Gary Roberts – the last man standing

NHL / Haastattelu
Eräs aikakausi NHL:ssä päättyi, kun ikitaistelijana tunnettu Gary Roberts lopetti 22 vuotta kestäneen NHL-uransa. Seuraavassa kokenut kanadalainen kertoo urastaan ja elämästä jääkiekon jälkeen.

Gary Roberts varattiin NHL:ään vuonna 1984 Calgary Flamesiin varaustilaisuuden 12. pelaajana. Viisi vuotta myöhemmin Roberts voitti Flamesin paidassa Stanley Cupin. Nyt vuosia myöhemmin ympyrä sulkeutui, kun Roberts veti viimeiset piirtonsa NHL-jäille juuri Calgaryn Saddledomessa.

- Tyttäreni soitti ennen tuota iltaa, ja halusi tulla mukaan katsomaan mahdollisesti viimeistä peliäni NHL:ssä. En edes itse tuolloin tiennyt, että pelistä tulee viimeiseni. Hän lensi Calgaryyn, vietimme illallisen yhdessä ja hän tuli katsomaan muutaman Calgary-aikaisen ystävän kanssa peliä. Se oli erittäin tunteellinen tilanne, Calgary on aina sydämessäni. Olen kiitollinen, että urani loppui juuri Calgaryssä, jossa voitin Stanley Cupin. Se on hienoin muistoni kiekon parista, Roberts kertoo.

- Täällä kaikki muistot palautuvat mieleen. Kun katson esimerkiksi silloisen joukkueen kuvaa, ja niitä pelaajia jotka silloin joukkueessa pelasivat. Silloin joukkuetoverini Brad McCrimmon itse asiassa soitti viimeisen pelini jälkeen. En saanut mahdollisuutta soittaa takaisin, mutta hän viestissä mainitsi, että lopultakin olen hänelle ”senior”, häntä kokeneempi, koska pelasin kaksi peliä enemmän, Roberts naurahtaa.

Viimeisenä hokkarit naulaan

1224 NHL-peliä eivät olleet Robertsille uran loppuvaiheessa mitenkään itsestään selvyyksiä. Hän taisteli viimeiset vuodet enemmän tai vähemmän vammojen alaisena, joutui pitämään jopa välivuoden vakavan niskavamman vuoksi. Kahden leikkauksen, ja 18 kuukauden pakkolevon jälkeen Roberts taisteli itsensä takaisin kaukaloon.

- Olen ylpeä, että olen päässyt näin pitkälle. Kuntoutukset ovat auttaneet pidentämään uraani – ensin pelasin kymmenen vuotta, ja pidin välivuoden. Sitten taas muutama vuosi ja tuli lakkokausi. Olen ollut todella onnekas, todella pitkä potilaskertomus on kulkenut mukanani koko uran. Pitää kiittää kaikkia lääkäreitä ja hierojia, että he ovat auttaneet minua tähän pisteeseen.

Calgaryn vuoden 1989 Stanley Cup –joukkueesta Roberts lopetti lopulta viimeisenä pelaajana. Hänen Flames-aikojen ystävät Joe Niewendyk ja Al MacInnis ovat uran päätyttyä laittaneet puvun päälleen ja siirtyneet penkin taakse töihin. Ikitaistelija Roberts ei ainakaan vielä ajattele muuta kuin perhettään.

- Rakastan tätä lajia suunnattomasti, ja uskon palaavani sen pariin. Mutta nyt on annettava aikaa perheelleni. Minulla on kaksi kaunista lasta, ja vaimo odottaa kolmatta. Laskettu aika on toukokuussa, joten aion nyt vain viettää aikaa heidän kanssaan.

Kova lihaskunto pitkän uran salaisuus

Calgaryn lisäksi Carolina Hurricanesissa, Toronto Maple Leafsissa, Florida Panthersissa, Pittsburgh Penguinsissa ja Tampa Bay Lightningissa pelannut Gary Roberts muistetaan aina fyysisenä, vahvana ja kovakuntoisena pelaajana. Hän itse naurahtaa, ettei hän ole aina kuulunut joukkueensa kovakuntoisempiin.

- Muistan hyvin vielä ajan, kun menin ykkösvarauksena Calgaryn leirille. Junioriaikoina meille ei ollut koskaan painotettu jään ulkopuolisen harjoittelun merkitystä. En ollut mikään painonnostajatyyppi. Pelasin talvet vain kiekkoa ja kesät lacrossea.

