NHL:ssä tapahtuu: Fernandez siirtyi Bostoniin, Tkachukille ja Koivulle jatkosopimukset

NHL / Uutinen
Tähän uutiseen on koottu NHL:n tuoreita sopimusuutisia sekä pelaajasiirtoja (uusimmat ylhäällä). Uutista päivitetään sitä mukaa, kun uusia sopimuksia tai kauppoja tehdään.

Maalivahti Fernandez siirtyi Bostoniin

Boston Bruins hankki maalivahti Manny Fernandezin Minnesota Wildin riveistä vaihdossa tsekkihyökkääjä Petr Kalusiin neljännen kierroksen varausvuoroon. Dallas Starsissa NHL-uransa kaudella 1994-95 aloittanut Fernandez on torjunut kiekkoja Wildin maalilla viimeiset kuusi kautta. Viime kaudella hän pelasi 44 ottelussa voittaen näistä 22.

Fernandez palkittiin yhdessä Niklas Bäckströmin kanssa William M. Jennigs -palkinnolla, joka myönnetään maalivahdeille joiden joukkue päästi runkosarjassa vähiten maaleja.

Kalus on 20-vuotias hyökkääjä, joka siirtyi kiekkoilemaan Pohjois-Amerikaan ja juniorisarja WHL:ään kaudeksi 2005-06. Bruins oli varannut nuorukaisen edellisenä kesänä toisen kierroksen varausvuorollaan. Kalus pelasi suurimman osan viime kaudesta AHL:ssä, mutta pääsi kokeilemaan NHL-vauhtia yhdeksän ottelun verran. Kalus teki näissä neljä maalia ja syötti yhden osuman.

Tkatchukin ura jatkuu St.Louisissa

St.Louis Blues hankki oikeudet Keith Tkachukiin Atlanta Thrashersilta aiemmin menneellä viikolla. Tkachukista olisi kuitenkin tullut tänään rajoittamaton vapaa-agentti. Tuore sopimus on kaksivuotinen ja tuo 35-vuotiaalle voimahyökkääjälle tulevalla kaudella 3.5 miljoonaa ja kaudella 2008-2009 4.5 miljoonaa dollaria.

Tkachuk pelasi viime kaudella 79 ottelua Bluesin ja Thrashersin paidassa tehden näissä 27 maalia ja 58 pistettä. Yhteensä 976 NHL-ottelua pelannut veteraani on heiluttanut 16 kauden aikana maaliverkkoa 473 kertaa ja tehnyt pisteitä 926.

Mair pysyy Buffalossa

Viimeiset neljä kautta Buffalo Sabresia edustanut hyökkääjä Adam Mair jatkaa joukkueessa seuraavat kolme vuotta. Mairista olisi tullut rajoittamaton vapaa-agentti huomenna sunnuntaina. Seitsemän kautta NHL:ssä kiekkoillut 32-vuotias Mair on tehnyt urallaan 334 ottelussa 12 maalia ja 60 pistettä. Rangaistusminuutteja uutteralle kaukaloiden työmiehelle on kirjattu 550.

Koivulle ja Skoulalle jatkosopimukset

Hienon kauden Minnesota Wildissa pelannut Mikko Koivu ja puolustaja Martin Skoula ovat tehneet monivuotiset jatkosopimukset. 24-vuotias Koivu pelasi viime kaudella kaikki 82 runkosarjaottelua ja teki näissä 20 maalia ja 54 pistettä. Koivu oli myös jaetulla ykkössijalla NHL:ssä rangaistuslaukausmaaleissa kahdeksalla osumallaan.

Skoula pelasi viime kaudella 81 ottelua ja teki näissä 15 pistettä. 27-vuotias tsekkipuolustaja on pelannut yhteensä 563 NHL-ottelua edustaen Wildin ohella Dallasia, Anaheimia ja Coloradoa. Näissä hän on tehnyt yhteensä 34 maalia ja 158 pistettä ja kerännyt 282 rangaistusminuuttia.

Nicholille jatkosopimus

Nashville Predators ilmoitti tehneensä kaksivuotisen jatkosopimuksen keskushyökkääjä Scott Nicholin kanssa. 32-vuotias Nichol pelasi viime kaudella 59 ottelua Predators-paidassa ja merkkautti näissä 13 pistettä ja 79 jäähyminuuttia. Nashvillen, Chicagon, Calgaryn ja Buffalon organisaatioita urallaan edustanut Nichol on pelannut yhteensä 301 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 64 pistettä.

Predators julkisti myös 27-vuotiaan puolustajan Alex Henryn kanssa tehdyn vuoden sopimuksen. 175 NHL-ottelua pelannut Henry kiekkoili koko viime kauden AHL:ssä Milwaukeen joukkueessa.

