Viime kauden piti olla Phoenixissä kauan odotettu menestyksen kausi. Hyökkäyskalustoa oli
vahvistettu mm. Tony Amontella, jonka oli tarkoitus johtaa joukkue playoffeihin ja tällä kertaa jopa
ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Toisin kuitenkin kävi. Ykkösmaalivahti Sean Burken jatkuvat nivusvaivat olivat lopulta luultavasti suurin syy että joukkue ei selvinnyt edes pudotuspeleihin, samalla kun joukkueen hyökkäyspeli oli toivottoman tehotonta.
Edelliskausien vakuuttavat otteet varsinkin kauden alussa olivat historiaa, eikä koko kaudella Coyotes juuri voittoputkissa purjehtinut. Kauden aikana saatiin kuitenkin muutama valonpilkahdus sekä pelillisellä että taloudellisella puolella. Phoenixin ykkösketjuksi vakiintui kolmikko Mike Johnson – Daymond Langkow – Ladislav Nagy, joka todella oli eräs NHL:n parhaista ketjuista, kun muistetaan että he tekivät hyvää tulosta muuten melkoisen hengettömässä joukkueessa.
Taloudellista parannusta organissatiolle tulee varmasti tuomaan joulukuussa käyttöön otettava Glendale Arena, josta tulee siis kojoottien uusi kotiluola. Tätä hallia oli jo vuosien ajan suunniteltu ja sen rahoituksesta oli väännetty kättä vaikka kuinka paljon, ja sen saaminen tulee olemaan erittäin tervetullut asia. Ykköstykiksi hankittu Tony Amonte siirtyi pitkään jatkuneiden huhujen jälkeen Philadelphiaan, ja tästä seuranneiden kauppojen jälkeen Phoenixiin oli hankittu potentiaalisia pelimiehiä kuten Jan Hrdina, Chris Gratton ja Brad Ference. Lähtijöitä olivat myös esimerkiksi Daniel Briere sekä Claude Lemieux. Suomalaisten Teppo Nummisen ja Ossi Väänäsen kausi oli keskinkertainen, peliaikaa tuli paljon mutta tehot puuttuivat kuten miltei koko joukkueelta ykkösketjua lukuunottamatta.
Nummisen siirto kesän merkittävin tapahtuma
Kesä oli vaihtuvuuden aikaa Phoenixissä. 22.heinäkuuta oli päivä jota luultavasti yksikään Coyotesin kannattaja ei olisi halunnut kohdata. Seuran monivuotinen ikoni, Teppo Numminen siirtyi kolmen pelaajan kaupassa Dallasiin, Mike Sillingerin saapuessa Columbuksesta Phoenixiin. Numminen oli oikeastaan viimeinen supertähti joukkueessa sen jälkeen kun Tony Amonte oli kaupattu Philadelphiaan.
Lähtijöitä riitti tosin muutenkin: puolustajat Martin Grenier, Deron Quint, Drake Berehowsky, Danny Markov sekä hyökkääjä Kelly Buchberger jättivät organisaation kesän aikana. Lisäksi veteraanien Paul Ranheimin ja Scott Pellerinin jatko seurassa on vielä epävarmaa.
Hankintapuolella seura onnistui suhteellisen hyvin: Vancouverista tuli puolustaja Bryan Helmer, St.Louisista hyökkääjä Tyson Nash, puolustajat Nikos Tselios ja Igor Knyazev Carolinasta, hyökkääjä Daniel Cleary Edmontonista sekä puolustaja Cale Hulse Nashvillestä. Lisäksi puolustaja David Tanabe tuli Danny Markovin kaupassa Carolinasta. Washingtonista hankittiin veljekset Peter ja Chris Ferraro. Hankinnoista voidaan päätellä että karvaus- ja puolustuspelin vahvistaminen olleen tietynlainen ”teema” siirtoja tehtäessä.
Lisäksi Mike Sillinger vahvistaa jo hyvää keskushyökkääjäkalustoa erityisesti aloitusten osalta. Knyazev, Tselios ja Tanabe tulevat puolestaan olemaan tulevaisuuden (toivottavasti suuria) nimiä.
Joukkueen ulkonäköön tuli kesällä merkittävä uudistus, kun se julkisti uuden logon ja uudet pelipaidat. Uusi ”look” on ainakin joukkueen pelaajien mielestä lähempänä perinteistä, yksinkertaista NHL-tyyliä, ja se on yleisesti saanut ainakin fanien keskuudessa hyvän vastaanoton. Paljon uusia pelaajia, uusi ulkonäkö ja uusi halli ovat tiivistettävissä kahteen sanaan: uusi alku.
