Huippuagentti huolehtii muustakin kuin pelaajan sopimusasioista

NHL / Haastattelu
Ruotsalainen pelaaja-agentti Peter Werner on mielenkiintoinen yhdistelmä. Mies, jolla on melkoisesti vaikutusvaltaa kulisseissa, mutta jota hyvin harva jääkiekon seuraaja tuntee.

Peter Werner, 37, ei ole aivan tavallinen riviagentti kiekkopiireissä. Wernerin ja hänen edustamansa CAA-yhtiön asiakaslista on eurooppalaisittain vaikuttava: Mats Sundinin, Daniel Alfredssonin, Mattias Öhlundin ja monien muiden ruotsalaistähtien ohella hoidettavana ovat muun muassa Jaromir Jagrin, Sergei Fedorovin ja Jevgeni Malkinin sopimusasiat.

Werner ei silti itse paistattele otsikoissa samaan tapaan kuin jotkut NHL-ympyröissä toimivat kollegansa. Hänelle tämä on tietoinen valinta.

- Meidän linjamme on, että kaikki huomio kuuluu asiakkaillemme. Meidän työmme on palveluiden tarjoaminen heille. Tässä ei ole kyse minusta tai yhtiöstämme, vaan pelaajista, kertoo ruotsalaistähtien ohella myös kasvavaa suomalaispelaajien kaartia kaitseva Werner.

Urheilu- ja viihdebisneksen huipulla

Werner on vuosikymmenessä raivannut tien alansa huipulle. Hän johtaa yhdessä toisen ruotsalaisagentin Claes Elefalkin kanssa Euroopan toimintoja yhtiössä, joka on Pohjois-Amerikan markkinoiden suurimpia toimijoita niin viihde- kuin urheilubisneksessä. Eurooppalaistähtien ohella Creative Artists Agency edustaa uuden polven NHL-tähdistä esimerkiksi Sidney Crosbya, Joe Thorntonia ja Rick Nashia.

Tämä on toki melko vaatimatonta verrattuna CAA:n viihdesektorin asiakkaisiin, joihin lukeutuu pitkä lista Hollywood-tähtiä Brad Pittistä Tom Cruiseen, ja artisteja Bruce Springsteenistä Shakiraan. Yhtiö on myös vallannut vauhdilla alaa urheilun saralla, etenkin Pohjois-Amerikan suurissa joukkuelajeissa.

Kiekkobisnekseen CAA lähti mukaan, kun alan toinen jättiläinen IMG luopui kesällä omasta jääkiekkotoiminnastaan. Jälkimmäisen agentuurin hallituksen jäsen Dave Checketts osti yksityishenkilönä St. Louis Bluesin, mikä synnytti NHL:n pelaajayhdistyksen mukaan eturistiriidan yhtiön toimintaan. Jo aiemmin toimintaa johtaneet J.P. Barry ja Pat Brisson ottivat jääkiekko-osaston haltuunsa ja lopulta toiminnot siirrettiin sellaisinaan CAA:n alaisuuteen.

- Eroaminen IMG:stä tapahtui hyvässä hengessä. Lähdimme omillamme etsimään uutta kumppania ja monet yritykset halusivat tehdä yhteistyötä kanssamme. Meille tärkeintä oli, että jääkiekkotoimintamme pysyisi samanlaisena. Toisaalta halusimme löytää yrityksen, jonka ydinosaamista on asiakkuuden hallinta, Werner taustoittaa Pohjois-Amerikan kiekkomarkkinoiden kulissien takaisia koukeroita.

- CAA haluaa olla kärkinimi millä tahansa alalla, mille he ryhtyvät ja yhtiö oli jo pitkään harkinnut urheilumarkkinoille siirtymistä. Joukkuelajeissa CAA on jo markkinajohtaja, koska myös IMG:n amerikkalaisen jalkapallon ja baseballin osastot ovat liittyneet yhtiöön.

Wernerin ura on edennyt vakain askelin kovassa seurassa. Hän sanoo olleensa onnekas saadessaan oppia alan huippunimiltä. Mentorinaan hän pitää kollegaansa Claes Elefalkia. Yhdessä heillä on 25 vuoden kokemus ruotsalaisurheilijoiden edustamisesta.