Stümpel jatkaa Floridassa

Josef Stümpel on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen Florida Panthersin kanssa. Stümpel oli 57 pisteellään Panthersin viime kauden kolmanneksi tehokkain pelaaja. 34-vuotias veteraanihyökkääjä on pelannut yhteensä jo 905 NHL-ottelua edustaen Floridan lisäksi Los Angeles Kingsiä ja Boston Bruinsia. Stümpel on tehnyt urallaan tähän mennessä 189 maalia ja 657 pistettä. Tuore sopimus on arvoltaan 4,5 miljoonaa dollaria.

Cowanille jatkosopimus

Jeff Cowan jatkaa Vancouverissa kaksi seuraavaa kautta. Jatkosopimuksen kokonaisarvo on 1.4 miljoonaa dollaria. Canucks hankki 30-vuotiaan Cowanin kesken viime kauden, kun Los Angeles Kings laittoi kookkaan hyökkäjän waiver-listalle. Cowan on pelannut yhteensä 367 NHL -ottelua ja tehnyt näissä 47 maalia ja 80 pistettä.

Tkatchukin oikeudet St.Louisiin

Keith Tkachukin pelaajaoikeudet siirtyivät takaisin St.Louis Bluesille. Joukkueella on tämän kuun loppuun saakka aikaa tehdä jatkosopimus Tkachukille, ennen kuin veteraanihyökkääjästä tulee rajoittamaton vapaa agentti. Mikäli Tkachuk ja St.Louis eivät pääse yhteisymmärrykseen sopimusneuvotteluissa, Blues saa Atlanta Thrashersin vuoden 2008 neljännen kierroksen varausvuoron. Atlanta sai näin pitää kesän 2008 ensimmäisen kierroksen varausvuoronsa, joka olisi päätynyt Bluesille mikäli Tkachuk olisi allekirjoittanut jatkosopimuksen Thrashersin kanssa.

Blues kauppasi Tkachukin Atlantaan helmikuussa vaihdossa keskushyökkääjä Glen Metropolitiin, tämän kesän 1. ja 3. kierroksen varausvuoroihin, ensi kesän 2. kierroksen varausvuoroon ja ehdolliseen ensimmäisen kierroksen varausvuoroon 2008.

Maple Leafs sopimukseen Gamachen ja Harrisonin kanssa

Toronto Maple Leafs teki sopimukset hyökkääjä Simon Gamachen ja puolustaja Jay Harrisonin kanssa. Gamachen sopimus on kaksivuotinen ja Harrisonin yksivuotinen. Taitava Gamache pelasi viime kaudella Bernin riveissä Sveitsissä, jossa hän teki 44 pelissä 66 (20+46) pistettä ja voitti sarjan pistepörssin. Isokokoinen Harrison pelasi puolestaan viime kaudella Toronton paidassa NHL:ssä viisi ottelua.

Florida jatkoi maalivahti Andersonin sopimusta

Florida Panthers ilmoitti jatkaneensa maalivahti Craig Andersonin sopimusta kahdella vuodella. Anderson pelasi viime kaudella AHL-seura Rochester Americansissa 34 ottelua ja voitti näistä 23 peliä. Lisäksi hän pääsi pelaamaan Floridan paidassa viidessä NHL-ottelussa, joista 26 vuotias maalivahti otti yhden voiton.

Anderson on alun perin Chicago Blackhawksin kolmannen kierroksen varaus vuoden 2001 varaustilaisuudesta. Kaudella 2005-06 Anderson pelasi Chicagon NHL-joukkueessa 22 ottelua ja voitti näistä kuusi peliä.

Anaheim teki puolustajien kanssa sopimuksia

Anaheim Ducks on solminut jatkosopimuksen kahden puolustajan kanssa. Sean O'Donnell ja Kent Huskins jatkavat seurassa kaksi vuotta.

O'Donnellin sopimus on arvoltaan 1,25 miljoonaa dollaria per kausi ja Huskins saa samaisen 1,25 miljoonaa dollaria yhteensä kahdelta kaudelta.

Toskala ja Bell Torontoon, Rivet'lle jatkosopimus

San Jose Sharks teki tilaa palkkabudjettiinsa kauppaamalla Vesa Toskalan ja Mark Bellin Torontoon. Säästyneet rahat seura sijoitti Craig Rivet'n jatkosopimukseen.

Veteraanipuolustaja solmi Sharksin kanssa neljän vuoden sopimuksen, jonka arvo on noin 14 miljoonaa dollaria. 32-vuotias Rivet siirtyi Kalifornian lämpöön Montrealista helmikuun lopussa.

Arnason jatkaa Kalliovuorilla

Colorado Avalanche on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen viime kaudella hyvin onnistuneen sentteri/laituri Tyler Arnasonin kanssa. 28- vuotias Arnason pelasi päättyneellä kaudella kaikki 82 ottelua ja hän teki niissä kaikkiaan 49 pistettä (16 maalia, 33 syöttöä).

