NHL:ssä tapahtuu (vko 29): Aebischerille, Thibault'lle ja Kozloville sopimukset

NHL / Uutinen
NHL:n toimitusjohtajilla riittää aina tähän aikaan kesästä puuhaa, kun jatkosopimuksia ja pelaajakauppoja valmistellaan kiireisesti. Tämän otsikon alle on koottu viikottain tuoreita sopimusuutisia sekä pelaajasiirtoja (uusimmat ylhäällä) ja uutista päivitetään sitä mukaan kun uusia sopimuksia tai kauppoja tehdään.

Ensimmäisen kautensa Colorado Avalanchen ykköstorjujan roolissa pelannut David Aebischer on tehnyt vuoden jatkosopimuksen. 26-vuotias sveitsiläinen pelasi viime kaudella 62 ottelua, joista voitti 32. Aebischerin torjuntaprosentti oli 92.4 ja päästettyjä maaleja per ottelu kertyi vain 2.09. Tuore sopimus on arvoltaan 2.5 miljoonaa dollaria.

Panthers jatkoi puolustuksensa vahvistamista

Florida Panthers teki aiemmin viikolla sopimukset veteraanipuolustajien Sean Hillin ja Aleksandr Karpotsevin kanssa. Nyt joukkue ilmoitti tehneensä sopimuksen 27-vuotiaan Joel Kwiatkowskin kanssa. Kwiatkowski pelasi viime kaudella 80 NHL-ottelua Washington Capitalsin paidassa ja teki näissä 12 pistettä plus/miinus -tilaston näyttäessä murheellista lukemaa -28. Sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Mike Weaver Los Angelesiin

Atlanta Thrashersin organisaatiossa neljä edellistä kautta pelannut puolustaja Mike Weaver siirtyy Los Angelesiin yhden kauden kattavalla sopimuksella. Weaver on puolustajaksi erittäin pienikokoinen ja tästä syystä ei pystynyt vakiinnuttamaan paikkaansa edes heikossa Thrashers-puolustuksessa. Hän pelasi viime kaudella vain yhden ottelun ylhäällä. Yhteensä Weaver on pelannut 57 NHL-ottelua kolmen kauden aikana ja hankkinut näissä kuusi syöttöpistettä ja 30 jäähyminuuttia.

T-bo allekirjoitti jatkosopimuksen

Chicago Blackhawksin ykkösmaalivahti Jocelyn Thibault pukee intiaanipaidan päälleen jatkossakin kanadanranskalaisen allekirjoitettua yksivuotisen jatkosopimuksen. Sopimus on arvoltaan 3,3 miljoonaa dollaria.

Thibault'n kulunut kausi jäi vajaaksi marraskuussa suoritetun lonkkaleikkauksen vuoksi. Piskuinen maalivahti torjui kiekkoja Blackhawks-maalilla ainoastaan 14 ottelussa saaden lopulta tilastoihinsa viisi voittoa, kaksi tasapeliä ja seitsemän tappiota. Thibault'n päästettyjen maalin keskiarvoksi muodostui 2,85 ja torjuntaprosentiksi .913.

Kaudesta 1998-99 Blackhawks-ykkösmaalivahdin tontilla torjunut 29-vuotias Thibault on esiintynyt NHL-kaukaloissa kaikkiaan 507 ottelussa. NHL-debyyttinsä Quebec Nordiquesin paidassa kaudella 1993-94 tehnyt kanadalaiskassari on vahtinut urallaan myös Montreal Canadiensin maalia.

Fatalle jatkopahvi

Pittsburgh Penguins ja hyökkääjä Rico Fata ovat päässett yhteisymmärrykseen uudesta jatkosopimuksesta. Kaksivuotinen sopimus takaa Fatalle 725,000 dollarin vuosiansiot.

Viimeiset puolitoista kautta Penguins-paidassa viilettänyt Fata pelasi menneellä kaudella 73 ottelussa. Pirteästi sujunut kausi toi 24-vuotiaalle kanadalaishyökkääjälle uran parhaat tehot 16 maalia ja 18 syöttöpistettä.