Valmennus
Päävalmentaja Bob Francisin neljäs kausi joukkueen peräsimessä ei tule olemaan helppo. Paljon uusia pelaajia, paljon nimenomaan nuoria pelaajia joiden kehittäminen tulee olemaan aikaa vievä prosessi. Pelillisellä puolella valmennuksen osalta on löydyttävä lääkkeitä erikoistilannepelaamiseen.
Alivoimapelaaminen (27. NHL:ssä) ja ylivoimapelaaminen (21. NHL:ssä) olivat kerrassaan luokatonta viime kaudella. Paul Coffeyn asema erikoistilannepelaamisen ”konsultanttina” tulee olemaan vaakalaudalla mikäli parannusta näillä osa-alueilla ei saada aikaan. Pat Conacher ja Rick Bowness jatkavat edelliskausien tapaan apulaisvalmentajina.
Maalivahtivalmentaja Benoit Allaire on tehnyt hyvää työtä maalivahtikolmikon Sean Burke - Brian Boucher - Zac Bierk kanssa, ja tulevalla kaudella hyvin onnistunut maalivahtipeli on avainasemassa nuoren joukkueen tukena. Nuorten valmentaminen on helpompaa kuin kiukuttelevien supertähtien, kuten aiemmilta kausilta tutut tapaukset à la Keith Tkachuk ovat osoittaneet.
Kesän aikana joukkueen fyysisessä valmentamisessa voiman lisääminen on ollut tärkein asia. Erityisesti nuorille tämä on tärkeää, koska nykypäivän NHL:ssä hyvä fyysinen suorituskyky on miltei ehdoton edellytys pärjäämiselle. Tämä tietysti luo haasteen kiekollisten taitojen ja luistelutaitojen ympärille, sillä lihasmassan kasvaessa nämä taidot joutuvat koetukselle. Kesän hankinnat ja pyrkimys parantaa puolustuspeliä sopivat varmasti valmennusjohdon suunnitelmiin, sillä puolustustaitoisia pelaajia tuli joukkueeseen riittävästi.
Maalivahdit
Viime kaudella maalivahtiosastoa koettelivat loukkaantumiset mistä koko joukkueen peli luonnollisesti kärsi. Sean Burken asema ykkösmaalivahtina on horjumaton, ainoa kysymysmerkki on se miten miehen nivuset kestävät pelaamista tulevalla kaudella. Suomen MM-kisoissa Burke joutui jättämään välierän Tsekkiä vastaan kesken juuri kyseisten vaivojen takia. Kesällä ongelmaan on varmasti pureuduttu, tulokset nähdään 10. lokakuuta alkaen.
Brian Boucher oli käytännössä Coyotesin ykkösmaalivahti jälkeenpäin katsottuna. Mies pelasi 45 ottelua maalissa, tehden sen mitä vain pystyi, mutta ei korvannut Burken jättämää aukkoa maalinsuulla. Keskimäärin 3 päästettyä maalia ottelua kohden on auttamatta liikaa, varsinkin kun joukkueen hyökkäyspeli oli tehotonta.
Burken pelatessa vain 22 ottelua, Zac Bierk sai mahdollisuutensa Boucherin kakkosmiehenä. Bierk kiitti ja pelasi 16 ottelua, ja hyvin pelasikin kun ottaa huomioon että tätä ennen mies oli pelannut pääasiassa farmissa. 16:sta ottelusta joissa Bierk oli maalissa joukkue tosin voitti vain neljä, mutta Bierkiä ei voida syyttää asiasta, ainakaan 93,2% torjuntaprosentin ja 2.17 päästetyn maalin keskiarvon perusteella.
Burke ja Boucher tulevat olemaan kaksikko joka pelaa mikäli loukkaantumisia ei tule. Maalivahdit ovat Phoenixin vahvin osa, kunhan vain pysyvät kunnossa. Terveenä pysyessään Burke tulee tuomaan kaivattuja voittoja kauden aikana.
Puolustus
Kun ”The Repo Man” Teppo Numminen siirtyi Dallasiin, katseet puolustuksessa kääntyivät Paul Maraa ja Ossi Väänästä kohti. Nämä kaksi saivat viime kaudella eniten peliaikaa Nummisen ja Danny Markovin jälkeen, ja tulevalla kaudella heidän peliaikansa kasvaa edelleen. Carolinasta tulleesta David Tanabesta odotetaan ylivoimaan hanakasti laukovaa ja peliä tekevää ”quarterbackia”. Väänänen ja Mara saavat varmasti peliaikaa sekä yli- että alivoimalla, fyysisinä pelaajina luultavasti erityisesti alivoimalla.