Sopimuksen arvo on 3,35 miljoona dollaria, josta ensimmäisenä vuotena maksetaan 1,6 miljoona ja loput 1,75 miljoonaa jälkimmäisenä vuotena.

Roberts ja Recchi jatkavat Steel Cityssä

Pittsburgh Penguins on sopinut jatkosta kahden kokeneen hyökkääjän kanssa. 41-vuotias Gary Roberts ja 39-vuotias Mark Recchi jatkavat teräskaupungin joukkueen riveissä.

Molempien sopimukset ovat yksivuotiset. Robertsin palkka on 2,5 miljoonaa dollaria. Kaksikon kokemattomamman osapuolen Recchin sopimus on kahden miljoonan taalan arvoinen.

Giguere jatkaa Anaheimissa

Tuore Stanley Cup -voittaja Jean-Sebastien Giguere on solminut neljän vuoden jatkosopimuksen Anaheim Ducksin kanssa. 30-vuotias maalivahti saa kahdesta seuraavasta kaudesta 5,5 miljoona dollaria, kolmannesta vuodestaan 6 miljoona ja viimeistä vuodesta 7 miljoonaa taalaa.

Hortonille pitkä jatko Floridaan

Nykytrendin mukaisesti Florida Panthers on tehnyt pitkän, kuuden vuoden jatkosopimuksen hyökkääjä Nathan Hortonin kanssa. Sopimuksen kokonaisarvo 24 miljoonaa dollaria.

Vasta 22-vuotias Horton pelasi viime kaudella mainiosti tehden 31 maalia ja antaen saman verran maalisyöttöjä.

- Haluan pelata täällä ja olla osa tätä organisaatiota. Tämä hieno paikka, perusteli Horton päätöstään.

Colaiacovo pysyy vaahteranlehtipaidoissa

Toronto Maple Leafs on tehnyt kolmen vuoden, 3,85 miljoonan arvoisen jatkosopimuksen puolustaja Carlo Colaiacovon kanssa.

Toronton seudulta kotoisin oleva Colaiacovo on kärsinyt urallaan loukkaantumisista. Viime kaudella 24-vuotias puolustaja teki kahdeksan maalia ja yhdeksän syöttöä. Tehotilastoissa hän jäi plussan puolelle kukavat viisi pykälää.

O'Brienille kahden vuoden jatko Tampassa

Viime helmikuussa Anaheimista hankittu puolustaja Shane O'Brien on allekirjoittanut kahden vuoden jatkosopimuksen Tampa Bay Lightningin kanssa. Fyysinen puolustaja tienaa ensimmäisestä vuodesta 0,875 miljoonaa taalaa ja toisesta 1,25 miljoonaa.

Walker jatkaa Carolinassa

Carolina Hurricanes on tehnyt kolmen vuoden jatkosopimuksen fyysisen laitahyökkääjän Scott Walkerin kanssa. Sopimuksen arvo on 7,5 miljoonaa dollaria.

Claude Julien Bostonin penkin taakse

Viime kaudella New Jersey Devilsiä valmentanut Claude Julien on Boston Bruinsin uusi päävalmentaja. Julien luotsasi Devilsin divisioonan kärkijoukkueeksi, mutta joutui yllättäen sivuun juuri pudotuspelien alla. 47-vuotias Julien on valmentanut myös Montreal Canadiensia kausina 2003-2006.

Bochenski jatkaa Bostonissa

Viime keväänä Chicagosta Bostoniin siirtynyt 25-vuotias hyökkääjä Brandon Bochenski on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Bruinsin kanssa. Bochenski pelasi viime kaudella Bostonissa 31 ottelua ja teki niissä 11 maalia ja 22 pistettä. Hän oli alunperin Ottawa Senatorsin 7. kierroksen varaus kesällä 2001. Bochenski on pelannut yhteensä 81 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 21 maalia ja 41 pistettä.

Tenkrat sopimukseen ruotsalaisseuran kanssa

Petr Tenkrat siirtyy Ruotsiin. Boston Bruinsissa menneellä kaudella 64 ottelua pelannut Petr Tenkrat siirtyy Timrå IK:n riveihin Elitserieniin. Tenkratin sopimuksessa on kuitenkin pykälä, jonka mukaan tämä on oikeutettu siirtymään NHL:ään 30 heinäkuuta mennessä.

Higgins ja Komisarek jatkavat Habseissa

Montreal teki kahden vuoden jatkosopimukset kahden nuoren pelaajansa kanssa. Hyökkääjä Chris Higgins ja puolustaja Mike Komisarek jatkavat identtisillä sopimuksilla Montrealissa. Ensimmäinen kausi on arvoltaan 1,5 miljoonaa dollaria, ja toinen 1,9 miljoonaa.

