Draft memories 2.osa

NHL / Artikkeli
Mitkä ovat olleet 80- ja 90-lukujen ykkösvaraukset? Mikä seura on onnistunut parhaiten varauksissaan? Kenestä on kehittynyt varausvuosikerran paras pelaaja? Entä kuka on pettänyt pahiten varaavan seuran? Siitä seuraavaksi.

Vuoden 1980 Draft muistetaan parhaiten tapaus Gretzkystä. Nimittäin iän puolesta nyt olisi ollut Gretzkyn varausvuosi, mutta hän ei osallistunut Draftiin ollenkaan. Tämä olisikin ollut tavallaan ihmeellistä, sillä Gretzky oli samalla kaudella (1979-1980) juuri voittanut NHL:n pistepörssin samoilla pisteillä Marcel Dionnen kanssa. (Dionne teki enemmän maaleja ja rankattiin ykköseksi).

Gretzky ei ollut varattavissa, koska hän oli jo aikaisemmin tehnyt henkilökohtaisen sopimuksen (neljä vuotta; 575.000 USD + allekirjoituspalkkio 250.000 USD) Vancouverilaisen liikemiehen Nelson Skalbanian kanssa ja sopimuksen turvin Gretzky jo pelasi WHA:sta NHL:ään liittyneessä Edmontonin joukkueessa.

Skalbanian tekemä sopimus saattoi siis vaikuttaa merkittävästi NHL:n tulevaisuuteen. Montrealilla oli ykkösvaraus, jonka he käyttivät Doug Wickenheiseriin. Tästä ei koskaan tullut edes tähteä NHL:ssä; Gretzkystä tuli puolestaan kaikkien aikojen pelaaja. Mikäli Gretzky olisi ollut varattavissa, ei liene epäselvyyttä, kenet Montreal olisi ottanut, eikä liene epäilystä, että Montreal olisi ollut entistä vahvempi...

1980, Montreal

Ykkösvaraus; Doug Wickenheiser, Mon

Keskushyökkääjä. Ei täysin saavuttanut ykkösvaraukseen asetettuja tavoitteita; 556 ottelua, 276 pistettä.

Paras varaus; Craig Ludwig, Mon, 61.pelaaja

Iso, kova, puolustava puolustaja. Näytti kirjaimellisesti, mitä sana "lajikovuus" on; Ei vahvimpia miehiä raudan kanssa, mutta itse pelissä.. Kaikki varoivat Ludwigia.
Ei tehnyt koskaan yli 25 pistettä, mutta oli 1100:ssa ottelussa maalivahdin paras ystävä. Kaksi Stanley Cupia.

Surkein varaus; Doug Wickenheiser, Mon, 1.pelaaja

Habsit olisivat voineet ottaa myös Denis Savardin, Larry Murphyn, Paul Coffeyn...

1981, Montreal

Ykkösvaraus; Dale Hawerchuk, Wpg

Hieno ura, vaikka Stanley Cupia ei tullutkaan. 1188 ottelua, 1409 pistettä.

Paras varaus; Chris Chelios, Mon, 40.pelaaja

Yksi kaikkien aikojen parhaimpia kahteen suuntaan pelaavia puolustajia. Todellinen kilpailija ja voittajaluonne. Paljon johtajaominaisuuksia. Voittanut kolme kertaa Norris Trophyn (1989, 1993 ja 1996). Yksi Stanley Cup Montrealista 1986. Voitti World Cupin USA:n paidassa 1996.

Surkein varaus; Jiri Dudacek, Buffalo, 17.pelaaja

Tsekkipakki ei koskaan tullut edes harjoitusleirille.

1982, Montreal

Ykkösvaraus; Gord Kluzak, Boston

Puolustava puolustaja. Pelasi koko uransa Bostonissa. Yhdeksän kautta, 299 ottelua, 123 pistettä, 543 jäähyminuuttia. Ei täyttänyt seurajohdon asettamia odotuksia.