Ison meren takana Werner on työskennellyt muun muassa Wayne Gretzkyn agenttina maineeseen nousseen Michael Barnettin (Phoenix Coyotesin nykyinen GM) ja Jaromir Jagrille kaikkien aikojen suurimman NHL-sopimuksen sorvanneen J.P. Barryn kanssa.

- Nämä kaverit ovat auttaneet minua kehittymään valtavasti. Olemme myös onnistuneet luomaan kestävät suhteet moniin seuroihin ja olen vuosien mittaan oppinut paljon alan parhailta NHL-skouteilta, Werner selvittää menestysreseptiään.

Kokonaisvaltaista huolenpitoa

Werner ja Elefalk ovat vähitellen rakentaneet Eurooppaan laajan agenttien ja pelaajatarkkailijoiden verkoston, joka ulottuu kaikille keskeisille alueille Venäjältä Tsekkiin. Viime vuosina lonkerot on ulotettu myös Suomeen.

Konsepti on kotimaisissa kiekkopiireissä jokseenkin uusi, kun kansainvälisen organisaation agentit huolehtivat suoraan nuorten suomalaispelaajien asioista. Werner uskoo, että isolla yrityksellä on suomalaispelaajille muutakin tarjottavaa kuin nimekkäiden kollegoiden seuraan pääsy.

- Pelaajan uraa pitää edistää kokonaisuutena. Siinä on kyse paljon muustakin kuin sopimusten neuvottelemisesta. Menestyäkseen pelaaja tarvitsee apua ja ohjausta oikeassa ympäristössä. Siksi on tärkeää, että agentti tuntee markkinat, seurat ja valmentajat, jotta pelaaja voi päätyä oikeaan aikaan oikeaan paikkaan.

- Aiemmin kiekkoilu oli kiekkoilua, eikä mitään muuta, mutta nykyään jääkiekko ja viihde lähestyvät jatkuvasti toisiaan. Tämä tarkoittaa sitä, että jos pelaaja luo menestyksekkään uran, me voimme hyödyntää olemassa olevia kontaktejamme viihdeteollisuudessa ja tarjota pelaajalle myös muita palveluita, kuvailee Werner.

Toisaalta mieleen nousee helposti kysymys siitä, miten laajalla säteellä maasta toiseen operoivat agentit ehtivät huolehtia kunnolla esimerkiksi ammattilaisuraa vasta tavoittelevan suomalaispojan asioista. Werner vakuuttaa palveluun kuuluvan sen, että jokainen asiakas on yhtä arvokas.

- Meille kaikki ovat numero ykkösiä, riippumatta siitä, missä vaiheessa uraansa pelaaja on.

- Olemme pystyneet houkuttelemaan heitä, koska palvelumallimme perustuu eri osastojemme tiiviille yhteistyölle. Kenenkään asioita ei hoida yksi ihminen, vaan niistä huolehtivat erilaiset tiimit, Werner selittää tarjoten esimerkiksi CAA:n viihdeosastoa, joka huolehtii samanaikaisesti lukemattomien isoegoisten näyttelijätähtien hyvinvoinnista.

Vaihtelevin eväin Pohjois-Amerikan jäille

Normaalia omalaatuisempi esimerkki ammattipelaajan asioiden kokonaisvaltaisesta hoitamisesta saatiin elokuun puolivälissä, kun CAA:n väki junaili Barryn johdolla venäläistähti Jevgeni Malkinin epätavallisen NHL-siirron. Malkin katosi seuransa Magnitogorskin harjoitusleiriltä Suomessa ja pulpahti esiin viikkoa myöhemmin Los Angelesissa.

Malkin piileskeli Helsingissä, kunnes viisumiasiat järjestyivät ja hänen agenttinsa suorittivat venäläisen lainsäädännön mahdollistaman sopimuksen irtisanomisen. Tämän jälkeen nuorukainen lensi agenttinsa kanssa Yhdysvaltoihin, jossa odotti Pittsburgh Penguinsin sopimustarjous.

Peter Wernerin sormetkin olivat pelissä kuvioita juonittaessa.

- Amerikkalaiset agenttimme ovat hoitaneet pääosin Malkinin asioita. Mutta olen asunut Suomessa ja minulla oli kontakteja, joiden kautta pystyin auttamaan järjestelyissä, toteaa suomalaisia jäähalleja pelaajatarkkailun merkeissä marraskuun vaihteessa kiertänyt Werner.