- Nuoret pelaajamme Higgins ja Komisarek ovat tärkeitä palasia kun rakennamme joukkueemme tulevaisuutta, kertoi GM Bob Gainey.

Chicago ja Montreal kaupoilla

Chicago Blackhawks ja Montreal Canadiens ovat tehneet kolme pelaajaa käsittävän vaihtokaupan. Venäläishyökkääjä Sergei Samsonov siirtyy Blackhawksiin, josta Canadiensiin matkaavat puolustaja Jassen Cullimore sekä hyökkääjä Tony Salmelainen.

Vaisun kauden pelannut 28-vuotias Samsonov esiintyi Canadiens-nutussa 63 ottelussa. Pistetiliään venäläinen kartutti vaivaisilla yhdeksällä maalilla ja 17 syöttöpisteellä.

Kokenut 34-vuotias Cullimore tahkosi menneellä kaudella 65 ottelua tehoin 1+6. Canadiensin mukaan organisaatio on jo sopinut Cullimoren nykyisen sopimuksen ulosostamisesta. Cullimore palkka olisi 1,9 miljoonaa dollaria.

Alakanttiin sujuneen kauden kiekkoillut 25-vuotias Salmelainen merkkautti 57 ottelussa pisteet 6+11. Canadiens päättää Salmelaisen kohtalosta tulevina viikkoina.

Guite ja McCormick jatkavat Avalanchessa

Colorado Avalanche on tehnyt jatkosopimukset Ben Guiten ja Cody McCormickin kanssa. Guiten sopimus on kaksivuotinen ja McCormickin yksivuotinen.

Molemmat hyökkääjät pelasivat kauden aikana sekä Denverissä että Avalanchen farmijoukkueessa Albanyssä. 28 – vuotias Guite teki 39:ssä NHL-otteluissaan kolme maalia ja antoi kahdeksan syöttöä. McCormick pääsi pelaamaan vain kuudessa NHL-ottelussa, joissa hän antoi yhden maalisyötön.

Niittymäki jatkaa Philadelphiassa

Antero Niittymäki on solminut kahden vuoden jatkosopimuksen Philadelphia Flyersin kanssa. 26-vuotias suomalainen pelasi viime kaudella 52 ottelua Flyers-paidassa. Kausi meni koko joukkueella penkin alle ja se näkyi myös suomalaisvahdin tilastoissa. Niittymäen päästettyjen maalien keskiarvo oli 3,38 sekä torjuntaprosentti 89,4.

- Antero on meidän mielestä erittäin hyvä nuori maalivahti. Meidän maalivahtiosastomme (Niittymäki, Martin Biron) on vahva ja olemme iloisia, että heillä molemmilla on sopimus, sanoi manageri Paul Holmgren.

Niittymäki on pelannut urallaan 101 NHL-ottelua Philadelphian paidassa.

Hlavac Tampaan

Jan Hlavac palaa kolmen Euroopassa vietetyn kauden jälkeen Pohjois-Amerikkaan, Tampa Bayn joukkueeseen. Tsekkihyökkääjä pelasi kauden 2006-2007 Sparta Prahassa tehden 20 maalia 41 ottelussa.

- Jan on erittäin taitava pelaaja, joka osaa myös viimeistellä. Toivomme, että hänen ja Brad Richardsin kemiat kohtaavat kaukalossa, sanoi manageri Jay Feaster.

Hlavacilla on vyöllään 356 NHL-ottelua, joissa on syntynyt 189 pistettä. Mies on edustanut New York Rangersia, Vancouver Canucksia ja Carolina Hurricanesia.

Allen jatkaa Floridassa

Florida Panthers teki puolustaja Bryan Allenin kanssa viisivuotisen jatkosopimuksen. Sopimuksen arvo on 14.5 miljoonaa dollaria. Isokokoinen ja fyysinen Allen on pelannut NHL:ssä yhteensä 298 ottelua ja tehnyt näissä 18 maalia ja 57 pistettä.

Menneellä kaudella Allen pelasi Floridassa runkosarjan kaikki 82 ottelua ja teki näissä 4+21=25 pistettä. Jäähyllä Allen istui 112 minuuttia ja keräsi tehosaldon +7. Allen on alkujaan Vancouver Canucksin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 1998 draftista. Hän siirtyi Floridaan viime kesänä, kun Vancouver hankki Floridasta maalivahti Roberto Luongon.

Gratton Tampa Bayhin

Tampa Bay Lightning hankki veteraanihyökkääjä Chris Grattonin Florida Panthersista. Vaihdossa Florida saa joko tämän- tai ensi kesän toisen kierroksen varauksen Tampalta (Floridalla oikeus päättää). Gratton on pelannut NHL:ssä yhteensä 13 kauden aikana 1008 ottelua ja tehnyt näissä 204 maalia ja 544 pistettä. Jäähyllä isokokoinen kahden suunnan hyökkääjä on istunut yhteensä 1549 minuuttia.