Paras varaus; Kevin Dineen, Hfd, 56.pelaaja

Yli 1000 ottelua ja 700 pistettä.

Surkein varaus; Gord Gluzak, Bos, 1.pelaaja

Boston olisi voinut ottaa Brian Bellowsin, Scott Stevensin, Phil Housleyn...

1983, Montreal

Ykkösvaraus; Brian Lawton, Min

Keskushyökkääjä, joka oli selvä pettymys Minnesotalle. Pelasi NHL:ssä 483 ottelua saldoilla 112+154=266. Playoff-menestys kiersi kaukaa: vain 11 playoff -ottelua yhdeksän kauden aikana.

Paras varaus; Daren Puppa, Buf, 74.pelaaja

Isokokoisen Puppan ehkä suurimmat saavutukset ovat NHL:n kakkos-all-starsiin pääseminen vuonna 1990 ja valinta samalla kaudella all-stars otteluun. Puppa oli myös merkittävässä roolissa, kun Tampa Bay pääsi ensimmäisen kerran playoffeihin vuonna 1996. Torjui nollapelin heti uransa ensimmäisessä ottelussa (Edm, marraskuu 1. 1985).

Surkein varaus; Brian Lawton, Min, 1.pelaaja

Minnosota olisi voinut ottaa myös Yzermanin, LaFontainin, Barrasson, Neelyn...

1984, Montreal

Ykkösvaraus; Mario Lemieux, Pit

Kaikkien aikojen lahjakkain pelaaja. Pittsburghin koko organisaation pelastaja. Mahtava paluu tällä kaudella NHL:ään. Nykyään Pittsburghin omistaja, joka jatkaa loistavaa uraansa ehkä vielä muutaman vuoden. Kärsi aikaisemmin urallaan Hodgkinsin taudista (imusolmukesyöpä) ja selkävaivoista, joiden vuoksi joutui jättämään useita otteluita ja jopa kausia (1994-1995) väliin.

Meriittilista ja henkilökohtaisten saavutusten lista on kasvamassa koko ajan, mutta on jo nyt saavuttanut erittäin paljon; mm. Calder (1985), Lester (1986, 1988, 1993, 1996), Hart (1988 1993, 1996), Art (1988, 1989, 1992, 1993, 1996 ja 1997), Bill Masterton 1993, NHL:n ykkös all-stars (1988, 1989, 1993, 1996 ja 1997), kakkos all-stars (1986, 1987, 1992, 2001), Conn Smythe (1991 ja 1992), Patrick (2000), Kanada Cupin voitto 1987.

Hockey Hall Of Fame teki poikkeuksen Lemieuxin kohdalla. Normaalisti pelaajaa ei nimetä Hall Of Fameen, ennenkuin lopettamisesta on kulunut kolme kautta. Lemieuxin valinta oli kuitenkin niin selviö, että hänet valittiin "kiekko-aatelisiin" jo samana vuonna 1997, kun hän lopetti ensimmäisen kerran.

Paras varaus; Mario Lemieux, Pit, 1.pelaaja / Patrick Roy, Mon, 51.pelaaja

Lemieux: Pakko valita, paras ykkösvaraus koskaan.

Roy: jos saisit valita Stanley Cupin finaalin seitsemänteen otteluun kenet tahansa NHL:n maalivahdeista, kenet ottaisit? Useimpien kohdalla valinta osuisi varmaan St. Patrickiin... Roy on NHL:n kiistatta voittoisin maalivahti.
Roylla on ollut uskomaton ura. Saavutuksia ja ennätyksiä riittää vaikka kuinka; tässä niistä joitakin: Neljä Stanley Cupia 1986, 1993, 1996 ja 2001, Conn Smythe 1986 ja 1993, Vezina 1989, 1990 ja 1992 ja ykkös all-star 1989, 1990 ja 1992.

Surkein varaus; Craig Redmond, Los, 6.pelaaja

Kallis sopimus, pelasi vain 191 ottelua Los Angelesissa ja Edmontonissa.