Näiden kolmen takana pelipaikastaan varmoja voinevat olla vain Brad Ference ja Radoslav Suchy. Ference tulee pelaamaan ylivoimaa hyvänä laukojana, Suchyn tehtäväksi jää alivoima sekä hyökkäävän pakin (esim. David Tanaben) parina pelaaminen ja varmistaminen. Kuudennen pelaavan pakin paikasta käydään kova taistelu, sillä ehdokkaita riittää: kokenut Todd Simpson, Bryan Helmer sekä Cale Hulse. Simpsonia tarvittaisiin varmasti ainakin oman maalin edustan siivoamisessa, mutta ainakin Cale Hulse on tällä osa-alueella yhtä vahva. Veikkaisin kuitenkin että Simpson ottaa kuudennen pakin paikan ja Hulse jää penkilämmittäjäksi ainakin kauden alussa.
Loukkaantumiset luonnollisesti muuttavat peluutusta ja avaavat varmasti paikan myös nuorille lupauksille kuten Nikos Tseliokselle, Matthew Spillerille, Igor Knyazeville ja Goran Bezinalle. Puolustajat ovat nuoria, mutta todella kehityskelpoisia. Tämä kausi tulee olemaan monelle heistä eräänlainen suunnannäyttäjä ja esiinastumisen aikaa.
Hyökkäys
Viime kauden ykkösnyrkki Johnson – Langkow – Nagy pidetään mitä todennäköisimmin yhdessä myös alkavalla kaudella, niin vakuuttavaa jälkeä kaverukset tekivät muuten aneemisen hyökkäyskaluston joukossa. Ketju saa paljon aikaa ylivoimalla, Langkow vielä tämän lisäksi alivoimalla aloituksissa.
Joukkueen uusi kapteeni Shane Doan pelasi hyvin viime kaudella, hänen tehojaan ja fyysisyyttään tarvitaan myös tällä kaudella. Mies aloittanee kakkosketjun laidalla. Kakkosketjuun keskushyökkääjäksi vahvin ehdokas lienee Jan Hrdina, joka tuli viime talvena Pittsburghista. Hyvänä syöttelijänä hänellä tulee olemaan iso rooli ylivoimassa. Kakkosketjun toiseen laitaan olisi ainakin loogista laittaa Brian Savage, vaikka miehen tehot olivatkin kateissa viime kaudella (82 ottelua, tehot 6+10). Savage ja Doan varmasti olisivat elementissään taitavan Hrdinan laidoilla.
Columbuksesta saapunut Mike Sillinger saanee kolmannen ketjun komentoonsa. Sillinger tiedetään hyväksi aloittajaksi ja luistelijaksi, joten alivoimaa mies saa varmasti pelata. Ylivoima-aikaakin tulee myös, tehot Columbuksessa olivat kuitenkin Coyotesin mittapuussa katsottuna hyvät (75 ottelua, tehot 18+25). Daniel Cleary saanee paikan Sillingerin laidalla, Landon Wilsonin kanssa. Wilson on maalintekoon pystyvä aggressiivinen laituri, jonka viime kausi meni täysin pilalle vakavan silmävamman vuoksi. Cleary on hyvin samantyyppinen kuin Wilson, ehkä parempi luistelija.
Vahvan sentteriosaston viimeinen lenkki Chris Gratton johtanee neljättä ketjua, jonka laituripaikoista käydään tuttuun tapaan kovaa vääntöä. Nuori Krys Kolanos, slovakki Branko Radivojevic, Sm-Liigasta tuttu Frank Banham, Andrei Nazarov, Tyson Nash sekä Jeff Taffe taistelevat tiukimmin peliajasta. Kolanos ei pelannut viime kaudella kuin kaksi ottelua ennen kuin Vaclav Varadan taklaus päätti nuorukaisen pelit. Kevään MM-kisoissa hän kuitenkin oli mukana edustamassa Kanadaa.