Parkerille ja Boychukille vuoden jatko Kalliovuorilla

Colorado Avalanche on tehnyt jatkosopimuksen hyökkääjä Scott Parkerin ja puolustaja Johnny Boychukin kanssa. Parkerin sopimus on yhdensuunnan paperi ja arvoltaan 475 000 dollaria. Parkerin pahvin tavoin Boychukin sopimus on vuoden mittainen ja 475 000 taalan arvoinen, mutta 23 –vuotiaan puolustajan kanssa tehty sopimus on kaksisuuntainen.

Molemmat pelaajat ovat Avalanchen varauksia, Parker vuodelta 1998 ja Boychuk vuodelta 2002. Viime kaudella Boychuk pelasi koko kauden seuran farmijoukkueessa Albanyssä, jossa hän oli joukkueen puolustajista toiseksi paras pistemies 28 pisteellä. Boychuk pelasi joitakin otteluita myös hyökkääjänä.

Parker pelasi Avalanchessa kaudet 1998-2003 ja oli mukana voittamassa organisaation toista Stanley Cupia vuonna 2001. Kahta vuotta myöhemmin hänet kaupattiin San Jose Sharkseihin, josta hänet ostettiin takaisin viime keväänä.

- Scott on pelottava pelaaja, joka tuo joukkueeseen energiaa ja kovuutta, totesi Avalanchen toimitusjohtaja Francois Giguere Parkerin roolista sopimuksen julkistamisen yhteydessä.

Carlyle jatkoi sopimustaan Anaheimissa

Stanley Cupin voittanut Anaheim Ducks lisäsi 51-vuotiaan ykkösvalmentaja Randy Carlylen sopimusta yhdellä vuodella. Carlyen uusittu sopimus kattaa kauden 2008-09 loppuun. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Carlyle on tehnyt hienoa työtä Anaheimissa. Joukkue eteni ensin kaudella 2005-06 Carlylen opeissa Läntisen konferenssin finaaliin, mutta putosi jatkosta Edmonton Oilersia vastaan. Tällä kaudella Anaheim keräsi ensin runkosarjassa 110 pistettä ja voitti lopulta seuran ensimmäisen Stanley Cupin.

Chelios jatkaa Detroitissa

Detroit Red Wings on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen puolustaja Chris Chelioksen kanssa. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia ei julkistettu.

Seuraava kausi tulee olemaan 45-vuotiaan Chelioksen 24. NHL-kausi. Kuluneella kaudella jenkkipakki pelasi 71 ottelua, joissa teki 0+11=11 tehopistettä ja saavutti plusmiinustilastossa +11 -lukeman. Pudotuspeleissä Chelios oli Red Wingsin paras puolustaja +7 –lukemallaan.

Chelios on voittanut Stanley Cupin kahdesti, 1986 Montreal Canadiensissa ja 2002 Detroitissa. Lisäksi mies on kolminkertainen Norris Trophy -voittaja liigan parhaana puolustajana vuosilta 1989, 1993 ja 1996.

Chelios on pelannut urallaan 1547 NHL-runkosarjaottelua ja tehnyt niissä 182+754=936 tehopistettä. Pudotuspeleissä mies on pelannut 246 ottelua ja on yhden ottelun päässä Patrick Royn 247 ottelun ennätyksestä. Tehoja näissä otteluissa on kertynyt 31+113=144 pisteen verran.

Kuluneesta kaudesta Cheliokselle myönnettiin ensimmäistä kertaa jaettava Mark Messier Leadership Award, jonka mies saavutti esimerkillisestä toiminnastaan jääkiekon ja hyväntekeväisyystoiminnan parissa.

Moen ja Parros jatkavat Ankkapaidassa

Anaheim ei jäänyt Cup-voiton jälkeen lepäämään laakereilleen. Joukkue teki jatkosopimukset kovanaama George Parrosin ja pudotuspeleissä erinomaisesti esiintyneen Travis Moenin kanssa. Moen muodosti osan Anaheimin mainiosta kolmosketjusta Rob Niedermayerin ja Samuel Påhlssonin kanssa.

Moen ja Parros tekivät kumpainenkin kahden vuoden jatkosopimukset. Moen tienaa kahdesta kaudesta yhteensä 1,825 miljoonaa dollaria, ja Parros 1,1 miljoonaa.

Alberts jatkaa Bostonissa

Boston Bruins ja Andrew Alberts jatkavat yhteistyötään. Kookas ja kovaotteinen puolustaja teki monivuotisen sopimuksen Bruinsin kanssa. MM-kisoistakin tuttu jenkkipakki on pelannut Bruinsissa kaksi kokonaista kautta.