- Malkinin tapaus oli vaikea, mutta selkeä tilanne. Meillä oli asiakas, joka ei ollut tyytyväinen tilanteeseensa. Hän halusi pelata NHL:ssä, mutta se ei ollut mahdollista Magnitogorskin takia. Hän pyysi apuamme ja pystyimme ratkaisemaan ongelman tiimityöllä, summaa Werner, jonka mukaan asiaa tuskin olisi saatu ratkaistua neuvottelemalla.

Aivan selvä juttu tapaus ei vieläkään ole. Jälkipyykkejä pestään seuraavaksi yhdysvaltalaisessa oikeusistuimessa, joka ottaa kantaa Magnitogorskin sopimusrikkomusta koskevaan kanteeseen.

Kansainvälistä kiekkoyhteisöä on viime aikoina puhuttanut myös Kansainvälisen Jääkiekkoliiton tuore raportti eurooppalaispelaajien urista Pohjois-Amerikassa. IIHF:n jokseenkin tarkoitushakuiselta vaikuttava tutkimustulos on, että NHL-seurat tarjoavat turhan monille eurooppalaisille sopimusta, ja että liian moni nuori pelaaja lähtee Pohjois-Amerikkaan liian aikaisin.

Kokenut pelaaja-agentti ei suuremmin vakuuttunut raportin annista. Hän ei pidä kaikkia johtopäätöksiä uskottavina.

- Minusta on outoa pistää kaikki tapaukset samalle viivalle. On tärkeää muistaa, että jokainen pelaaja ja jokainen tilanne on yksilöllinen. Jotkut pelaajat lähtevät varmasti liian aikaisiin. Jotkut taas lähtevät liian myöhään, Werner huomauttaa.

IIHF:n kanta vaikuttaa oudolta, koska mitään parannuskeinoja tilanteeseen ei raportissa tarjota. Aivan kuten Malkinin tapauksessa, eurooppalaispelaajien lähtöhaluissa ei ole edes kyse rahasta. Kilpailukykyisiä palkkoja maksetaan jo Euroopassakin, NHL:ään houkuttavat Wernerin mukaan useimmiten muut syyt.

- Minusta suurin motivaatio kenelle tahansa huipulle pyrkivälle pelaajalle on, että he haluavat pelata maailman parhaassa liigassa maailman parhaita pelaajia vastaan. Monet pelaajat lähtisivät koettamaan, vaikka rahaa ei olisikaan tarjolla.

Nuorten MM-kisat kauden kohokohtana

Alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuskisat järjestetään vuodenvaihteessa Ruotsissa. Nuorten kisat keräävät aina valtavan joukon agentteja ja pelaajatarkkailijoita seuraamaan suojattiensa ja tulevaisuuden lupausten otteita. Peter Werner odottaa innolla kotikonnuilla käytävää turnausta.

- Odotan sitä kovasti, kuten joka vuosi. Aikuisten MM-kisoissa on harvoin parhaita pelaajia, mutta nuorten kisoissa kaikki parhaat ovat yleensä mukana.

- Kisat ovat meille tärkeät, mutta pitää muistaa, että 99 prosentilla mukana olevista pelaajista on jo agentti. Sieltä ei siis kannata etsiä itselleen seuraavaa Teemu Selännettä, mutta on tärkeää nähdä, miten omat asiakkaat pärjäävät kansainvälisissä otteluissa toisia huippuja vastaan.

Werner odottaa luonnollisesti kovia näyttöjä ennen kaikkea omilta suojateiltaan, joista Suomen joukkueeseen ovat vahvasti ehdolla Tapparan Jonas Enlund, HIFK:n Teemu Laakso ja Bluesin Mikko Lehtonen. Hänen ennakko-odotuksensa ovat muutoinkin suomalaisittain mukavaa kuultavaa.

- Tuukka Rask on varmasti yksi kisojen isoimpia tähtiä. Hän on uskomaton maalivahti ja Suomen maalivahtipeli on luultavasti vahvinta koko turnauksessa, ruotsalaisagentti ennustaa.

Jatkoaika seuraa Nuorten MM-kisoja vuodenvaihteessa paikan päällä kahden toimittajan voimin.

» Lähetä palautetta toimitukselle