Viime kausi
Kausi 2001-2002 ei jättänyt juuri muuta kuin toivomisen varaa. Vain muutama pelajaa pystyy ylpein mielin katsomaan viime kauden suorituksiaan, ja Ducks pelasi joukkueena hyvin korkeintaan muutaman ottelun. Toivottavasti kausi jää NHL:n historiankirjoihin Ankkojen kaikkien aikojen häpeällisimpänä kautena. Tästä alaspäin kukaan ei enää haluaisi mennä.
Joukkueen heikot esitykset heijastuivat myös katsojamääriin. Kun vielä neljä vuotta sitten lehterit olivat lähes poikkeuksetta täynnä, viime kaudella hädin tuskin puolet paikoista saatiin täytettyä. Kalifornialaisyleisö on ailahtelevaa, ja monet kannattajat hylkäsivät joukkueen. Näistä lähtökohdista Ducks lähti kesätauolle.
Mullistuksia joukkueessa
Parin todellisen räpiköimiskauden jälkeen Disney päätti vihdoin uudistaa joukkuetta kovalla kädellä. Ensin napattiin Adam Oates vapailta markkinoilta, ja sen jälkeen olikin vuorossa yksi kesän suurimmista vaihtokaupoista New Jersey Devilsin kanssa. Anaheim sai vaihdossa Petr Sykoran, Mike Commodoren, Igor Pohankan ja Jean–Francois Damphoussen. Devilseihin puolestaan meni Oleg Tverdovsky, Jeff Friesen ja Maxim Balmochnyk.
Vaihto oli monellakin tapaa merkittävä. Ensinnäkin, Tverdovsky on ollut nuoresta iästä huolimattaan joukkueen tukipilareita jo vuosia. Taitavana ja kiekollisena puolustajana hän ollut tärkeä lenkki varsinkin ylivoimassa sekä kiekon ylöstuojana. Tällaisen miehen vaihtaminen ei ole pikkujuttu.
Näyttää muutenkin siltä, että Tverdovsky on liittynyt Ankkoihin tavalla tai toisella aina silloin, kun joitain merkittävää joukkueen kannalta on tapahtunut. Hänhän oli yksi niistä avainpelaajista, jonka vaihtamalla Ducks sai Teemu Selänteen riveihinsä. Muutamaa vuotta myöhemmin Tverdovsky hankittiin takaisin Anaheimiin. Nyt mies oli tärkeä lenkki Sykoran saamiseksi Ankkapaitaan.
Toisekseen, Jeff Friesen oli selkeä pettymys. Kun hänet vaihdettiin San Jose Sharksista Ankkoihin, alkujärkytyksen kyllä ymmärtää. Friesen oli pelannut koko uransa Sharksissa ja nähnyt, kuinka joukkue oli kasvanut pisteautomaatista varteenotettavaksi pudotuspelijoukkueeksi. Sitten juuri ennen kevään pudotuspelejä tulikin ilmoitus, että on aika liittyä huomattavasti heikkotasoisemman joukkueen riveihin. Pettymyksen pystyi lukemaan Friesenin kasvoilta.
Sen sijaan viime kauden vaisuhko esitys ei voi enää mennä järkytyksen piikkiin. Pelimies ottaa annetun haasteen vastaan ja tekee parhaansa tilanteen mukaan. Jeffin esityksistä paistoi kuitenkin koko viime kauden jonkinlainen väkinäisyys, eikä peli-ilo ollut todellakaan se ensimmäinen sana, joka tuli mieleen hänen otteitaan katsellessaan. Itse asiassa Tverdovskyn pelissä näkyi samankaltaista alistuneisuutta. Kyse ei ollut siitä, että he olisivat pelanneet huonosti. Kyse oli siitä, että heidän sydämensä ei ollut pelissä mukana ja kumpikin olisi pystynyt parempaan.