1985, Toronto Convention Centre

Ykkösvaraus; Wendel Clark, Tor

Teki maaleja, taklasi, karvasi, tappeli, näytti esimerkkiä, pelasi aina joukkueelle. Hieno pelaaja, hieno ura. 793 ottelua, 564 pistettä (330 maalia), 1690 jäähyminuuttia. Pelasi kahdessa all-star ottelussa (1986 ja 1999).

Paras varaus; Bill Ranford, Bos, 52.pelaaja

Nousi Bostonin ykkösmaalivahdiksi heti samana vuonna kun varattiin, koska kukaan nelikosta Pat Riggin, Doug Keans, Pete Peeters, Deon Daskalakis ei pelannut riittävän hyvin. Ranford pelasi vain 45 ottelua Bostonissa, ennenkuin lähti Edmontoniin, jossa voitti heti ensimmäisellä kaudellaan (1987-1988) Stanley Cupin. Seuraavan mestaruuden Ranford voitti Oilersissa kaudella 1989-1990. Tässä mestaruudessa Ranfordilla oli varsin merkittävä rooli, sillä hän voitti playoffien arvokkaimmalle pelaajalle annettavan Conn Smythe Trophyn. Pelasi NHL:n all-star -ottelussa 1991.

Surkein varaus; Dan Gratton, Los, 10.pelaaja

Hyvä junioriura, mutta ei onnistunut koskaan NHL:ssä.

1986, Montreal

Ykkösvaraus; Joe Murphy, Det

Vahva laitahyökkääjä, joka voitti Stanley Cupin Edmontonissa vuonna 1990. Ei kuitenkaan lunastanut niitä odotuksia, mitä ykkösvaraukselle annetaan.

Paras varaus; Teppo Numminen, Wpg, 29.pelaaja

Aina yhtä tasainen ja luotettava Numminen häikäisee nimenomaan tasaisuudellaan. Edustanut koko 13 kautta kestäneen uransa ajan samaa organisaatiota; ensin kahdeksan kautta Winnipeg Jetsiä ja sitten organisaation muuton jälkeen Phoenixia.
Pelannut NHL:ssä jo yli 900 ottelua. Jos tahti jatkuu samanlaisena, ohittaa vielä Börje Salmingin (1148) pelattujen otteluiden määrässä.

Surkein varaus; Neil Brady, NJD, 3.pelaaja

Pelasi NHL:ssä 89 ottelua.

1987, Joe Louis Sports Arena

Ykkösvaraus; Pierre Turgeon, Buf

Hieno ura jatkuu nykyisin St.Louisissa. Kuulunut koko uransa ajan NHL:n parhaimpiin keskushyökkääjiin. Tavoittelee edelleen ensimmäistä Stanley Cupiaan.
Lady Byng 1993. Kaikkien aikojen nuorin ykkösvaraus.

Paras varaus; John LeClair, Mon, 33.pelaaja

Ei noussut koskaan Montrealissa pelatessaan tähtiluokkaan, mutta siirto Philadelphiaan Eric Lindrosin vierelle antoi LeClairille mahdollisuuden nousta NHL:n huipulle - sen tämä voimahyökkääjä kaytti hyväkseen.
Rikkonut jo kolmasti 50:n maalin rajan. Valittu kaksi kertaa NHL:n ykkös all-starsiin (1995 ja 1998) ja kolme kertaa kakkos all-starsiin (1996, 1997 ja 1999).

Surkein varaus; Bryan Fogarty, Que, 9.pelaaja

Suuri maalintekijä junioreissa, suuri floppi NHL:ssä.

1988, Montreal

Ykkösvaraus; Mike Modano, Min

Hieno ura samassa organisaatiossa; Minnesotassa ja Dallasissa. Stanley Cup vuonna 1999 Dallasissa. NHL:n kakkos-all-starsissa vuonna 2000. Erittäin hyvä luistelija ja laukoja.