Alberts on pelannut myös Bostonin yliopistossa neljä kautta ennen NHL-uraansa.

Sundin jatkaa Torontossa

Kanadalaisen TSN-sivuston mukaan Mats Sundin on solminut yhden vuoden jatkosopimuksen Toronto Maple Leafsin kanssa. Sopimuksen arvo on 5.5 miljoonaa dollaria ja siinä on pelaajasiirron kieltävä pykälä.

Ruotsalaiskeskushyökkääjä on pelannut urallaan 1231 NHL-ottelua tehden niissä 1243 pistettä. Viime kaudella urallaan myös Quebecia edustanut Sundin keräsi 75 ottelussa tehot 27+29=76 ollen Toronton paras pistemies.

Lightning-pelaajille jatkoa

Hyökkääjät Nick Tarnasky ja Kyle Wanvig jatkavat Tampa Bayssa. 22-vuotiaan Tarnaskyn sopimus on yksisuuntainen ja kattaa seuraavat kolme vuotta. Niin ikään 22-vuotias Wanvig puolestaan allekirjoitti kaksisuuntaisen yhden vuoden sopimuksen.

Kookaalle laitahyökkääjälle Tarnaskylle viime kausi oli ensimmäinen kokonainen NHL:ssä. Hän teki 77 pelissä 5 maalia ja yhdeksän pistettä. Tarnasky oli Lightningin yhdeksännen kierroksen varaus vuonna 2003.

Wanvig siirtyi helmikuussa Tampa Bayhin Atlantasta, jossa ei päässyt pelaamaan peliäkään NHL:ssä. Wanvig oli alunperin Minnesotan toisen kierroksen varaus kesällä 2001. Ennen siirtymistään Atlantaan viime kesänä hän pelasi 64 NHL ottelua Wild-paidassa tehden 5 maalia ja 14 pistettä.

Barnes jatkaa Dallasissa

Kokenut ja monipuolinen hyökkääjä Stu Barnes on tehnyt vuoden jatkosopimuksen Dallas Starsin kanssa. Sopimuksen arvo on 900 000 dollaria. 36-vuotias Barnes pelasi päättyneellä kaudella kaikki runkosarjan 82 ottelua tehden tehot 13+12=25. Miehellä tuli marraskuussa myös täyteen 1000 ottelua NHL:ssä.

- Stu on ollut meillä jo yli neljä vuotta ja hän on erinomainen pelaaja jäällä ja sen ulkopuolella. Barnes ei ole välttämättä äänekkäin mies pukukopissamme, mutta kun hän puhuu niin kaikki kuuntelevat. Stu pystyy pelaamaan mitä tahansa roolia ja hän on todellinen ammattilainen, hehkutti Dallasin manageri Doug Armstrong.

Barnes on pelannut urallaan Winnipegissä, Floridassa, Pittsburghissa sekä Buffalossa, josta siirtyi Dallasiin vuonna 2003. Kokenut kanadalainen oli tänä keväänä yksi Starsin parhaista hyökkääjistä pudotuspelien avauskierroksella Vancouveria vastaan. Barnes muodosti erinomaisen ketjun Jeff Halpernin ja Joel Lundqvistin kanssa.

- Olen innoissani tuoreesta sopimuksesta. Ei ole salaisuus, että viihdyn erinomaisesti tässä organisaatiossa ja jatkosopimuksen sorvaaminen oli ykkösprioritetti, sanoi Barnes.

1057:ssä NHL:n runkosarjan ottelussa konkari on tehnyt 574 pistettä. 107:ssä pudotuspeli-ottelussa on syntynyt 59 tehopistettä.

Hlinka ja Avalanche sopimukseen

Tshekin maajoukkueessa kaksissa viime MM-kisoissa esiintynyt laitahyökkääjä Jaroslav Hlinka on solminut yhden vuoden sopimuksen Colorado Avalanchen kanssa.

- Jaroslav oli Tsekin liigan paras pisteidentekijä viime kaudella ja on mielenkiintoista nähdä hänet harjoitusleirillämme, kommentoi Avalanchen apulaistoimitusjohtja Greg Sherman 30-vuotiasta tshekkiveteraania.

Pienehkö (179 cm, 84 kg) Hlinka teki Tshekin Extraliigassa runkosarjassa 57 pistettä 46 ottelussa ja pudotuspeleissä piste per peli vauhtia eli 16 pojoa 16 matsissa.

St. Louisille tukku uusia nimiä

NHL:n heikoimpiin joukkueisiin lukeutuva St. Louis Blues on hankkinut riveihinsä useita uusia nimiä lähinnä eurooppalaisista sarjoista.

St. Louisiin liittyvät viime kaudella SM-liigassa Bluesia edustanut Martin Kariya, ruotsalaiset Patrik Berglund (Västerås) ja Jonas Junland (Linköping) sekä venäläinen Nikolai Lemtjukov (Severstal).