Ankkojen alavireittä ei suinkaan voi pahalla tahdollakaan sälyttää noiden kahden pelaajan niskoille, mutta he ehkä parhaiten ilmensivät sitä puolivillaista asennetta, joka vaivasi lähes koko joukkuetta. Maalivahti Jean-Sebastien Giguere, puolustaja Keith Carney, nyrkkisankari Kevin Sawyer ja esimerkillinen taistelija Dan Bylsma olivat niitä harvoja pelaajia, jotka esittivät tasaisen mallikkaita otteita läpi kauden. Kapteeni Paul Kariya turhautuneisuutta kuvasi ehkä parhaiten viime kauden harjoituksissa tapahtunut tappelu Pavel Trnkan kanssa.
Oli siis tehtävä jotain. Kuraa myymällä saa yleensä samaa takaisin, joten nimimiehiä laitettiin peliin. Jos joukkueella on asenneongelmia, ne eivät helpolla häivy, jos pelaajat, joiden odotetaan toimivan esimerkkeinä, eivät esitä parastaan. Tverdovsky ja Friesen kuuluivat tähän porukkaan nuoresta iästään huolimatta. Jatkuvia tappioita kärsivästä joukkueesta ei saada voittajaa, jos kaikki eivät edes yritä. Vasta asenteen muututtua, voidaan odottaa muutoksia.
Organisaatio uusiksi
Ankkojen mullistukset eivät suinkaan jääneet pelkästään uusiin pelaajiin, vaan myös organisaatio muuttui ratkaisevasti. Aiemmin päävalmentajana toiminut Bryan Murray kohotettiin General Managerin pestiin, kun taas Pierrre Gauthier sai samalta paikalta kenkää.
Gauthierin ja Murrayn erilaisuus GM:nä kävi heti kesän varaustilaisuudessa ilmi, kun varattujen pelaajien ominaisuuksia tarkastelee. Gauthier oli kovasti tykästynyt mielestään taitaviin - yleensä eurooppalaisiin ja pienikokoisiin - pelaajiin, vaikka sellaisia oli jo joukkueessa yllin kyllin. Vuosi vuoden jälkeen Ankkafanit saivat ihmetellä, miksi joukkueeseen ei hankittu lisää kovuutta.
Murray puolestaan varasi enimmäkseen sellaisia pelaajia, jotka täydensivät Ankkojen puutelistaa. Käytännössä tämä tarkoitti kookkaampia ja yleensä pohjoisamerikkalaisia pelaajia. Kun vertaa Gauthierin varaamien pelaajien kokoluokkaa Murrayn vastaaviin, ero on selkeä. Tulevaisuudessa onkin lupa odottaa entistä tasapainoisempaa ja fyysisempään peliin kykenevää Ducks-laumaa, jota vastustaja ei enää heittele ympäriinsä kuin kolmevuotias kylpyankkaa.
Kun Murray jätti valmentajan paikan, tilalle otettiin NHL-piireissä täysin untuvikko Mike Babcock. Meriittejä miehellä on Cincinnati Ducksin ja WHL-joukkueen Spokane Chiefsin valmentajana. Niissä piireissä häntä pidetään varsin kovana motivaatiovalmentajana ja erityisen hyvänä nuorien pelaajien kehittäjänä.
Babcockin kokemattomuudesta on varmasti sekä hyötyä että haittaa. Hän varmaan lähtee ennakkoluulottomasti toteuttamaan omaa näkemystään valmennuksesta. Tästä osoituksena toimikoon hänen lanseeraamansa ns. ”Cincy list”, jolle joutuminen on merkki siitä, että pelaaja on erityistarkkailussa löysähköjen otteiden vuoksi. Jos otteet eivät parane, voi kutsu AHL:ään tulla. Babcockin ennakkoluulottomuudesta kertoo se, että tällä hetkellä listalla ovat Jason York, German Titov ja Denny Lambert, jotka ovat olleet jo vuosia NHL:n vakiopelaajia. Jokaisen on syytä olla varpaillaan.