Paras varaus; Mark Recchi, Pit, 67.pelaaja

Recchin pieni koko pelotti varausvuonna seuroja, ja hän putosi yllättävänkin alas. Pelannut yli 900 ottelua, joissa tehnyt päälle 1000 pistettä. NHL:n kakkos-all-star 1992.

Surkein varaus; Daniel Dore, Que, 5.pelaaja

Osasi puhua ranskaa, mutta ei pelata.

1989, Metropolitan Sports Arena

Ykkösvaraus; Mats Sundin, Que

Ensimmäinen eurooppalainen ykkösvaraus. Isokokoinen ruotsalainen on pelannut hienon uran Quebecissä ja Torontossa, jossa vuodesta 1997 saakka joukkueen kapteeni.

Paras varaus; Sergei Fedorov, Det, 74.pelaaja ja Pavel Bure, Van, 113.pelaaja
Sergei Fedorov

"Loikkasi" Hyväntahdon kisoista (harjoitusottelu) USA:han. Detroit teki viikon kuluttua loikkauksesta Fedorovin kanssa viiden vuoden sopimuksen. Fedorov on edustanut koko uransa Detroitia. Voitti vuonna 1994 Hart Trophyn, Selken ja Lesterin. Voitti Selken myös 1996. Ykkös-all-stars 1994. Stanley Cupit 1997 ja 1998. Loistava luistelija, taitava 1-1 vastaan tilanteissa, hyvä puolustamaan.

Pavel Bure

Vancouverin kaappaus, jonka varauksesta syntyi suuri keskustelu. Muiden joukkueiden mielestä Burella ei ollut riittävästi otteluita pelattuna Venäjällä, mutta Canuckseilla oli esittää paperit, joiden mukaan Bure oli pelannut riittävästi pelejä ja oli täten varauskelpoinen.

Ollut koko uransa ajan loistava maalintekijä. Kohokohta osui Canucksin finaaleihin vieneeseen playoff-kevääseen 1994: Bure teki playoff-sarjoissa 24 ottelussa 16 maalia ja 31 pistettä. Rikkonut urallaan viidesti 50 maalin rajan ja kahdesti 60 maalin rajan.

Henkilökohtaisia meriittejä mm. Calder Trophy 1992, ykkös- all-stars 1994, kakkos-all-stars 2000, Maurice Richard Trophy 2000 ja 2001 ja Naganon Olympialaisten (1998) paras hyökkääjä.

Surkein varaus; Dave Chyzowski, Nyi, 2.pelaaja

Jotkut joukkueet olivat rankanneet hänet ykköseksi draft- järjestyksessään!

1990, Vancouver

Ykkösvaraus; Owen Nolan, Que

Vaihdettiin Quebecistä San Jose'hen "puolustaja" Sandis Ozolinshiin. Voimakas power forward, jolla loistava laukaus. Vahva kulmissa, maalin edessä ja ruuhkissa.
Vastannut odotuksia.

Paras varaus; Doug Weight, Nyr, 34.pelaaja

Vaihdettiin aikanaan Rangersista Oilersiin vaihdossa Esa Tikkaseen. Nykyään Edmontonin kapteeni ja ykkösketjun keskushyökkääjä. Taitava pelintekijä, jolla hyvät johtajaominaisuudet. Teki menneellä kaudella uransa toiseksi parhaat pisteet, 90pts (paras 1995-1996; 104pts).

Surkein varaus; Scott Scissons, Nyi, 6. pelaaja

Pelasi kokonaista kaksi ottelua NHL:ssä, vaikka Islandersin puolustuksesta olisi ollut melko helppo saada pelipaikka.

1991, Memorial Auditorium

Ykkösvaraus; Eric Lindros, Phi

Loistava ura, mutta aivotärähdykset saattavat lopettaa sen kokonaan milloin tahansa. Hart, Lester ja ykkös all-stars 1995. Kakkos all-stars 1996. Urallaan 486 ottelua, 659 pistettä (290 maalia) ja 946 jäähyminuuttia. Riidellyt Bobby Clarken kanssa pitkään sopimuksestaan.

