Juuso Riksman jätti AHL-seuransa

NHL / Uutinen
Viime kuussa mutkikkaan siirtoruljanssin pelinappulaksi joutunut Juuso Riksman on jälleen keskellä sopimussotkua. Suomalaisvahti on jättänyt AHL-seuransa Peoria Rivermenin ja ilmoittanut haluavansa palata Eurooppaan.

Juuso Riksman oli lokakuussa siirtymässä St. Louis Bluesin organisaatiosta vuokralle ruotsalaisseura Färjestadiin, mutta hän joutui sopimussääntöjen uhrina olemaan pelaamatta hetken aikaa. Tällä kertaa hän on itse hankkiutunut vaikeaan tilaan, sillä Peoria Journal Star -lehden mukaan Riksman on lähtenyt Peoria Rivermenin ringistä ilman lupaa. Peoria on St. Louisin farmiseura.

Peorian seuran johtamisesta vastaava Kevin McDonald on tuohtunut tapauksesta. Hänen mukaansa Riksman oli juuri edellisellä viikolla ilmaissut halunsa palata Peoriaan, ja sen vuoksi seuraorganisaatio oli kaupannut yhden maalivahdeistaan, Jason Bacashihuan, Coloradoon.

− Sitten hän vain sunnuntaina kertoi meille, että hän lähtee kotiin. Me haluamme seuraamme pelaajia, jotka haluavat pelata täällä. Aiomme hyllyttää Riksmanin, McDonald sanoi Peoria Journal Starin haastattelussa.

Viime kuussa Riksman siirtyi vuokralle Ruotsin Färjestadiin. Peoria oli alusta lähtien myötämielinen siirrolle, mutta Jokereiden väliintulo pisti siirron hetkeksi jäihin, koska Euroopassa pelatessaan Riksmanilla on yhä voimassaoleva sopimus Jokereiden kanssa. Lopulta Färjestad ja Jokerit pääsivät sopuun siirtoehdoista, ja Riksman pelasi Elitserien-seuran riveissä kymmenen ottelua.

Riksmanin pelioikeudet Euroopassa on Jokereilla, mutta helsinkiläisseuralla ei ole tarvetta ykkösmaalivahdille. Pohjois-Amerikassa suomalaisvahdin oikeudet on St. Louisilla. 31-vuotiaan Riksmanin seuraava määränpää on toistaiseksi arvoitus.

Tarkennus 22.11. klo 15.50: Yle on nyt uutisoinut, että Riksman ei olisi lähtenyt ilman lupaa, vaan sopimalla allekirjoitusbonuksen palauttamisesta. Paikallinen Peoria Journal Star -lehti ei kuitenkaan ole oikaissut uutistaan luvattomasta lähdöstä, ja Rivermenin kotisivuilla maanantaina julkaistussa uutisessa mainitaan Riksmanin hyllyttämisestä.

» Lähetä palautetta toimitukselle