Samalla kävikin sitten niin, että kolmikko päätyi myös Waiver-listalle. Bryan Murray ilmoitti, että heitä kohtaan ei esitetty kiinnostusta vaihtoneuvotteluissa. Murray totesi samaan hengenvetoon, että jos heitä ei valita mihinkään joukkueeseen, todennäköisin osoite on AHL. Vain aika näyttää, onko kyse taas motivaatiotempusta, vai olivatko sanat mitä totisinta totta.
Kokemattomuuden haittapuolena voi olla se, että Babcockilla saattaa olla liikaakin näyttöhaluja. Osaako hän käsitellä NHL-miljonäärejä ja heidän oikukkaita mielialojaan? NHL-valmentajan työ on melkoista tasapainoilua, joka vaatii toisaalta tarpeeksi auktoriteettiä, jotta homma pysyy omissa käsissä. Toisaalta pelaajien varpaille ei saa astua liikaa. Tämän kaiken keskellä pitäisi vielä huomata, että eri pelaajia pitää käsitellä hieman eri tavalla. Siinä, missä toinen sisuuntuu komentelusta, toinen vaatii asiallista keskustelua. Haasteita Babcockilta ei siis todellakaan puutu.
Toinen kysymysmerkki on se, miten mies kestää paineet. Ankkojen on yksikertaisesti menestyttävä vähintään niin hyvin, että pudotuspelipaikkaa edes hätyytellään. Jos menestys jää viime kauden tasolle, lehterit ammottavat edelleen tyhjyyttään. Yleisö on saatava palaamaan halliin.
Kokemattomalla Babcockilla on kuitenkin tukenaan varsin menestyksekäs NHL-veteraani Bryan Murray, joka varmaan häärii takapiruna valmennuskuvioissa ja jonka kanssa Babcock tehnee yhteistyötä. Kokenut valmentaja GM:nä ja suuresta mahdollisuudestaan innostunut valmentaja voi olla hyväkin yhdistelmä.
Siipi maassa kulkevan Ankkaporukan nostaminen edes keskitason kiekkojoukkueeksi olisi komea sulka nuoren valmentajan hattuun.Tosiaalta, jos homma meneekin pyrstölleen, sulkasatonkin voi olla melkoinen.
Maalivahdit
Jo toissakauden lopulla alkoi käydä yhä selvemmäksi se, että Ducks-johdon ei tarvinut enää miettiä, kuka joukkueen ykkösmaalivahti on. Viime kausi oli viimeinen naula arkkuun. Giguere on osoittanut torjunnoillaan olevansa liigan eliittiä. Tästä on todisteena NHL:n neljänneksi paras torjuntaprosentti viime kaudelta. Steve Shields jäi auttamatta nuoren veräjänvartijan varjoon, joten hänen lähtemisensä joukkueesta viime keväänä ei ollut yllätys.
Nyt kakkosmaalivahdin paikasta Gigueren takana taistelevat sveitsiläinen, MM-kisoistakin tuttu, Martin Gerber, venäläinen Ilja Bryzlagov ja Damphousse. Näistä kolmesta Damphousse ja Bryzlagov ovat jo saaneet komennuksen Cincinnatin joukkueeseen.
Gerber saa varmasti silti taistella tosissaan kakkosmaalivahdin paikasta, sillä hänellä ei ole minkäänlaisia NHL- tai AHL-näyttöjä tukenaan. Bryzlagov on puolestaan loistanut AHL:ssä, ja hän kärkkyy varmasti paikkaa. Kauden alku ratkaisee varmaan pitkälti sen, kenen Ankkamaalivahdin räpylä saa torjua kiekkoja isojen poikien kekkereissä.
Bryzlagovin ja Damphoussen urakehityksen kannalta on tietysti tärkeää, että he saavat ylipäänsä pelata. Molemmat ovat todella nuoria, joten vaihtopenkin ovenavaajan rooli ei ehkä ole heille sittenkään se suotuisin vaihtoehto, vaan on parempi pelata AHL:ssä. Gerber on jo sen verran iäkäs, että kehittymään häntä ei kannata lähettää.
