NHL: Calgaryn David Moss iski hattutempun, Detroitin Hossa loukkaantui

NHL / Uutinen
Pittsburgh voitti jälleen ja joukkue on tarrannut kiinni pudotuspelipaikkaan vahvojen otteiden myötä. Detroitissa Marian Hossa loukkaantui.

Uransa parasta kautta pelaava Calgaryn David Moss onnistui tekemään uransa ensimmäisen hattutempun, kun Calgary kaatoi Ottawan lukemin 6-3. Myös Jarome Iginla suoriutui vahvasti, ja teki kaksi maalia. Yhden maalin sai tililleen Warren Peters, jolle maali oli NHL-uran ensimmäinen. 26-vuotias Peters pelasi vasta kolmatta NHL-otteluaan, sillä aiempi ura on kulunut farmissa keskinkertaisin tehoin. Petersin maali tasoitti tilanteeksi 2-2 ensimmäisessä erässä.

- Petersin maali oli paitsi hänen ensimmäisensä myös iso maali meille. Se antoi meille paljon tunnelatausta Ottawan momentumin jälkeen. Uskon, että sen myötä aloimme saada enemmän energiaa, pohti Jarome Iginla uutistoimisto AP:n mukaan.

- Mossin ensimmäisen hattutempun näkeminen oli jännittävää. Hän on tehnyt kovasti töitä ja ajaa paljon maalille. Moss on iso osa ylivoimaamme ja on mukava nähdä, että hän sai palkan työstään hattutempulla, Iginla jatkoi.

Pittsburghiin siirtynyt Chris Kunitz pelasi kolmannen ottelunsa Penguins-paidassa ja onnistui kahdesti maalinteossa Tampa Bayta vastaan. Kunitzin alku uudessa seurassa on ollut vahva, sillä kolmeen ensimmäiseen otteluun hän on tehnyt viisi tehopistettä. Penguins pelasi edelleen ilman sairastuvalla olevaa Sidney Crosbya.

Kunitzin lisäksi Penguinsin neljännen peräkkäisen voiton takuumiehenä hääri maalia vartioinut Marc-Andre Fleury, joka torjui 32 kertaa ja päästi ainoastaan yhden laukauksen selkänsä taakse. Penguins on kierroksen jälkeen pudotuspeliviivan yläpuolella ja menossa viimeisenä joukkueena pudotuspeleihin. Itäisessä konferenssissa erot ovat alkaneet kasvaa, sillä sijalla 11 oleva Toronto on ratkaisevan tuntuiset yhdeksän pistettä Penguinsin takana. Sijalla kymmenen kaksi ottelua Penguinsia vähemmän pelannut Buffalo vaanii kolmen pisteen päässä Penguinsista.

- Olemme saamassa hieman itseluottamusta. Taistelemme isoista pisteistä, jotka voimme saada, totesi Fleury ottelun jälkeen.

Kierroksen ainoan nollapelin sai tililleen Detroitin Chris Osgood. Detroit vei kamppailun St. Louisia vastaan lukemin 5-0 ja Osgoodilta vaadittiin nollan pitämiseen 22 torjuntaa.

Marian Hossa loukkaantui ottelussa taklaustilanteessa. Hossa vietiin paareilla pois kentältä, kun hän löi päänsä pleksiin, mutta tilanne näytti olevan OK ottelun jälkeen.

- En usko, että hän pelaa huomenna, mutta hän lentää meidän kanssamme. Hänelle tehdään testejä ja kaikki näyttää hyvältä, kertoi Red Wingsin valmentaja Mike Babcock.

Detroitin Jiri Hudler saavutti ottelussa 30 syöttöpisteen rajapyykin. Hudler on jo saavuttanut uuden NHL:n piste-ennätyksensä, sillä tsekillä on koossa 50 pistettä. Matkaa Pavel Datsjukin syöttösaldoihin on vielä hieman, sillä Datsjuk antoi ottelussa syötöt 51 ja 52 tällä kaudella.

Kierroksen tulokset ja suomalaisten tehot

Washington-Carolina 2-5

Tuomo Ruutu, CAR: 0+0, +/-0, 0 min, 21.10

Joni Pitkänen, CAR: 0+0, +/-0, 0 min, 17.44

Columbus-Los Angeles 5-4

Boston-Philadelphia 2-4

Kimmo Timonen, PHI: 0+0, +/-0, 0 min, 25.21

Antero Niittymäki, PHI: 22/24 torjuntaa

Atlanta-Florida 3-4

Ville Peltonen, FLA: 0+0, -2, 0 min, 17.08

Kari Lehtonen, ATL: 30/34 torjuntaa

Toronto-New Jersey 2-3 ja

Vesa Toskala, TOR: 49/52 torjuntaa

Tampa Bay-Pittsburgh 1-3

Karri Rämö, TBL: 30/33 torjuntaa

Ottawa-Calgary 3-6

Jarkko Ruutu, OTT: 0+0, +/-0, 4 min, 10.27

Miikka Kiprusoff, CGY: 22/25 torjuntaa

Nashville-Edmonton 6-5

Antti Pihlström, NSH: 0+0, -3, 0 min, 13.15

Pekka Rinne, NSH: 23/28 torjuntaa

Chicago-Anaheim 3-2 ja

Teemu Selänne, ANA: 0+0, +/-0, 0 min, 16.15

St. Louis-Detroit 0-5

Valtteri Filppula, DET: 1+0, +1, 0, min, 20.42

Vancouver-Minnesota 4-2

Sami Salo, VAN: 0+0, +2, 0 min, 19.44

Mikko Koivu, MIN: 0+1, -2, 0 min, 19.33

Antti Miettinen, MIN: 0+0, +/-0, 0 min, 16.03

Niklas Bäckström, MIN: 28/32 torjuntaa

San Jose-Dallas 1-4

» Lähetä palautetta toimitukselle