Näistä 19-vuotias puolustaja Junland on St. Louisin kolmannen kierroksen varaus viime kesältä ja 18-vuotias Berglund ykköskierroksen varaus samalta kesältä. 21-vuotias Lemtjukov on Bluesin seitsemännen kierroksen varaus vuodelta 2005.

Martin Kariya puolestaan on Kariyan veljessarjan nuorin edustaja, joka on urallaan Bluesin lisäksi pelannut muun muassa Norjan ja Japanin liigassa.

Lisää ruotsalaisväriä Chicagoon

Chicago Blackhawks on solminut yksivuotisen sopimuksen puolustaja Magnus Johanssonin kanssa. Ruotsalaiskiekkoilijan sopimus on niin sanotusti kaksisuuntainen. Johanssonin sopimuksessa on pykälä, jonka nojalla hän voi palata pelaamaan Ruotsiin farmipassituksen sijaan.

Menneellä kaudella 34-vuotias Johansson kiekkoili Ruotsin Elitserienin Linköping HC:ssa. Kokenut puolustaja merkkautti tilastoihinsa kahdeksan maalia ja 28 maaliin johtanutta syöttöä.

Lombardille ja Nilsonille jatkosopimukset

Calgary Flames ilmoitti tehneensä jatkosopimukset hyökkääjien Matthew Lombardin ja Marcus Nilsonin kanssa. Lombardin sopimus on kolmevuotinen ja Nilsonin kaksivuotinen. Sopimusten tarkempia yksityiskohtia ei ilmoitettu julkisuuteen.

Menneellä kaudella 25-vuotias Lombardi pelasi Calgaryssa 81 ottelua ja teki uransa parhaat pisteet 20+26=46 pistettä. Nilson kärsi puolestaan polvivammasta ja pelasi vain 63 ottelua. Näissä peleissä ruotsalaishyökkääjä teki 5+10=15 pistettä.

Taylor Pyatt jatkaa Vancouverissa

Vancouver Canucks on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen hyökkääjä Taylor Pyattin kanssa. Asiasta kertoi Vancouverissa toimiva CKNW-radiokanava. Sopimuksen kerrotaan olevan yhteensä 3.2 miljoonaa dollaria. Pyattista olisi tullut rajoittamaton vapaa agentti heinäkuun 1. päivä.

Isokokoinen hyökkääjä pelasi kuluvalla kaudella Canucksin paidassa 76 runkosarjan ottelua ja teki näissä 23+14=37 pistettä. Pudotuspeleissä Pyatt pelasi 12 ottelua ja teki 2+4=6 pistettä. Pyatt on alkujaan New York Islandersin ensimmäisen kierroksen varaus vuoden 1999 kesältä. Vancouveriin Pyatt siirtyi viime kesänä Buffalosta.

Tampa Bay ja Chris Lawrence sopimukseen

Tampa Bay Lightning on tehnyt kolmen vuoden tulokassopimuksen 20-vuotiaan Chris Lawrencen kanssa.
Pahvin yksityiskohtia ei julkistettu.
Torontossa syntynyt keskushyökkääjä on pelannut viimeiset 1½ kautta OHL:n Mississauga Ice Dogsin joukkueessa. Viime kaudella hän teki 64 ottelussa 88 pistettä. Oikealta puolelta laukova pelaaja on Tampan kolmannen kierroksen varaus vuodelta 2005.

Wesley jatkaa Carolinassa

Veteraanipuolustaja Glen Wesley on solminut vuoden jatkosopimuksen Carolina Hurricanesin kanssa, uutisoi kanadalainen TSN-kanava.

Hurricanes maksaa Wesleylle 1.4 miljoonaa dollaria kaudesta. 38-vuotias kanadalainen on pelannut nyt yhteensä 19 kautta NHL:ssä, joista 12 Hurricanesin organisaatiossa. Menneellä kaudella mies oli joukkueensa plus/miinus-tilaston kärki (+11) ja toinen blokatuissa laukauksissa. Urallaan Wesley on tehnyt yhteensä 529 pistettä 1379 ottelussa Bostonin, Toronton ja Carolinan joukkueissa.

Hjalmarsson Blackhawksiin

Puolustaja Niklas Hjalmarsson ja Chicago Blackhawks ovat solmineet kolmivuotisen tulokassopimuksen. Kookas ruotsalainen on Blackhawksin neljännen kierroksen varaus vuodelta 2005.

Menneellä kaudella 20-vuotias Hjalmarsson kiekkoili Ruotsin Elitserienin HV71:ssä. Puolustaja merkkautti 37 runkosarjaottelussa kaksi maalia ja 24 jäähyminuuttia. Pudotuspeleissä Hjalmarsson tehtaili 13 taistossa kaksi pistettä.