Puolustus
Ankkojen puolustus oli jo viime kaudella kohtuullisen hyvätasoinen. Maaleja tehtiin omaan päähän NHL-joukkueista kahdeksanneksi vähiten, mutta tietysti täytyy muistaa, että suuri kiitos tästä kuuluu loistavasti torjuneelle Giguerelle. Ongelmat olivat siis nimeomaan maalinteossa ja hyökkäyspäässä, koska vain Minnesota sai verkon heilumaan vastustajan päässä harvemmin kuin Anaheim.
Puolustuksen ehdoton tukipilari on Keith Carney. Hänen plus/miinus-saldonsa oli komea +14 viime kauden jälkeen, kun se saman tilaston seuraavaksi parhaalla puolustajalla, Oleg Tverdovskilla, oli 0. Carney on kokenut peruspakki, joka hoitaa työnsä eleettömän varmasti ja itseään säästelemättä.
Lintuaiheisissa joukkueissa (Penguins, Ducks, Wings) viihtyvä Freddie Olausson lensi paluumuuttajana takaisin Ankkalammelle. Hän saakin sitten kantaa paljon vastuuta kiekollisena puolustajana, kun Tverdovsky ei ole enää joukkueessa. Vastuuta riittää siinäkin mielessä, että Oleg on liigan kovimpia teräsmiehiä. Vaikka Ankkojen pelistä paljon ailahtelevuutta löytyikin, yksi asia oli lähes takuuvarma: Tverdovsky pelasi illasta toiseen.
Vitali Vishnevskyltä toivoisi läpimurtokautta. Pari ensimmäistä kautta olivat varsin lupaavia, sillä mies taklasi ennakkoluulottoman paljon ja kovaa. Viime kaudella tämäkin Ankkapelaaja laskeutui pyrstölleen, eikä pisteitäkään kertynyt odotettua vauhtia. Parantamisen varaa siis jäi, ja toivoa sopii, että nimi ”Vishnator” jää tämän kauden jälkeen entistä useamman fanin ja pelaajan mieleen. Muiden joukkueiden pelaajat toivottavasti muistavat Vishnevskyn tämän kauden jälkeen mustelmistaan ja hellistä paikoistaan.
Ruslan Salei ja ilmeisesti myös Niclas Hävelid kuuluvat myös tulevan kauden Ankkojen peruspakkikalustoon. Heidän takanaan käydäänkin sitten kovaa nokkapokkaa pelipaikasta. Toistaiseksi tilanne on se, että Commodore ja Josh DeWolf on lähetetty farmiin, kun taas Pavel Trnka, Kurt Sauer ja Chris O’Sullivan on merkitty pelaavaan kokoonpanoon. Yorkin tilanne on edelleen tätä kirjoitettaessa kysymysmerkki.
Hyökkäys
Hyökkäystehoiltaan liigan toiseksi heikoin hyökkäyskalusto vahvistui kesällä Adam Oatesilla ja Petr Sykoralla. Maaleja pitäsi siis syntyä viime kautta huomattavasti enemmän, sillä varsinkin ylivoimapeli saa melkoisen piristysruiskeen kahden uuden kynämiehen läsnäolosta. Jos Steve Rucchin pysyy vielä koko kauden terveenä, Ankoilla on selkeä ykköskenttä ja vahva kakkoskenttä, sillä Mike LeClerc, Andy McDonald, Alexei Smirnov ja Stanlislav Chistov kärkkynevät kaikki ykkös-ja kakkoskentän paikkoja.
Sykoran ja Oatesin tulo joukkueeseen vie maalintekopaineita Paul Kariyalta, joka on saanut varsinkin viime kauden jälkeen kovaa kritiikkiä pienentyneistä pistesaldoistaan. Paul on ottanut kritiikin pelimiehen lailla vastaan, ja sanonut, että hän ei esittänyt parasta lätkäänsä viime kaudella eikä ollut 10 miljoonan dollarin arvoinen pelaaja. Hän tiesi itsekin, että parantamisen varaa oli. Kariyaa on kuitenkin turha yksin syyttää, sillä jo laukaisutilastot kertovat, että työmotivaatiotaan hän ei viime kaudellakaan menettänyt.
Kolmos- ja neloskentällisiin onkin sitten odotettavissa muutoksia. Kevin Sawyer ja Dan Bylsma saavat olla melko varmoja pelipaikastaan: ensimmäinen nyrkkiosaston vastuunkantaja ja jälkimmäinen esimerkillisenä loppuunastiyrittäjänä ja alivoimaspesialistina.
Matt Cullenin saatava tehopisteitä, koska muuten hän on hyödytön pelaaja. Toistaiseksi miehen kehityskaari on ollut pisteiden valossa nousujohteinen, joten saman kehityksen odottaisi jatkuvan. Silti Culleniakaan ei voida laskea kuuluvaksi peruskalustoon, sillä hänen pehmeä pelityylinsä ja puolustuspään taitamattomuus ovat haitaksi. Cullenin lisäksi mm. Titov, Lambert, Påhlsson ja Marc Chouinard ovat pelaajia, jotka eivät myöskään voi olla varmoja pelipaikastaan.
Oma mielenkiinnon kohteensa on Stanislav Chistov. Tällä hetkellä näyttää siltä, että hän aloittaa kautensa vastoin ennakko-odotuksia Ducksessa. Tietysti on mahdollista, että hänet passitetaan AHL:ään jossain vaiheessa kautta siitäkin huolimatta. Vaikka Chistov on pienikokoinen, monet pitävät häntä kenties tämän hetken suurimpana NHL-lupauksena. Edellytykset uudeksi Kariyaksi tai Sergei Samsonoviksi ovat olemassa, mutta sinne lienee vielä pitkä tie edessä.
Ovi voi tällä kaudella siis käydä tiuhaan NHL:n ja AHL:n välillä, jos pelaajat eivät esiinny edukseen. Niin pitää ollakin viime kauden jälkeen.
Kausi 2002-2003
Mitä siis voi odottaa tulevalta kaudelta? Vaikka Ducks on kokenut melkoisen muodonmuutoksen kahden viime kauden aikana, muutokset eivät välttämättä jää tähän. Disney on laittanut sekä Ducksin että Angelsin virallisesti myyntiin – epävirallisestihan joukkueet ovat olleet jo pidemmän aikaa kaupan.
Myynnin ehtona on se, että joukkueet jäävät Anaheimiin. Rahasta kun kuitenkin on kyse, ehtoja voidaan aina viilata molempia osapuolia miellyttävään suuntaan. Muutto toiselle paikkakunnalle - esimerkiksi Portlandiin - on siis mahdollinen. Kalifornia on toisaalta kasvava ja kehittyvä talousalue, ja kysyntää lätkällekin löytyy. Ovathan ne katsomot ennenkin olleet täynnä. Moni kuitenkin toivoisi jonkun muun yrityksen kuin Disneyn Ducksin omistajaksi.
Todennäköisesti tulevalla kaudella on mahdollista nähdä oikeasti taisteleva Ankkalauma, joka ainakin yrittää loppuun saakka. Tämän kauden kokoonpanolla sen pitäisi samalla tarkoittaa sitä, että pudotuspelipaikkaa ainakin hätyytellään. Varmaksi pudotuspelipaikkaa ei missään nimessä voi sanoa, koska pahimmat kilpailijat ovat Dallas, San Jose, Phoenix ja L.A. Kings. Pistetavoite pitäsi mielestäni kuitenkin olla vähintään 85.
Pacific-lohko on siis jälleen kerran kivenkova, eikä ajatus siitä, että koko lohko olisi pudotuspeleissä, ole täysin mahdoton. Tämä kuitenkin rikkoisi kymmenvuotisen perinteen, jonka mukaan Kings ja Ducks eivät voi olla pudotuspeleissä yhtäaikaa mukana. Varmaa on kuitenkin se, että lohkosta ei heltiä mitään ilmaiseksi. Tällä kertaa ei myöskään Ankoilta.