Urallaan Fata on kiekkoillut 173 NHL-ottelussa. Calgary Flamesissä, New York Rangersissä ja Pittsburgh Penguinsíssa pelatuissa mittelöissä vikkelän kanukin pistetili on karttunut 23 maalilla ja 31 syöttöllä.

Kozlov jatkaa paholaispaidassa

Hyökkääjä Viktor Kozlov on tehnyt vuoden mittaisen jatkosopimuksen New Jersey Devilsin kanssa. Sopimus on arvoltaan 2,3 miljoonaa dollaria.

Kozlov siirtyi Devils-hyökkäyksen avuksi menneen kauden siirtorajalla. Taitava venäläinen ehti esiintyä Devils-nutussa 11 ottelussa saalistaen kaksi maalia ja neljä syöttöpistettä. Ennen siirtoa Kozlov pelasi 48 ottelussa Panthers-kokoonpanossa iskien 11 maalia ja antaen 16 maaliin johtanutta syöttöä.

Urallaan 30-vuotias Kozlov on viilettänyt kaikkiaan 599 NHL-ottelussa. San Jose Sharksin, Florida Panthersin ja New Jersey Devilsin riveissä pelatuissa mittelöissä venäläishyökkääjä tilastoihin on merkattu 132 maalia ja 234 syöttöpistettä.

Holmkvist jatkaa ankkalinnassa

Anaheim Mighty Ducks ja hyökkääjä Mikael Holmkvist ovat päässeet yhteisymmärrykseen jatkosopimuksesta. Ruotsalaislaitahyökkääjän sopimus kattaa yhden vuoden. Holmkvist teki menneellä kaudella NHL-debyyttinsä pelaamalla 21 ottelua Mighty Ducks -kokoonpanossa.

Predators-puolustajille sopimuksia

Nashville Predators on tehnyt jatkosopimukset kahden viime kauden puolustajansa kanssa. Mark Eaton ja Shane Hnidy jatkavat seurassa myös tulevaisuudessa. Eaton tulee ansaitsemaan vuoden mittaisella sopimuksellaan miljoona dollaria Hnidyn tyytyessä saman mittaisella sopimuksella 725 000 dollariin. Predatorseilla on myös Hnidyn kohdalla optio kaudesta 2005-2006.

Eatonista kehittyi viime kaudella yksi Predators-puolustuksen runkopelaajista ja se näkyi sopimuksessa 600 000 dollarin palkankorotuksena. Keskimäärin kahtakymmentä minuuttia pelissä pelannut Eaton päätti kautensa plusmiinustilastossa reilusti positiivisen puolella, +16. Kyseinen luku on Predatorsien historian paras tehotilastolukema. Philadelphiasta vuonna 2000 Nashvilleen siirtynyt 27-vuotias puolustaja teki kuluneella kaudella myös henkilökohtaisen piste-ennätyksensä, 75 pelissä tehot 4+9.

Hnidy siirtyi Ottawasta Nashvilleen maaliskuun trade-deadlinen aikoihin. Romuluinen puolustaja ehti pelata yhdeksän peliä Predators-paidassa, yhteensä kauden aikana kertyi 46 NHL-peliä. Noissa peleissä Hnidy antoi seitsemän syöttöä ja otti 82 jäähyminuuttia.

Cowan jatkaa Kingseissä

Hyökkääjä Jeff Cowan on tehnyt kaksivuotisen jatkosopimuksen Los Angeles Kingsien kanssa. Sopimus on arvoltaan 1,4 miljoonaa dollaria.

Cowan siirtyi maaliskuussa Atlantasta Kingseihin ja ehti kerätä 13 Kings-ottelussaan maalin ja kaksi syöttöä. Koko kauden pisteet yhteenlaskettuna Cowan teki henkilökohtaisen piste-ennätyksensä, kun 27-vuotias laituri teki 71 pelissä 11 maalia ja antoi 16 maalinjohtanutta syöttöä. Cowan on reilun 250 NHL-ottelun urallaan edustanut Kingsien ja Thrashersien lisäksi Calgarya.

Atlantan kovanaama sopimukseen

Atlanta on sopinut jatkosta joukkueen jäähypörssin voittaneen laituri Francis Lessardin kanssa. Sopimuksen pituutta ei ole ilmoitettu, mutta Lessard tulee ansaitsemaan tulevasta kaudesta 525 000 dollaria.

Lessardin kulunut kausi oli miehen ensimmäinen täysi kausi NHL:ssä, joka toi mukanaan tehopisteitä ensimmäisen NHL-maalin ja NHL-syötön verran. Jäähyjä 25-vuotias kovanaama keräsi 181 minuutin edestä.

Prusekista Hasekin kakkonen

Ottawa luottaa tulevaisuudessa tsekkiveskareihin, sillä Dominik Hasekin varamiehenä jatkaa Ottawan viime kauden kakkosvahti Martin Prusek . Prusekin yksivuotinen jatkosopimus on arvoltaan 935 000 dollaria.

Prusek pääsi viime kaudella pelaamaan yhteensä 29 ottelua Patrick Lalimen varamiehenä. 28-vuotias tsekkivahdin pelatessa Ottawa voitti 16 kertaa, pelasi tasan kolmesti ja hävisi kuudesti. Prusekin päästettyjen maalien ottelukeskiarvo oli 2.12 ja torjuntaprosentti 91,7.

Prusekin sopimuksen lisäksi Ottawa julkaisi puolustaja Brian Pothierin kaksivuotisen jatkosopimuksen. Sopimuksen arvoa ei ole julkistettu. Pothier puki Ottawan paidan 55 otteluun heiluttaen vastustajan verkkoa kahdesti, ja teki pohjatyön joukkuetoverinsa maaliin kuudesti. Jäähypenkkiä 27-vuotias puolustaja kulutti 24 minuutin verran.

Oliwa palasi New Jerseyhyn

Calgaryssa Stanley Cup-finaaleissa pelannut Krzysztof Oliwa siirtyy vapaana agenttina takaisin hänet vuonna 1993 varanneen New Jersey Devilsin riveihin. Sopimuksen yksityiskohdista ei ole tietoa.

Kovista otteistaan tunnettu puolalaislaituri pelasi vahvan kauden Calgaryn riveissä (65 peliä, 2+3, 247 min). Kahdessakymmenessä pudotuspelissä Oliwa maalasi yhtä monta kertaa kuin runkosarjassakin. Oliwa on kahdeksan NHL-vuotensa ja 407 NHL-pelinsä aikana ehtinyt edustaa Calgaryn ja New Jerseyn lisäksi Columbusta, Pittsburghia, NY Rangersia ja Bostonia.

Hurricanes vahvisti puolustuspäätään

Carolina Hurricanes julkisti kaksi jatkosopimusta. Varaustilaisuudessa Anaheimista hankittu maalivahti Martin Gerber ja puolustaja Niclas Wallin allekirjoittivat molemmat kahden vuoden jatkosopimuksen. Hurricanes ilmoitti myös tehneensä kahden vuoden sopimuksen UFA-puolustaja Frantisek Kaberlen kanssa.

Wallin, 29, on pelannut koko tähänastisen NHL-uransa Carolinassa. Hurricanes varasi hänet kierroksella kesällä 2000. Kookas ruotsalaispuolustaja on pelannut neljän kauden aikana 223 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 28 pistettä ja kerännyt 179 jäähyminuuttia.

Gerber, 29, varattiin vanhemmalla iällä taalaliigaan. Mighty Ducks varasi sveitsiläismaalivahdin kahdeksannella kierroksella vuonna 2001. Gerber pelasi kakkosmaalivahdin roolissa Anaheimissa kaksi kautta. Pelaamissaan 54 NHL-ottelussa Gerber torjui kiekkoja kovalla prosentilla 92.3 ja päästettyjä maaleja per ottelu kertyi vain 2.13.

Kaberle, 30, on alunperin Los Angeles Kingsin kolmannen kierroksen varaus kesältä 1999. Kaberle kaupattiin Atlantaan keväällä 2000 yhdessä Donald Audetten kanssa. Los Angelesiin kaupassa siirtyivät Kelly Buchbergerin ja Nelson Emersonin. Kaberlen puolustajaveljeksistä vanhempi on pelannut viimeiset neljä kautta Atlantassa isossa roolissa. Viime kausi oli hänen tähänastisen NHL-uransa paras. 67 ottelussa syntyi tehot 3+26 ja Kaberlen plus/miinus -tilastokin oli plussan puolella. Usein loukkaantumisista kärsinyt Kaberle on pelannut kuuden kauden aikana yhteensä 309 NHL-ottelua ja tehnyt näissä 111 pistettä.

Hill vahvistamaan Panthersin alakertaa

Puolustaja Sean Hill siirtyy vahvistamaan Florida Panthersin takalinjoja. Hillin ja Panthersin välinen tuore sopimus on kaksivuotinen. Lisäksi sopimukseen sisältyy optio kaudesta 2006-2007.

Menneellä kaudella 34-vuotias Hill kiekkoili Carolina Hurricanesin avainpuolustajana 80 ottelussa saalistaen 13 maalia ja 26 syöttöpistettä. Pitkällä urallaan Hill on pelannut kaikkiaan 682 NHL-ottelua. Montreal Canadiensin, Ottawa Senatorsin, Anaheim Mighty Ducksin, St. Louis Bluesin ja Caroina Hurricanesin riveissä pelatuissa mittelöissä veteraanipuolustajan tilastoihin on raapustettu 57 maalia ja 187 syöttöpistettä.

Myös Oilers solmi sopimuksia

Edmonton Oilers on ilmoittanut tehneensä sopimukset hyökkääjien Brad Isbisterin ja Jani Ritan sekä puolustaja Jason Plattin kanssa. Vuoden 2003 maaliskuussa Oilers-organisaation palkkalistoille liittyneen Isbisterin sopimus on kaksivuotinen. Muutamia otteluita Oilers-kokoonpanossa pelaamaan päässeen 23-vuotiaan Ritan sopimus on puolestaan yksivuotinen. Viimeiset neljä kautta Providence College Friarsissa pelanneen Plattin paperi kattaa puolestaan kaksi vuotta.

Blues jatkoi ahkerointi sopimusrintamalla

St. Louis Blues vältti välimieskäsittelyt maalivahti Patrick Lalimen ja hyökkääjä Jamal Mayersin kanssa tehtyään kumpaisenkin kanssa jatkosopimukset. Lalimen sopimus on yksivuotinen ja arvoltaan 2,9 miljoonaa dollaria. Sopimukseen sisältyy myös 3,2 miljoonan dollarin arvoinen optio. Mayersin sopimus on myös yksivuotinen, mutta arvoltaan 880,000 dollaria.

Blues hankki Lalimen oikeudet draft-viikonloppuna. Tätä ennen 30-vuotias kanadalaismaalivahti oli torjunut kiekkoja Ottawa Senatorsin sekä Pittsburgh Penguinsin maalilla. Koko NHL-uransa Blues-organisaation palkkalistoilla viihtynyt 29-vuotias Mayers pelasi menneellä kaudella 80 ottelussa. Urallaan pyyteetöntä työtä tekevä kanadalaishyökkääjä on tahkonnut kaikkiaan 368 NHL-ottelua.

Calder ja Vandermeer pysyvät Windy Cityssä

Chicago Blackhawks on tehnyt tuoreet sopimukset laitahyökkääjien Kyle Calderin ja Eric Dazen sekä puolustaja Jim Vandermeerin kanssa. Uusi kaksivuotinen jatkopahvi takaa Calderille 3,35 miljoonan dollarin ansiot. Vandermeer puolestaan nettoaa tulevasta kaudesta 700,000 dollaria. Dazen sopimuksen yksityiskohtia ei julkistettu.

Murtuneen jalan vuoksi vain 66 ottelua menneellä kaudella pelannut 25-vuotias Calder merkkautti tilastoihinsa 21 maalia ja 18 syöttöpistettä. Koko NHL-uransa Blackhawks-nuttua kantanut Calder on rymistellyt taalajäillä kaikkiaan 280 ottelussa. Kyseisisssä mittelöissä sähäkän kanadalaishyökkääjän tilille on kertynyt 59 maalia ja 92 syöttöpistettä.

Kuluneella kaudella selkäleikkauksen vuoksi ainoastaan 19 ottelussa kiekkoillut 29-vuotias Daze aloittaa yhdennentoista kautensa Blackhawks-organisaation palkkalistoilla. Torsoksi jäänellä menneellä kaudella Daze iski neljä maalia ja antoi seitsemän maaliin johtanutta syöttöä. Koko NHL-uransa Blackhawks-hyökkäyksessä luistellut kanadanranskalainen on viilettänyt NHL-kaukaloissa kaikkiaan 600 ottelussa. Kyseisissä mittelöissä kovalaukauksinen Daze on ampunut 226 maalia ja jakanut 172 syöttöä.

Helmikuun 19. päivä Philadelphia Flyersistä hankittu Vandermeer ehti esiintyä menneellä kaudella Blackhawks-puolustuksessa 23 ottelussa. Lisäksi 24-vuotias Vandermeer tahkoi 23 ottelua Flyers-paidassa. Blackhawks- ja Flyers-kokoonpanoissa pelatuissa mittelöissä Vandermeerin pistetilille kertyi viisi maalia ja 12 syöttöpistettä. Farmin ja NHL:n välillä tiuhaan kiertänyt Vandermeer on viilettänyt NHL-jäillä kaikkiaan 70 ottelussa. Kyseisissä mittelöissä kanadalaispuolustajan tilastoihin on merkitty seitsemän maalia, 13 syöttöpistettä ja 110 jäähyminuuttia.

Pittsburghissa tukku sopimuksia

Pittsburgh Penguins on solminut kolme uutta jatkosopimusta. Tuoreisiin jatkopapereihin nimensä raapustivat hyökkääjät Lasse Pirjetä ja Matt Bradley sekä puolustaja Richard Jackman.

Pirjetän kaksivuotinen sopimus takaa suomalaishyökkääjälle 600,000 dollarin vuosiansiot. Bradleyn 743,725 dollarin arvoinen sopimus kattaa yhden vuoden. Jackmanin sopimus on kaksivuotinen ja arvoltaan 1,9 miljoonaa dollaria.

Thrashers hankki lisää syvyyttä

Atlanta Thrashers hankki apuvoimia kentän jokaiselle osa-alueelle solmimalla kolme tuoretta sopimusta. Nimensä papereihin kirjoittivat maalivahti Adam Berkhoel, puolustaja Travis Roche sekä keskushyökkääjä Cory Larose.

Montrealissa rustattiin jatkopapereita

Montreal Canadiens julkisti tukun jatkosopimuksia. Viime kaudella Canadiensin sisäisen pistepörssin ykkönen Mike Ribeiro ja farmijoukkue Hamiltonissa suurimman osan kaudesta pelannut Marcel Hossa jatkavat Montrealissa yhden kauden kattavalla sopimuksella. Laitahyökkääjät Niklas Sundström ja Steve Begin allekirjoittivat kahden vuoden sopimukset.

Ribeiroa, 24, ehdittiin melkein pitää jo menetettynä lupauksena, mutta Montrealin oma poika näytti viime kaudella epäilijöilleen iskemällä komeat 65 pistettä 81 runkosarjaottelussa. Ribeiron tahti hyytyi kuitenkin pahasti kauden tärkeimmällä hetkellä pudotuspeleissä. Tuore sopimus on arvoltaan 1.55 miljoonaa dollaria.

Sundström, 29, ei saanut Canadiensilta 1.95 miljoonan dollarin arvoista pelaajaoikeudet säilyttävää sopimustarjousta, joten hänestä tuli rajoittamaton vapaa agentti kuun alussa. Sundströmin uusi sopimus tuo miehelle 1.2 miljoonaa dollaria tulevalla kaudella.

Karpovtsev siirtyy Floridaan

Puolustaja Aleksandr Karpovtsev on tehnyt kaksivuotisen sopimuksen Florida Panthersin kanssa. 34-vuotias vapaana agenttina ollut venäläinen pelasi viime kaudella NY Islandersissa ja Chicago Blackhawksissa yhteensä 27 ottelua. Miehen NHL-uran 590 ottelussa on syntynyt 34 maalia ja 154 syöttöpistettä.

Eric Meloche Philadelphiaan

AHL:ssä suurimman osan ammattilaisurastaan pelannut pienikokoinen laitahyökkääjä Eric Meloche on tehnyt sopimuksen Philadelphia Flyersin kanssa. Meloche on pelannut viimeiset neljä kautta Pittsburgh Penguinsin organisaatioita. NHL-pelejä hänelle on kertynyt yhteensä 61, joissa Meloche on tehnyt 8 maalia ja 17 pistettä.

Corvo pukee Kings-paidan jatkossakin

Los Angeles Kingsin GM Dave Taylor on ilmoittanut organisaation tehneen yksivuotisen jatkosopimuksen puolustaja Joe Corvon kanssa. Sopimuksen tarkempia yksityiskohtia eli julkistettu.

Menneellä kaudella 27-vuotias Corvo esiintyi 72 ottelussa Kings-puolustuksessa saalistaen 25 pistettä. Urallaan yhdysvaltalaispuolustaja on pelannut kaikkiaan 122 NHL-ottelua. Kings-nutussa tahkotuissa mittelöissä Corvon tilastoihin on merkattu 37 pistettä ja 50 jäähyminuuttia.

Vishnevski jatkaa Anaheimissa

Anaheim Mighty Ducks ja puolustaja Vitali Vishnevski ovat päässeet yhteisymmärrykseen uudesta jatkosopimuksesta. Venäläispuolustajan kaksivuotisen sopimuksen arvo on 2,75 miljoonaa dollaria.

Menneellä kaudella kovaa taklaava Vishnevski kiekkoili 73 ottelussa Mighty Ducks -puolustuksessa. Kyseisissä mittelöissä 24-vuotiaan venäläisen tilastoihin merkittiin 16 pistettä ja 53 jäähyminuuttia. Koko NHL-uransa Anaheim Mighty Ducksia edustanut Vishnevski on pelannut taalajäillä kaikkiaan 334 ottelua saalistaen 40 pistettä ja kuluttaen 312 minuutin edestä jäähypenkkiä.

Keefestä kojootti

Phoenix Coyotes ahkeroi jälleen pelaajamarkkinoilla tekemällä yksivuotisen sopimuksen hyökkääjä Sheldon Keefen kanssa. Keefe jäi kuluneen kauden jälkeen vapaaksi agentiksi Tampa Bay Lightningin jättäessä jatkosopimustarjouksen tekemättä.

Urallaan farmin ja NHL:n välillä runsaasti matkannut 23-vuotias Keefe on esiintynyt taalajäillä kaikkiaan 125 ottelussa. Kanadalaislaitahyökkääjän mennyt kausi kului kokonaisuudessaan AHL:n Hershey Bearsin riveissä.

Sillinger jatkaa Bluesissa

Mike Sillinger on tehnyt kahden vuoden jatkosopimuksen St.Louis Bluesin kanssa. 33 -vuotias keskushyökkääjä aloitti viime kauden Phoenix Coyotesin riveissä, mutta hänet kaupattiin St.Louisiin siirtorajalla vaihdossa maalivahti Brent Johnsoniin. Tuore sopimus tuo Sillingerille St.Louis Post-Dispatchin mukaan 1.35 miljoonaa dollaria per kausi.

Sillinger on ollut todellinen matkamies NHL:ssä. Hän debytoi taalaliigassa jo kaudella 1990-91 ja on tämän jälkeen ehtinyt pelata yhteensä 829 NHL-ottelua kymmenen eri joukkueen paidassa.

Matvichukista Devil

Koko tähänastisen NHL-uransa samassa organisaatiossa pelannut Richard Matvichuk siirtyy Dallasista New Jersey Devilsin riveihin.Vuorenvarmana peruspuolustajana tunnettu 31-vuotias Matvichuk varattiin tuolloin vielä Minnesota North Starin nimeä kantaneen joukkueen toimesta ensimmäisellä kierroksella kesällä 1991. Hän on pelannut yhteensä 733 NHL-ottelua 12 kauden aikana ja tehnyt näissä 167 pistettä. Plus/miinus-tilastossa Matvichuk on ollut nollan alapuolella vain kolmen kauden jälkeen.

Dallasissa toimiva radioasema Sports Radio 1310 kertoo Matvichukin allekirjoittaman sopimus olevan neljävuotinen ja arvoltaan 8.75 miljoonaa dollaria.

lähde: TSN.ca

NHL:ssä tapahtui viikolla 28

NHL:ssä tapahtui viikolla 27

» Lähetä palautetta toimitukselle