- Leirillä sitten Bob ”Badger Bob” Johnson teki minusta kaikille esimerkin. Sain vedettyä vain kaksi leukaa, ja luulen että Badger Bob antoi sen toisen jopa säälistä. Olin niin tuohtunut omaan suoritukseeni leirillä, että menin ostamaan heti itselleni leuanvetotangon. Joka kerta, kun kuljin ovesta vedin muutamat leuat. Seuraavalla leirillä Badger Bob tuli sitten tarkkaan seuraamaan, etten huijaa yhdessäkään testissä. Vedin 16 leukaa, ja sen jälkeen leuanveto oli yksi tärkeimmistä harjotteistani. Enää en kyllä ehkä koskaan halua leukoja vedellä, Roberts naurahtaa.

NHL:ssä urallaan 438 maalia ja 471 syöttöä iskenyt sekä 2 560 jäähyminuuttia tililleen kerännyt Roberts muistetaan myös kymppipaidastaan. Robertsin numeron alkuperä on kuitenkin melko yllättävä etenkin Maple Leafs -faneille.

- Pakko kai se on kertoa, että olin pienenä Montreal-fani, ja Guy Lafleur –fani, siksi käytin numeroa kymmenen. Hieman vanhempana poikana käväisin Calgaryssä, ja sain Lanny McDonaldin mailan. Sen jälkeen kannatin sekä Calgaryä että Torontoa, Roberts muistelee.

Torontossa hän pelasi kuitenkin numerolla seitsemän. Garry Valk pelasi jo tuolloin numerolla kymmenen, eikä Roberts halunnut pyytää Valkin numeroa.

- Brad McCrimmon pelasi aikoinaan Philadelphiassa numerolla 10. Kun hän siirtyi Calgaryyn, hän oli minua kokeneempi, mutta otti silti numeron neljä kysymättä edes minulta entistä numeroaan. Ajattelin itse tehdä samalla tavalla Torontoon mennessä. Soitin Lanny McDonaldille, että käykö jos puen peleissä vaahteranlehtipaidan numero seitsemän, hänen entinen numeronsa. Hän totesi olevansa erittäin otettu siitä, Roberts muistelee.

Erään aikakauden päätös

Gary Roberts pelasi viime kaudella Pittsburgh Penguinsin kanssa Stanley Cupin finaaleissa häviten Detroit Red Wingsille. Hienon Pittsburgh ajan jälkeen edessä oli vaikea kausi Tampassa.

- Pittsburgh oli paikka, joka jää muistoihin yhtenä parhaista. Minut otettiin hienosti fanien ja organisaation toimesta vastaan. On myös aina mahtavaa saada pelata sellaisten nuorukaisten kanssa kuin esimerkiksi Sidney Crosby, Colby Armstrong ja Ryan Malone. Olin siellä vain puolitoista vuotta, mutta aika tuntui paljon pidemmältä.

- Tampaan tullessani joukkue oli uudistunut täysin. 13 uutta pelaajaa, uusi valmennusjohto, manageri ja omistaja. Lähdimme kauteen suurin odotuksin, ja toivoimme että kaikki klikkaa heti yhteen. Asiat eivät kuitenkaan menneet niin. Joukkue oli vaikeassa tilanteessa, ja johto yritti parantaa joukkuettaan, mutta aina asiat vain eivät onnistu, Roberts jatkaa.

Upean uran pelannut Roberts joutui joukkueessa hankalaan tilanteeseen siirtorajan kynnyksellä, kun hänet laitettiin waiver-listan kautta farmijoukkue Norfolkiin. Kokenut pelimies ei kuitenkaan ole kovin katkera kohtelustaan, vaikka komea peliura ei saanutkaan arvoisaansa loppua.

- Tiesin heidän tilanteensa ja sen, että he halusivat peluuttaa näissä kauden viimeisissä peleissä nuoria pelaajia. Juttelin valmentaja Rick Tocchetin kanssa asiasta, ja hän antoi minulle mahdollisuuden ansaita pelipaikkani vielä loppukaudeksi. Olen erittäin kiitollinen hänelle siitä, mutta luulin jo ansainneeni peliaikani pelaamalla ne omat 13-14 minuuttia oikein hyvin. Olen kuitenkin kiitollinen, etten joudu lopettamaan vammojen vuoksi, vaan olen paremmassa kunnossa kuin 30-vuotiaana oli ennen välivuotta. Ja nyt olen myös fyysisesti ja henkisesti valmis lopettamaan, hän päättää.

Gary Roberts – the last man standing.

» Lähetä palautetta toimitukselle