Paras varaus; Ziggy Palffy, Nyi, 26.pelaaja

Ilveksessäkin näytillä käväissyt Palffy on ollut erittäin tehokas maalintekijä: kolme kertaa yli 40 maalia. Osaa myös puolustaa, mikä usein unohtuu.

Surkein varaus; Alex Stojanov, Van, 7.pelaaja

Isokokoinen ja vahva Stojanov pelasi 107 ottelua NHL:ssä "hurjilla" tehoilla; 2+5. Vaihdettiin Vancouverista Pittsburghiin vaihdossa nykyiseen Canucks kapteeniin Markus Näslundiin.

1992, Montreal

Ykkösvaraus; Roman Hamrlik, T.B

Puolustaja, jolla yksi superkausi (1995-1996) takana. Ei ole muuten pystynyt aivan täyttämään ykkösvaraukseen asetettuja toiveita. Oli Islandersin toiseksi tehokkain pelaaja menneellä kaudella.

Paras varaus; Jere Lehtinen, Min, 88.pelaaja

Loistava puolustava hyökkääjä. Voitti ensimmäisenä suomalaisena Selken vuonna 1998 ja heti seuraavana vuonna uudelleen. Muodostaa Mike Modanon kanssa Dallasin vaarallisimman tutkaparin. Todellinen valmentajan unelmapelaaja; aina yhtä luotettava ja tekee oman tehtävänsä erittäin täsmällisesti.

Surkein varaus; Ryan Sittler, Phi, 7.pelaaja

Pelkkä nimi ei tee pelaajaa...

1993, Colisee De Quebec

Ykkösvaraus; Alexander Daigle, Ott

Draft-historian suurin floppi. Tulevaisuuden supertähdeksi ennakoitu Daigle ei enää edes pelaa NHL:ssä.

Paras varaus; Eric Daze, Chi, 90.pelaaja

Isokokoinen maalintekijä, mutta jäänyt polkemaan hieman paikallaan ja vakiintunut 30:n maalin tekijäksi. Lahjoja enempäänkin olisi.

Surkein varaus; Alexander Daigle, Ott, 1.pelaaja

Daigle on draft-historian suurin floppi...

1994, Hartford Civiv Center

Ykkösvaraus; Ed Jovanovski, Flo

Aloitti NHL uran loistavasti ja loi pelkoa rajuilla taklauksillaan; sitten kehitys taantui hieman, kunnes on nyt taas seuran muuttumisen johdosta kehittymässä suureksi puolustajaksi. Teki menneellä kaudella piste-ennätyksen urallaan 47pts.
Pelasi menneellä kaudella ensimmäistä kertaa all-star ottelussa. Hyvä avojään taklaaja ja omaa myös hyvän pelisilmän sekä hyvät johtajuustaidot.

Paras varaus; Patrik Elias, Njd, 51.pelaaja

Valittiin ykkös-all-starsiin menneellä kaudella. Stanley Cup vuonna 2000 Devilseissä. Pelannut all-star -otteluissa 2000 ja 2001. Nopea, taitava, hyvä pelisilmä, hyvä laukaus - omaa kaikki huippumaalintekijän taidot.

Surkein varaus; Jason Bonsignore, Edm, 4.pelaaja

Pelasi hyvän junioriuran, mutta huonon NHL-uran.

1995, Edmonton Coliseum

Ykkösvaraus; Bryan Berard, Ott

Voitti Calderin Islandersissa vuonna 1997 ja urasta näytti tulevan loistava, mutta sitten ikävä onnettomuus maaliskuun 11. vuonna 2000 katkaisi sen kerralla: Ottawan Marian Hossan maila osui vahingossa silloin Torontossa pelanneen Berardin silmään, ja hän loukkaantui niin vakavasti, että ura päättyi siihen.

