Topit ja flopit: Lindell ja Granlund NHL-yön onnistujia

NHL / Aamuraportti
Sekä Granlund että LIndell olivat vauhdissa yön kierroksella.
Kuva © Getty Images
Mikael Granlund johdatti Minnesota WIldin voittoon ja suomalaiselle kirjattiin NHL-uran 200. tehopiste. Esa Lindell oli hyvällä pelipäällä, vaikka Dallas Stars kärsikin tappion Tampa Bay Lightningille. Jatkoaika kokosi tuttuun tapaan kierroksen onnistumiset, epäonnistumiset sekä joukkueidensa suurimmat sankarit.

Topit 

Mikael GranlundMinnesota Wild 

Minnesota Wild oli voittanut vain yhden edellisestä kuudesta ottelustaan ennen yön kamppailua Colorado Avalanchea vastaan. Wild osui ensimmäisen kuuden minuutin aikana kahdesti, eikä Avalanche noussut enää tuosta sillasta. Wild rullasi lopulta helpohkoon 5−2-voittoon ja nappasi tärkeät kaksi pistettä. 

Mikael Granlund merkittiin syöttäjäksi Erik Haulan tekemään Wildin kolmanteen maaliin ja kyseinen syöttö oli Granlundin NHL-uran 200. tehopiste. Granlund on tehnyt 319 NHL-ottelussa 56 maalia ja kerännyt 144 syöttöpistettä. 

Esa LindellDallas Stars 

Dallas Stars yritti romuttaa Tampa Bay Lightningin pudotuspelihaaveet yön kierroksella, mutta tuloksena oli 6−3-vierastappio. Esa Lindell pelasi kuitenkin hienon ottelun Dallasin takalinjoilla ja saalisti syöttöpisteen kaikkiin Stars-maaleihin.

Lindell on kerännyt tällä kaudella 69 ottelussa yhteensä 14 tehopistettä. Suomalaispuolustajan peliaika on vakiintunut 20 minuutin tuntumaan ja sunnuntaina miehelle kertyi peliaikaa reilut 27 minuuttia. Lindellin nykyinen sopimus päättyy kuluvaan kauteen ja miehellä on kesällä edessään sopimusneuvottelut. 

Bruinsin putki jatkuu 

Boston Bruins on ollut viime aikoina hyvässä vireessä ja joukkue jatkoi voittoputkeaan sunnuntaina Chicago Blackhawksin vieraana. Keskisen divisioonan voiton jo varmistanut Blackhawks taipui Bruinsille lukemin 3-2. Bostonilaisten maaleista vastasivat Ryan SpoonerPatrice Bergeron ja Kevin Miller. Bruins nousi voitolla Atlantin-divisioonan toiselle sijalle, mutta takana olevilla Toronto Maple Leafsilla ja Ottawa Senatorsilla on kaksi ottelua vähemmän pelattuna. 

Flopit 

Joe Thorntonin polvi?

San Jose Sharks -fanit odottavat jännityksellä päivityksiä varakapteeni Joe Thorntonin tilasta. Thornton loukkasi vasemman polvensa törmäyksessä Canucks-hyökkääjä Michael Chaput'n kanssa. Sharks-hyökkääjä luisteli suoraan pukukoppiin, vahvasti vasenta jalkaansa ontuen. 37-vuotias Thornton ei palannut otteluun loukkaantumisen jälkeen.

Sharks voitti ottelun lopulta lukemin 3-1, kun Tomas Hertl onnistui maalinteossa kahdesti. Sharks on pelannut viime aikoina vaisusti, joukkue on voittanut edellisestä yhdeksästä ottelustaan vain kaksi. 

Colorado Avalanche 

Tämän vuoden Colorado Avalanche on historiallisen huono NHL-joukkue. Sunnuntaina kärsitty tappio Wildille oli jo joukkueen 54. tällä kaudella. Avalanchen maalikeskiarvo on tällä kaudella 1.96 maalia ottelua kohden, joka on viidenneksi huonoin viimeisen 75 vuoden aikana.

Avalanche on myös aivan omaa luokkaansa maalierokategoriassa. Joukkueen maaliero on -110, toiseksi huonoimman joukkueen (Arizona Coyotes) vastaava lukema on -62. Denverissä on kauden jälkeen mietinnän paikka, sillä jotain täytyy tehdä. 

» Lähetä palautetta toimitukselle