Lisäksi Hjalmarsson edusti Ruotsia junioreiden maailmanmestaruuskisoissa. Seitsemässä ottelussa nuorukainen iski kaksi maalia ja antoi yhden maaliin johtaneen syötön.

Ward ja Hurricanes jatkosopimukseen

Carolina Hurricanes on ilmoittanut tehneensä kolme vuotisen jatkosopimuksen kanadalaisen Cam Wardin kanssa. 23-vuotias maalivahti pelasi uransa toisen kauden NHL:ssä, mutta jäi joukkueensa kanssa pudotuspelien ulkopuolelle. Tulokaskaudellaan 2005-2006 Ward voitti sekä Stanley Cupin että Conn Smythe-palkinnon pudotuspelien parhaana pelaajana.

- Cam on yksi organisaatiomme kulmakivistä. Hän on nuorena miehenä saavuttanut jo merkittäviä asioita NHL:ssä, hehkutti Carolinan manageri Jim Rutherford.

Sopimuksen arvo kasvaa tulevien kausien myötä. Ensi kaudesta Ward ansaitsee 2 miljoonaa, kaudesta 2008-2009 2.5 miljoonaa ja kaudesta 2009-2010 3.5 miljoonaa dollaria.

Bliznak sopimukseen Vancouverin kanssa

Vancouver Canucks ilmoitti tehneensä sopimuksen slovakkihyökkääjä Mario Bliznakin kanssa. Sopimus kattaa kolme seuraavaa kautta. Menneellä kaudella 20-vuotias keskushyökkääjä pelasi WHL-joukkue Vancouver Giantsissa 47 runkosarjan ottelua ja teki näissä 8+14=22 pistettä.

Puolustavana hyökkääjänä tunnettu Bliznak voitti WHL-kauden jälkeen Kanadan juniorisarjojen tavoitelluimman palkinnon Memorial Cupin. Slovakki edusti kauden aikana myös kotimaataan nuorten MM-turnauksessa Ruotsissa. Bliznak on Vancouverin seitsemännen kierroksen varaus kesältä 2005.

Markov jatkaa pitkään Montrealissa

Montreal Canadiens jatkaa sopimustehtailuaan, kun seura ilmoitti tehneensä neljävuotisen sopimuksen puolustaja Andrei Markovin kanssa. 29-vuotiaasta venäläispuolustajasta olisi tullut heinäkuun alussa rajoittamaton vapaa agentti.

Koko uransa ajan samassa organisaatiossa pelannut Markov oli viime kaudella Canadiensin neljänneksi tehokkain pistemies kuudella maalilla ja 43 syöttöpisteellä.

- Olemme varanneet ja kehittäneet huipputason NHL-pelaajan. Hän todella halusi pysyä organisaatiossamme, riemuitsi Canadiensin GM Bob Gainey.

Canadiensissa jatkossa kaksi Kostitsynia

Sergei Kostitsyn allekirjoitti kolmen vuoden tulokassopimuksen Montreal Canadiensin kanssa. 20-vuotias valkovenäläinen laitahyökkääjä pelasi erinomaisen kauden OHL:ssä London Knightsin joukkueessa. Kostitsyn iski 59 ottelussa 40 maalia ja syötti peräti 91 osumaa ja ollen OHL:n pistepörssin kolmas. 16 playoffs-ottelussa hän teki 9 maalia ja 21 pistettä.

Canadiens varasi Sergein seitsemännellä kierroksella kesällä 2005. Hänen isoveljensä Andrei oli Montrealin ykkösvaraus kaksi vuotta aiemmin ja pelasi menneellä kaudella 22 ottelua NHL:ssä.

Toronto kiinnitti Kuljominin

Venäjän maajoukkueessa kaksissa viime MM-kisoissa esiintynyt Nikolai Kuljomin on Toronton toisen kierroksen varaus kesältä 2006. Kaksikymppinen laitahyökkääjä teki viime kaudella Venäjän Superliigassa 27 maalia 39 ottelussa ja antoi myös 12 maalisyöttöä.

- Nikolai hyödynsi voimakasta luisteluaan ja painavaa laukaustaan ollen kuluneella kaudella yksi RSL:n parhaista maalintekijöistä, Maple Leafsin toimistusjohtaja John Ferguson kuvaili uusimman hankintaansa viime kautta.

- Suunnitelmiemme mukaan hän jää vielä Venäjällä kehittymään ja näkemyksemme mukaan hän tulee tulevaisuudessa esittämään merkittävää roolia Toronto Maple Leafsin joukkueessa, Ferguson kertoi Kuljominin siirtymisen aikataulusta ja potentiaalista.

Kuljominin sopimus on kolmivuotinen, mutta vielä ensi kauden hän pelannee Magnitogorskin joukkueessa ja siirtyy sitten vasta Pohjois-Amerikkaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle