jättämään ottelun kesken Ducks-hyökkääjä Corey Perryn jyrättyä hänen ylitseen toisen erän loppupuolella. Röyhkeästi maalille noussut Perry leikkasi halki maalialueen kompuroiden kuitenkin Anderseniin sillä seurauksella, että hänen luistimensa kolahti tanskalaismaalivahdin maskiin. 

Andersen poistui jäältä kuitenkin omin voimin. Tilanteesta ei tuomittu ottelussa rangaistusta.

» Lähetä palautetta toimitukselle