Hyökkäyspelin ehdoton vahvuus on keskushyökkääjien kova taso, kuten tuli jo todettua. Neljä hyvää sentteriä jotka pystyvät pelaamaan sekä yli- että alivoimaa luovat laitahyökkääjille mahdollisuuden keskittyä toimittamaan kiekkoja vastustajan maaliin. Hyökkäys vaikuttaa paperilla hyvältä, mutta vasta käytäntö osoittaa mihin suuntaan ollaan menossa. Mahdolliset loukkaantumiset eivät paljon tule horjuttamaan hyökkäyskalustoa, sillä niin paljon hyviä pelaajia joudutaan lähettämään farmiin kauden alussa, josta heidät tarpeen mukaan nostetaan NHL:ään. Uusia pelaajia on kuitenkin niin paljon, että heidän välisen kiekollisen yhteistyön löytyminen tulee alussa olemaan hankalaa, koska pelaajat eivät yksinkertaisesti tunne hyvin toistensa tyyliä ja kykyjä. Mutta jos hyökkäyspeli rupeaa toimimaan, viime kauden maaliteko-ongelmat ovat historiaa.
Erikoistilannepelaaminen
Erikoistilanteet ratkaisivat viime kaudella liian monta peliä vastustajan hyväksi Coyotesin kannalta katsottuna. Ylivoimalla ei onnistuttu maalinteossa, ja alivoimalla kiekko oli omassa maalissa tämän tästä. Tällä kaudella nämä asiat on varmasti otettu suurennuslasin alle, eikä viime kauden tehottomuuteen ole varaa mikäli joukkue haluaa pelata pudotuspeleissä. Hyökkäyskalusto on tehojen nostamiseen tarpeeksi hyvä, joten ongelma saattanee olla taktisella puolella. Siinä Paul Coffeylle ja muille valmentajille riittää mietittävää.
Maaliedustapelaaminen on aina ollut sekä yli- että alivoimalla tärkeää. Ylivoimalla laitahyökkääjät kuten Shane Doan, Brian Savage ja Landon Wilson ovat isokokoisina ja vahvoina pelaajina erinomaisia maskimiehiä, ja kykenevät tämän lisäksi maalintekoon. Ylivoimalle löytyy kaksi hyvää keskushyökkääjää, Daymond Langkow ja Jan Hrdina. Näiden herrojen ympärille varmasti kasataan joukkueen ylivoimakentälliset. Viime kauden komeetat Mike Johnson ja Ladislav Nagy tulevat myös olemaan tärkeä osa ylivoimapelaamisessa. Puolustajista siniviivalle pääsevät varmasti David Tanabe ja Brad Ference, joukkueen ainoina oikealta ampuvina pakkeina. Myös Paul Maralle ja Ossi Väänäselle on luvassa ylivoimavastuuta. Ylivoimaan ”mustina hevosina” saattavat mukaan päästä Daniel Cleary, Krys Kolanos, Mike Sillinger, Branko Radivojevic ja Radoslav Suchy.
Alivoimalle Phoenixillä on heittää kaukaloon pari hyvää aloittajaa, hyviä karvaajia ja vahvoja puolustajia. Mike Sillinger ja Chris Gratton saanevat paljon vastuuta alivoimalla, laitureista samaa voitanee sanoa Daniel Clearystä, Landon Wilsonista, Tyson Nashista, Andrei Nazarovista ja Branko Radivojevicista. Pakeista Todd Simpson, Cale Hulse, Ossi Väänänen ja Paul Mara lahjoittavat vastustajan hyökkääjille vain makuupaikkoja Phoenixin maalin edessä, kuten sanonta kuuluu.
Kokonaisuutta ajatellen, erikoistilannepelaamiseen on löydettävissä hyviä yhdistelmiä. Ylivoimalle löytyy hyviä laukojia ja maskimiehiä sekä hyviä syöttelijöitä. Alivoimalle puolestaan voimaa ja liikkuvuutta. Kun vain taktiset asiat saadaan kuntoon, tehoja pitäisi syntyä.
Menestysarvio kaudelle 2003-2004
Alkava kausi tulee olemaan joukkueelle vaikea. Nuoruutta ja energiaa löytyy, mutta myös kokemattomuutta. Voidaan sanoa että päätavoite kaudelle on nuorten lupaavien pelaajien kehittäminen NHL-ympyröihin. Juuri tulevaisuutta ajatellen, sillä joukkueen nuoret pelaajat kehittyessään tulevat olemaan menestyksen avaintekijöitä. Veikkaukseni Phoenixin menestyksestä tulee olemaan se, että pudotuspeleihin joukkue ei pääse, menestys on jälleen yksilöiden menestymistä ja toivottavasti nimenomaan nuorten menestymistä.
