NHL-kierroksen topit ja flopit: Senators ja Wild vierasvoittoihin maalivahtien ryhtiliikkeiden myötä

NHL / Aamuraportti
Devan Dubnyk oli parsinut itsensä kokoon otteluun Chicago Blackhawksia vastaan.
Kuva © Getty Images
Craig Anderson sekä Devan Dubnyk ilmoittautuivat ohipelien jälkeen jälleen töihin. James van Riemsdykilla puolestaan on mailataituroinnissa vielä tekemistä. Jatkoaika kokosi yhteen kierroksen onnistumiset, alisuorittamiset sekä joukkueiden suurimmat sankarit.

Topit

Anderson ja Dubnyk kasasivat itsensä

Sekä Ottawa Senatorsin Craig Andersonilla että Minnesota Wildin Devan Dubnykilla oli varmasti näyttöhaluja yön NHL-kierroksella. Andersonin edellinen peli kun päättyi 30 minuutin ja neljän päästetyn maalin jälkeen torjuntaprosentin näyttäessä varsin vaatimatonta lukemaa 84,6.

Niin ikään Dubnykin edellinen iltapuhde jätti parantamisen varaa veräjänvartijan päästettyä kuusi maalia 32 laukauksesta, jolloin torjuntaprosentiksi muodostui 81,3.

Tänä iltana oli toinen ääni kellossa. Anderson onnistui pitämään ahneesti voittoa hakeneen Toronto Maple Leafsin lopulta maalin päässä Senatorsin kukistaessa torontolaiset vieraissa 3−4. Torjuntoja Andersonille kertyi ottelussa 45 kappaletta torjuntaprosentin näyttäessä sangen kiitettävää lukemaa 93,8.

Myös Dubnykin onnistui siivittää joukkueensa voittoon eheällä työnäytteellään Wildin kukistaessa chicagolaisisännät luvuin 1−2. Voiton eteen Dubnyk joutui urakoimaan 34 torjunnan verran, ja hänen torjuntaprosenttikseen merkittiin 97,1.

James van Riemsdyk oli vähällä kompastua omaan näppäryyteensä

James van Riemsdykilla oli ainakin itseluottamus kohdillaan ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan. Kolmannen erän alkajaisiksi Tyler Bozak toimitti kiekon maalin eteen van Riemsdykille, joka pyrki hassuttamaan Craig Andersonia siirtämällä kiekon selkäpuolelleen laukaistavaksi.

Temppu oli kuitenkin vähällä jäädä surkuhupaisaksi yritykseksi, sillä itse veto jäi uupumaan, mutta van Riemsdykin onnistui vielä pelastaa tilanne riipimällä kiekon mukanaan kauemmas Andersonista.

Auenneen lisätilan turvin van Riemsdyk pääsi yrittämään maalintekoa uudemman kerran tällä kertaa epäonnistumatta, minkä myötä tilanne tasoittui 2−2:een.

Flopit

Puolustajien uhkapeli maksoi voiton Maple Leafsille

Maalistaan huolimatta Maple Leafsin Morgan Rielly keräsi Ottawa Senatorsin ja Toronto Maple Leafsin välisessä ottelussa myös kyseenalaista kunniaa. Kamppailua oli jäljellä reilut kolme minuuttia, tilanne tasan 3−3 ja peli pyöri Senatorsin alueella, kun Matt Duchene sai kauhottua kiekon itselleen kulmaväännön päätteeksi.

Rielly pyrki katkaisemaan Duchenen nousun heti alkuunsa nousemalla viivasta vastaan, mutta varsin epävarman oloinen karvausyritys jäi torsoksi Duchenen pienen harhautuksen myötä.

Riellyn pelattua itsensä tilanteesta ulos Senators-pelurit rynnistivät 3−1-hyökkäykseen, jonka kruunuksi Duchene livautti kiekon ohi tilanteessa ylipelanneen Ron Hainseyn syöttäen Tom Pyattin maalintekoon. Craig Anderson oli tilanteessa varsin neuvoton, ja Pyatt iski ottelun voittomaaliksi jääneen osuman pelikellon näyttäessä lukemaa 56.55. 

Boudreaun epäonnistunut haasto

Chicago Blackhawksin Brent Seabrook rikkoi kuparisen Minnesota Wildin ja Blackhawksin välisessä ottelussa ajassa 12.24 iskemällä irtokiekon ohi Devan Dubnykin ahnaan nousun päätteeksi. Bruce Boudreaun näkemyksen mukaan tilannetta oli kuitenkin edeltänyt paitsio, joten valmentajan haaston myötä tilannetta tarkisteltiin videonauhoilta.

Boudreaun ja varmasti monen ottelua seuranneen hämmästykseksi Toronton tilannehuoneen katsannon mukaan Nick Schmaltz ei kuitenkaan ollut tilanteessa paitsiossa, joten Blackhawks siirtyi ottelussa 1−0-johtoon.

Oli tilanteesta mitä mieltä hyvänsä, varma asia on kuitenkin se, että Seabrook löysi maalinsa myötä tekemiseensä uutta ryhtiä yhden katsomosta seuratun ottelun jälkeen.

» Lähetä palautetta toimitukselle