Teemu Selänne lopettaa maajoukkueuransa

MAAJOUKKUE / Uutinen
Suomen maajoukkueen monivuotinen maalintekijätähti ilmoitti asiasta voittoisan pronssiottelun jälkeen Quebecissä.

Selännettä saatiin odotella hyvän aikaa lehdistön eteen, sillä hyökkääjä joutui turnauksen päätteeksi doping-testiin.

- Ensimmäistä kertaa maajoukkueturnaus päättyi voittoon, tähän asti oli vain hopeamitaleita ja muita pettymyksiä, Selänne totesi.

NHL-uransa jatkosta 37-vuotias hyökkääjä aikoo päättää ennen heinäkuun alkua.

Anaheim Ducksin paidassa vuosi sitten voitetun Stanley Cup –mestaruuden jälkeen vain puolittaisen NHL-kauden pelanneen Selänteen panos Kanadan MM-kilpailuissa ei täysin vastannut kovia odotuksia. Pronssijoukkueen laitahyökkääjä saalisti yhdeksässä ottelussa tehopisteet 3+4, mutta tehotilastolukema jäi neljä pykälää pakkasen puolelle.

Selänne edusti maajoukkueuransa aikana Leijonia viisissä MM-kilpailuissa ja voitti hopeaa niin olympialaisissa, World Cupissa kuin myös kevään 1999 MM-kisoissa. Leijonapaitaa yksi Suomen kaikkien aikojen parhaista jääkiekkoilijoista kantoi yhteensä 124 A-maaottelussa.

» Lähetä palautetta toimitukselle