NHL:ssä tapahtuu viikolla 39: Wild sopimukseen Sheppardin kanssa, Mark Smith Calgaryyn

NHL / Uutinen
Tähän uutiseen kootaan sopimus- sekä siirtouutiset. Joka viikko tulee uusi uutinen ja päiväkohtaiset uutiset erotellaan oman otsikon alle.

Minnesota Wild on tehnyt sopimuksen keskushyökkääjä James Sheppardin kanssa. Sheppard on Minnesotan ensimmäisen kierroksen varaus kesän 2006 varaustilaisuudesta. Viime kaudella 19-vuotias Sheppard pelasi QMJHL:ssa Cabe Breton Screaming Eaglesissa 56 ottelua ja teki näissä 33+63=96 pistettä.

Calgary vahvisti hyökkäystään

Calgary Flames ilmoitti tehneensä sopimuksen hyökkääjä Mark Smithin kanssa. Puolustavana hyökkääjänä tunnettu Smith on edustanut toistaiseksi koko NHL-uransa ajan San Jose Sharksia. Smith kärsi viime kaudella loukkaantumisista, eikä pelannut kuin 41 ottelua. Hän oli tänä vuonna mukana NY Rangersin harjoitusleirillä, mutta ei saanut sopimusta aikaan.

Sopel vahvistaa Blackhawksia

Chicago Blackhawks on hankkinut takalinjoilleen jälleen vahvistuksia, kun seura solmi sopimuksen puolustaja Brent Sopelin kanssa. Sopimus on yksivuotinen.

Sopel kuului Detroit Red Wings harjoitusleirimiehistöön tryout-sopimuksella. Red Wings tarjosi Sopelille varsinaista NHL-sopimusta, mutta kanadalainen valitsi Blackhawksin.

Viime kaudella 30-vuotias Sopel kiekkoili Los Angeles Kingsissä sekä Vancouver Canucksissa. Kovaa laukovan puolustajan tilastoihin merkittiin yhteensä 64 ottelua, viisi maalia, 23 syöttöpistettä ja 14 jäähyminuuttia.

McKee viikkojen sairauslomalle

St. Louisin puolustaja Jay McKee joutuu olemaan sivussa kentiltä seuraavat 4-6 viikkoa. Fyysisen puolustajan oikeassa jalassa on luunmurtuma, joka ei kuitenkaan vaadi leikkausta. McKee loukkaantui keskiviikkoisessa harjoituspelissä Minnesota Wildia vastaan.

Kanadalaispuolustaja teki St. Louisin kanssa kesällä 2006 sopimuksen vapaana agenttina. Kovaa taklaavan McKeen viime kausi oli jo epäonninen, sillä hän joutui jättämään väliin 59 ottelua erilaisten vammojen vuoksi.

Chicago lisäsi puolustajiensa määrää

Chicago Blackhawks on napannut puolustaja Karel Pilarin waivers-listalta. Pilar allekirjoitti Atlanta Thrashersin kanssa sopimuksen elokuun 8. päivä, mutta tsekkipuolustaja passitettiin Thrashersin harjoitusleiriltä farmiin. Farmiin siirtyäkseen Pilarin olisi kuitenkin pitänyt läpäistä waivers-lista.

Viime kaudella 29-vuotias Pilar kiekkoili AHL:n Toronto Marliesissa. Miehen tilille kertyi kymmenen ottelua, kaksi maalia, viisi syöttöpistettä ja kuusi jäähyminuuttia.

Urallaan Pilar on esiintynyt 90 NHL-ottelussa. Tsekin tilastoihin on merkattu kuusi maalia 24 syöttöpistettä. Pilar oli suurimmat osat kausista 2005-06 ja 2006-07 sivussa vakavan sydänvaivan vuoksi.

Flyersin sairastuvalla tungosta

Philadelphia Flyersin laitahyökkääjä Scott Upshall on poissa arviolta kuusi viikkoa rannemurtuman vuoksi ja R. J. Umberger myöskin käsivamman vuoksi kaksi viikkoa. Molemmat loukkasivat itsensä paikallista aikaa tiistai-iltana pelatussa harjoituspelissä ja molempien käsi operoidaan torstaina.

Flyers ilmoitti niin ikään, että Randy Jones saattaa joutua jättämään sarja-avauksen väliin lonkkavamman vuoksi. Myös Joffrey Lupul on loukannut kätensä ja tarvitsee lisätutkimuksia.

Ducks ja Bruins kaupoilla

Anaheim Ducks hankki Boston Bruinsista 33-vuotiaan keskushyökkääjän Mark Mowersin. Bruins sai Anaheimilta kaupassa nuoret puolustajat Nathan Saundersin ja Brett Skinnerin. Taistelevana hyökkääjänä tunnettu Mowers pelasi viime kaudella Bostonissa 78 ottelua, joissa hän teki uransa parhaat 5+12=17 pistettä. Yhteensä Mowers on pelannut NHL:ssä 261 runkosarjan ottelua ja tehnyt 17+44=61 pistettä.

Boyle jättää kauden alun väliin

Tampa Bay Lightningin puolustaja Dan Boyle joutuu ranneleikkaukseen ja on sivussa 4-6 viikkoa. Loukkaantuminen sattui lauantaisessa harjoitusottelussa Washington Capitalsia vastaan erikoisella tavalla. Boyle laittoi omat luistimensa pukukopissa niille tarkoitettuun koukkuun, josta luistin putosi ja osui puolustajan ranteeseen. Boyle teki viime kaudella 82 runkosarjan ottelussa uransa parhaat 20+43=63 pistettä.

Cloutier selvitti waiverit

Los Angeles Kingsin maalivahtiin Dan Cloutieriin ei löytynyt kiinnostusta tämän ollessa waiver-listalla. Näin ollen 31-vuotias maalivahti läpäisi waiver-listan ja hän aloittaa kautensa luultavasti Kingsin farmiseurassa Manchesterissa.

Cloutier kärsi menneellä kaudella lonkastaan ja joutui jättämään väliin 44 ottelua. Los Angelesin toiveena on nyt se, että Cloutier saisi farmissa itsensä kuntoon ja nousisi jälleen NHL-maalivahdiksi. Ongelmaksi muodostunee jatkossa kuitenkin se, että mikäli Kings nostaa Cloutierin kauden aikana NHL:ään, hän joutuu läpäisemään waiverit uudelleen.

Mikäli Kings nostaa Cloutierin farmista ylös, kaikki NHL-seurat saavat luvan poimia hänet waivereista itselleen. Mikäli joku seura osoittaa kiinnostusta ja poimii Cloutierin, Kings joutuu maksamaan maalivahdin palkasta puolet Cloutierin mahdolliselle uudelle seuralle.

Viikon 38 sopimus- ja siirtouutiset nähtävissä tästä linkistä

» Lähetä palautetta toimitukselle