NHL:ssä hattutemppujen ilta

NHL / Uutinen
NHL:n keskiviikkokierros oli maaliahneiden hyökkääjien ilta. Atlantan Slava Kozlov ja Pittsburghin Nils Ekman takoivat kolme maalia mieheen. Dominik Hasekin maali taas pysyi koskemattona jälleen kerran.

Atlanta Thrashers nousi kotijäällään kahden maalin tappioasemasta voittoon. Viiden ottelun tappioputkeen ajautunut Ottawa Senators jäi nuolemaan näppejään, vaikka johti toisen erän lopulla 2-4.

Atlantan Slava Kozlov piti kotijoukkueen pelissä mukana maalaamalla kahdesti toisessa erässä ja vänäläinen kruunasi iltansa tekemällä 5-4-voittomaalin kolmannen erän puolivälissä. Marian Hossa syötti kaikki Kozlovin maalit ja Niko Kapanen puolestaan merkkautti nimensä kahteen näistä.

Kari Lehtonen osoitti vakuuttavasti, kuka on Thrashersin ykköstorjuja. Lehtonen vietti aluksi vapaailtaa, mutta pääsi tositoimiin, kun varavahti Johan Hedberg oli ottelun puoliväliin mennessä kaivanut kiekon neljästi selkänsä takaa. Tämän jälkeen maaleja teki vain Atlanta.

- Hän teki muutaman todella hyvän pelastuksen ja piti meidät pelissä mukana kun olimme tappiolla, suitsutti maalitykki Kozlov.

Ekmanin tehohetki ei auttanut

SM-liigastakin tuttu ruotsalaishyökkääjä Nils Ekman kirjautti itselleen Pittsburgh Penguinsin seuraennätyksen kaikkien aikojen nopeimmalla hattutempulla. Vierasjoukkue Tampa Bay johti toisessa erässä ottelua 0-2, kun Ekman rykäisi.

Ruotsalainen iski kolme maalia reilussa neljässä minuutissa ja vei Penguinsin johtoon.

- Olin vain oikeaan aikaan oikeassa paikassa, totesi Sidney Crosbyn rinnalle ottelun alussa nostettu Ekman.

Ekmanin osumat olivat lopulta laiha lohtu. Lightning tasoitti päätöserässä Eric Perrinin osumalla ja jatkoajalla Vincent Lecavalier viimeisteli läpiajosta voitto-osuman.

Hasek jaksaa heilua

Veteraanivahti Dominik Hasek puolestaan näytti, että vastustajan hyökkääjät pysyvät kurissa edelleen. 41-vuotias torjuja nappasi Edmontonia vastaan uransa 70. nollapelin 16 torjunnalla.

Edmontonin vieraskiertue jatkui synkissä merkeissä. Joukkue on hävinnyt kuusi viimeisestä seitsemästä ottelustaan. Detroitia vastaan joukkue oli melko aseeton. Pohjanoteeraus nähtiin ensimmäisessä erässä, jossa Oilers ei saanut aikaiseksi yhtään laukausta kohti Detroitin maalia.

Ottelun ikävintä antia oli Detroit-hyökkääjä Jason Williamsin loukkaantuminen. Porin Ässistä tuttu Williams jäi toisessa erässä Raffi Torresin jyrän alle ja löi kaatuessaan kasvonsa jäähän pahasti.

Williams vietiin sairaalaan tarkkailuun, mutta hän ei ilmeisesti saanut vakavampia vammoja.

Keskiviikon ottelut ja suomalaistilastot

Atlanta-Ottawa 5-4 (1-2, 2-2, 0-2)

Niko Kapanen, ATL: 0+2, +1, 0 min, 12.48

Kari Lehtonen, ATL: 19/19 torjuntaa, 30.21

Pittsburgh-Tampa Bay 3-4 ja. (0-1, 3-1, 0-1, 0-1)

Jarkko Ruutu, PIT: 0+0, -1, 0 min, 3.52

Florida-NY Rangers 3-4 rl. (0-1, 2-1, 1-1, 0-0)

Olli Jokinen, FLA: 0+0, 0, 0 min, 24.10

Ville Peltonen, FLA: 0+0, 0 2 min, 11.37

Detroit-Edmonton 3-0 (0-0, 1-0, 2-0)

Jussi Markkanen, EDM: luukkuvahtina

Valtteri Filppula, DET: 0+0, 0, 0 min, 12.20

» Lähetä palautetta toimitukselle