Paras varaus; Daniel "Danny" Markov, Tor, 223.pelaaja

Edelleen lupaava, hyvin liikkuva puolustaja. Siirtyi pari viikkoa sitten Torontosta Phoenixiin vaihdossa Travis Greeniin ja Robert Reicheliin.

Surkein varaus; Teemu Riihijärvi, SJ, 12.pelaaja

Isokokoinen, hyvän junioriuran pelannut hyökkääjä, joka ei kuitenkaan kunnolla mahdu edes SM-liigaan.

1996, Kiel Center

Ykkösvaraus; Chris Phillips, Ott

Phillips aloitti NHL-uransa ailahtelevaisesti, mutta näyttää nyt hiljalleen kehittyvän NHL-puolustajaksi. Johtajaominaisuuksia.

Paras varaus; Tomas Kaberle, Tor, 204.pelaaja

Lupaava offensiivinen puolustaja, joka teki menneellä kaudella Torontossa uransa piste-ennätyksen 45 pistettä (6+39). Todellinen draft-kaappaus Torontolta.

Surkein varaus; Alexander Volchkov, Wsh, 4.pelaaja

Laiska venäläinen ei ole löytänyt paikkaansa NHL:sta.

1997, Civic Arena

Ykkösvaraus; Joe Thornton, Bos

Isokokoinen Thornton on kehittynyt 60-80 pisteen pelaajaksi - tämä kaikki Bostonin kakkossentterinä. Tämän lisäksi pelaa fyysistä peliä (menneellä kaudella 107 jäähyminuuttia). Mahdollisuudet tulevaisuudessa yli 100:n pisteen pelaajaksi.

Paras varaus; Michael York, Nyr, 136.pelaaja

Ainoita Rangers-pelaajia viimeisten kahden kauden aikana, jonka pelipanokseen kannattajat voivat olla tyytyväisiä. NHL:n all-rookie Team 2000. Pieni koko tiputti Yorkin sijoitusta draft-listalla.

Surkein varaus; Olli Jokinen, L.A., 3.pelaaja

"Päällikkö" pelasi hyvän junioriuran, mutta ei ole NHL:ssä vakuuttanut. Heikko kausi Floridassa menneellä kaudella; +/- joukkueen ylivoimaisesti huonoin (-22).
Onko tulevaisuutta NHL:ssä?

Tästä eteenpäin on vielä liian aikaista sanoa vielä mitään. Pelaajat, jotka ovat ns. "long shot" -lupauksia, eivät ole vielä antaneet NHL:lle kunnon näyttöjä.
Mutta ykkösvaraukset tästä eteenpäin ovat;

1998, Marine Midland Arena

Ykkösvaraus; Vincent Lecavalier, T.B.

Loistava tulevaisuus edessä, vaikka ei täyttänyt niitä odotuksia, mitä ennen mennyttä kautta toivottiin. Iso, taitava keskushyökkääjä, joka on jo nyt Tampan ykköspelaaja.

1999, FleetCenter

Ykkösvaraus; Patrik Stefan, Atl

Parantaa pikkuhiljaa, mutta kärsinyt aivotärähdyksistä IHL-vuosina ennen NHL:ää. Tulevaisuus kysymysmerkki.

2000, Saddledome

Ykkösvaraus; Rick DiPietro, Nyi

Hyvä kiekonkäsittelijä, hyvä nopeus ja tasapaino. Ensimmäinen maalivahti, joka varattiin NHL:ään numerolla yksi. Tulevaisuus auki, vaikka Islanders maksoikin DiPietrosta kovan hinnan.

Mutta kuka on tämän kesän ykkösvaraus ja mikä on varaava seura? Entä miten suomalaiset pelaajat sijoittuvat varausjärjestyksessä? Mitkä ovat suosikkiseurasi varaukset? Tämä kaikki selviää tänä iltana. Seuraa Jatkoaikaa ja jännitä mukanamme... Kerromme varaukset ja mahdolliset kaupat heti tuoreeltaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle