Viime kausi oli sanalla sanoen ällistyttävä suoritus Ducks-pesueelta joka suhteessa. Anaheim nousi läntisen konferenssin kynnysmatosta pudotuspeleihin, ja saavutti samalla kymmenvuotisen NHL-uransa parhaan pistemäärän 95 pinnallaan. Varsinkin Anaheimin loppukausi oli huikea, ja joukkue teki uuden NHL:n ennätyksen yhdellä maalilla voitettujen otteluiden määrässä.
Vaikka Ducks pelasi mallikkaan runkosarjan, Anaheimin viime kausi muistetaan nimenomaan pudotuspeleistä. Detroit, Dallas ja Minnesota jäivät kaikki Anaheimin kylmähermoisen järjestelmän jalkoihin, ja vasta New Jersey Devils onnistui kukistamaan yllätysjoukkueen seitsemännessä Stanley Cup -finaaliottelussa. Tuhkimotarinan huipennus jäi siis odottamaan täydennystään.
”Ensi vuonna uusin tuloksin”
Kirvelevän Stanley Cup -finaalitappion jälkeen Anaheimin kapteeni Paul Kariya uhosi, että ensi vuonna samaan aikaan Anaheim lähtee kaukalosta uusin tuloksin. Lupaus saattaa edelleen pitää paikkansa, mutta Kariya ei siinä tapauksessa nosta Stanley Cupia voiton merkiksi, sillä mies solmi sopimuksen Coloradon kanssa kesän aikana.
Tämä oli monellakin tapaa merkittävä tapahtuma. Viime kaudella Kariyan sopimus oli yksivuotinen, ja arvoltaan 10 miljoonaa dollaria. Anaheimilla oli optio Kariyan uuteen sopimukseen. Ennen kuin sopimus päättyi heinäkuussa, Anaheim pyysi Kariyaa alentamaan palkkaansa ja tarjosi seitsemää miljoonaa joukkueen kapteenille. Kariya ei suostunut tähän, joten hänestä tuli vapaa agentti. Hän karisti Kalifornian pölyt jaloistaan ja suuntasi tiensä kohti Kalliovuorten korkeuksia Teemu Selänteen kanssa.
Mielenkiintoiseksi tilanteen tekee se, että Kariya ei suostunut solmimaan sopimusta Anaheimin kanssa seitsemästä miljoonasta, mutta Coloradon kanssa sopimus syntyi vähän yli miljoonalla! Tämän Kariyan tempun moni Ducks-fani tulkitsi suoraksi iskuksi päin heidän kasvojaan, eikä Paul nauti tällä hetkellä kovinkaan suurta suosiota Anaheimissa. Miestä pidetään petturina. En usko, että Arrowhead Pondilla näkyy enää kovinkaan montaa Ducks-pelipaitaa, jonka selässa komeilee numero 9 ja nimi Kariya, ellei sitten ole kyse Colorado- faneista, jotka haluavat kuittailla asialla.
Kun Anaheim ei onnistunut Kariyan lisäksi solmimaan uutta sopimusta kokeneiden kettujen Steve Thomasin ja Adam Oatesin kanssa, monet olivat valmiita leimaamaan Anaheimin uudeksi Carolinaksi, jonka finaalipaikka jäisi kertaluontoiseksi. Tilanne näyttikin hetken aikaa synkältä, kun kaiken kukkuraksi neuvottelut olivat edessä monien tärkeiden pelaajien kanssa. Miten he suhtautuisivat sopimusneuvotteluihin tuollaisessa tilanteessa?
Sitten alkoi Bryan Murrayn, Anaheimin General Managerin, show. Ensiksi mies solmi viisivuotisen sopimuksen Vaclav Prospalin kanssa, joka pelasi viime kautena uransa parasta kiekkoa. Pian tämän jälkeen tapahtui yksi kesän suurimmista siirroista Kariyan ohella: Anaheim hankki Sergei Fedorovin riveihinsä Detroit Red Wingsin nenän edestä.
Fedorovin saaminen Ducks-paitaan oli aikamoinen suoritus Bryan Murrayltä. Oli yleisesti tiedossa, että Fedorov halusi palkankorotuksen ja samalla suurempaa roolia joukkueessa kuin mitä Red Wings oli hänelle siihen asti tarjonnut. Julkisuudessa Anaheimin nimi vilahteli kiinnostuneiden joukkueiden listalla, kunnes Murray sitten ilmoitti, että Fedorovin kanssa tuskin tulee sopimusta, sillä Sergein sanottiin neuvottelevan taas Detroitin kanssa. Sitten tulikin paukku: Fedorov allekirjoitti Anaheimin kanssa viisivuotisen sopimuksen, joka tuo miehelle keskimäärin kahdeksan miljoona dollaria kaudessa.
Näin Anaheim sai varsin pelaajana varsin yksipuolisen Kariyan tilalle todella monipuolisen Fedorovin. Kariya on tuulennopea viipottaja, jolla on kohtuullisen hyvä laukaus, mutta miehen puoluspelissä ei ole kehumista, fyysisestä puolesta puhumattakaan. Fedorov pystyy taas pelaamaan lähes paikkaa kuin paikkaa, puolustaa loistavasti, eikä ole samanlainen heittopussi taklauspelissä kuin Kariya. Hänen pudotuspelikokemuksensa on myös aivan toista luokkaa kuin Kariyan.
Samalla Anaheim sai riveihinsä todella valovoimaisen tähtipelaajan, jollaisen kalifornialaisjoukkue ehdottomasti tarvitsee, jotta yleisö löytää tiensä halliin. Fedorov on sekä taidoiltaan, persoonaltaan että värikkäältä yksityiselämältään sellainen pelaaja, jonka luulisi kalifornialaisille kelpaavan.
Petr Sykoran ja Jean-Sebastien Gigueren kanssa piti vääntää kättä sopimusasioista aivan kalkkiviivoille asti, mutta Murray sai molemmat allekirjoittamaan monivuotiset paperit organisaation kanssa. Anaheim on uuteen kauteen valmiimpi kuin kertaakaan historiansa aikana.
Raudanluja kaksikko
Bryan Murrayn tulo mukaan Anaheimiin on ollut todellinen onnenpotku koko organisaatiolle. Mies on kylmäpäisen määrätietoisesti tehnyt vakuuttavaa työtä, eikä ole kaihtanut koviakaan ratkaisuja. Toissa kaudella sekä Jason York ja German Titov saivat farmikomennuksen, vaikka miesten palkat olivat miljoonaluokkaa, ja kesällä Kariyaa pyydettiin alentamaan palkkaansa, koska hänen suorituksensa eivät olleet 10 miljoonan arvoiset. Murrayn komennossa mukaan kelputetaan vain ne pelaajat, joiden katsotaan joukkuetta hyödyttävän oikeaan hintaan. Samalla Anaheim on kasvattanut pelaajabudjettiaan, joten kitupiikiksi organisaatio ei ole heittäytynyt.
Murrayn GM-linjaa tukee loistavasti Mike Babcock tiukalla valmennustyylillään. Murray ei viime kaudella epäröinyt valita Ankkaluotsiksi NHL-tasolla täysin untuvikkoa valmentajaa, ja kritiikkiä silloin riittikin. Kokeneita NHL-valmentajia nimittäin oli tuolloin myös saatavalla. Murray antoi Babcockille kuitenkin täyden luottamuksensa, ja tämä toden totta näytti olevansa annetun luottamuksen arvoinen. Ducks suuntasi nokkansa kohti taivaita, ja liiteli ennennäkemättömiin korkeuksiin.
Murray ja Babcock -kaksikko nivoi Anaheimista viime kauden tiukimpia kokonaisuuksia. Ducks pelasi äärimmäisen kurinalaista kiekkoa, josta turhat kiemurat oli karsittu pois. Pelityylillä oli tietysti kääntöpuolensakin: se ei ollut luovuuden tai kekseliäsyyden riemuvoitto, vaan riskien minimoinnin taidonnäytös, jossa joukkuepuolustaminen on olennaisinta. Anaheimin kannalta kaksikko on ehkä tärkeämpi kuin kukaan yksittäinen pelaaja. Varsinkaan Murrayn ansiota Anaheimin nousuun ei voi vähätellä.
Vaikka Mike Babcockilla on kovan motivaatiovalmentajan maine, hän ei kuitenkaan ole mikään kersanttimainen komentelija Mike Keenanin tyyliin. Babcock on itsekin eräässä haastattelussa sanonut valmentavansa enemmän ihmisiä kuin peliä. Oletettavasti hän pyrkii pitämään hyvät ja avoimet suhteet pelaajiinsa, joka peilautuu pelaajien arvostuksena Babcockia kohtaan.
Maalivahdit
Jos Anaheim pelasi joukkueena uransa parasta lätkää viime kaudella, sitä teki totta vie myös mies nimeltään Jean-Sebastien Giguere. Jo muutama kausi sitten mies varasti ykkösmaalivahdin paikan uransa ehtoota viettääneeltä Guy Herbertiltä, ja on sen jälkeen kehittynyt todella kovan luokan tekijäksi. Viime kauden runkosarja oli Giguereltä myös erittäin vakuuttavaa työtä: päästettyjen maalien keskiarvo oli 2.30 ja torjuntaprosentti 92.
Vasta pudotuspeleissä miehen nimi kuitenkin rävähti parrasvaloihin kertarysäyksellä. Red Wings pommitti Giguerea kuin riivattu kahden ensimmäisen pudotuspeliottelun aikana, mutta tämä torjui lähes kaiken. Detroit ei selvinnyt kahden ottelun alkushokistaan, jonka Giguere ällistyttävillä torjunnoillaan aiheutti, vaan Anaheim tiputti joukkueen jatkosta 4-0.
Saman käsittelyn kokivat sekä Dallas että Minnesota, sillä Giguere pelasi lähes järkkymättömällä itseluottamuksella ja vaikutti ohittamattomalta. Esimerkiksi Minnesota onnistui tekemään yhden ainokaisen maalin Gigueren selän taakse neljän ottelun aikana. Finaaleissa hänen taikansa kuitenkin alkoi murtua, eikä J-S pystynyt enää samanlaisiin suorituksiin kuin muita joukkueita vastaan. Silti Giguere ei missään vaiheessa täysin romahtanut, ja hänen tilastonsa ovat vakuuttavat: pudotuspelien päästettyjen maalien keskiarvo oli 1.62 ja torjuntaprosentti 94.5.
On sanomattakin selvää, että tuollaisen kauden jälkeen joukkueen kakkosmaalivahti Martin Gerber oli täysin pimennossa. Mies hoiti kuitenkin ne harvat pelitehtävänsä erinomaisesti, eikä hän tilastoillaan juurikaan häpeä Giguerelle. Ainoa merkittävä ero on voittojen määrässä, sillä Gerberin hyvistä otteista huolimatta Ducks näytti pelaavan paremmin ja tekevän maaleja enemmän, jos J-S oli maalissa. Gerberin runkosarjan torjuntaprosentti oli 92.9, ja päästettyjen maalien keskiarvo 1.95.
Tuleva kausi saattaa johtaa tilanteeseen, jossa Gerber vaihdetaan Ducks-paidasta pois, sillä hänellä on potentiaalia jopa ykkösmaalivahdiksi. Ilja Bryzgalov kärkkyy jo kakkosmaalivahdin paikkaa, joten veräjänvartijoista Anaheimilla ei ole pulaa tällä hetkellä. Toisaalta Gerber on toistaiseksi vaikuttanut tyytyväiseltä kakkosmaalivahdin roolinsa, ja hänen sopimuksensa on halpa, joten hätiköintiin ei ole syytä. Gigueren ykkösmaalivahdin paikan on vaikea uskoa horjuvan.
Puolustus
Uhrautuva puolustuspeli ei ollut ainoastaan Anaheimin puolustajien leipiä viime kaudella, vaan siihen perustui koko joukkueen peli. Joka miehen oli osallistuttava puolustukseen riippumatta siitä, oliko hyökkääjä vai puolustaja. Pelityyli näkyi myös päästettyjen maalien määrässä, sillä Ankkalauma päästi keskimäärin 2.35 kiekkoa taakseen viime kaudella, millä se sijoittui NHL:n kuudenneksi.
Näistä lähtökohdista voidaan sanoa, että puolustuksen työskentely kokonaisuudessaa otti aimo askeleen eteenpäin. Maalin edustan ehdoton tukipilari oli ja on taas kerran Keith Carney. Mies ei säästä itseään eikä kroppaansa, jos vastustajaa pitää estää maalinteossa.
Yksi mies ei kuitenkaan kesää tee, ja niinpä myös Ruslan Salei ja Niclas Hävelid osoittivat olevansa kelpo pakkeja. Varsinkin Ruslan Salein ajoittain jopa häijy pelityyli oli nautinnollista katseltavaa. Samaa voi sanoa Hävelidin kiekollisesta pelistä, ja miehen jo aika jämäkäksi kehittyneestä laukauksesta. Molempien voi odottaa jatkavan siitä, mihin jäivät.
Sandis Ozolinshin tulo joukkueeseen kesken kauden oli mielestäni yksi Ducks-organisaation kaikkien aikojen parhaita siirtoja. Vaihdossa Floridaan menivät Matt Cullen ja Pavel Trnka, joilla ei ollut kerta kaikkiaan mitään käyttöä joukkueessa, ja tilalle saatiin taitava kiekollinen pakki. Pahat kielet olivat heti irvailemassa Ozolinshin heikosta plus/miinus-saldosta, mutta mies osoitti erinomaiset puolustajan kykynsä viimeistään pudotuspeleissä.
Vitali Vishnevskin esitykset jättivät paljon toivomisen varaa, ja hän häipyikin pudotuspeleissä lähes olemattomiin. Vitalista on odotettu jo pari vuotta todellista NHL-jyrää, mutta jonkinlainen epävarmuus hänen otteitaan vaivaa. Niinpä Kurt Sauer vei oikeastaan Vishnevskin pelipaikan tämän nenän edestä juuri pudotuspeleissä.
Tulevan kauden pakeista voi varmaksi sanoa nimet Carney, Ozolinsh, Salei, Hävelid ja ehkä Sauerin. Kookkaan Todd Simpsonin hankkiminen waiver-listalta saattaa mutkistaa Sauerinkin tilannetta. Kuudennesta paikasta käydäänkin sitten tappelua. Vieläkö Vishnevski saa tilaisuuden vai horjuttaako pelipaikkaa kärkkyvä kokeneempi Lance Ward puolustuksen konseptia.
Kaiken kaikkiaan Anaheimin puolustus näyttää mukavan tasapainoiselta sekoitukselta taitoa ja voimaa. Suhdetta voidaan muutella tarpeen mukaan suuntaan tai toiseen, jos tarve niin vaatii.
Hyökkäys
Maaleilla Anaheim ei viime kaudellakaan juhlinut. Verkko heilui vastustajan päässä keskimäärin 2.48 kertaa ottelussa, millä Anaheim sijoittui jaetulle 22. sijalle yhdessä Los Angeles Kingsin kanssa. Maaleja tuli kuitenkin enemmän kuin edelliskaudella, jolloin Anaheim oli liigan toiseksi huonoin maalintekojoukkue.
On vaikea sanoa, mitä maalimäärälle voi olettaa tapahtuvan tällä kaudella: Kariya, Oates ja Thomas ovat poissa, mutta tilalla on Fedorov ja Prospal. Toisaalta Stanislav Chistovilta voi odottaa entistä suurempaa panosta, joka jo viime vuonna oli mukavaa NHL-tasoa. Rob Niedermayerin ura näyttää saaneen mukavan ylävireen Anaheimissa, joten on mielenkiintoista nähdä miehen panos kokonaisen kauden aikana.
Kaiken kaikkiaan ratkaisevinta maalien suhteen lienee Anaheimin pelityyli. Jos hyökkäyspeliä avataan viime kautta enemmän, verkkojenkin voi odottaa heiluvan vastustajan päässä useammin. Hyökkäävämmällä pelityylillä Anaheimin tehnee maaleja hieman liigan keskiarvoa enemmän. Onkin sitten eri asia, miten mahdollinen pelityylin muutos vaikuttaisi puolustukseen.
Olipa pelityyli sitten mikä tahansa, Ducks on mielestäni ainakin paperilla parempi hyökkäysjoukkue kuin viime vuonna. Prospalin ja Fedorovin panosta voi tietysti pitää vielä kysymysmerkkinä, niin kuin aina uusien pelaajien kohdalla, mutta normaalisuorituksilla heidän pitäisi korvata Oatesin ja Kariyan panokset kevyesti.
Jos jollekin oli vielä ennen viime kautta epäselvää, mikä terveen Steve Rucchinin merkitys Anaheimille on, asiasta ei pitäisi olla enää mitään epäselvyyttä: loukkaantumisista kärsinyt mies pelasi loistavan kauden. Rucchin on todellinen raataja ja monipuolinen erikoistilannemies, jonka voi heittää kentälle tilanteessa kuin tilanteessa. Olikin täysin ansaittua, että Rucchin sai kapteenin merkin pelipaitaansa Kariyan otettua hatkat. Onhan hän nyt samalla nykyisistä Ducks-pelaajista pisimpään Anaheimissa viihtynyt jääkiekkoilija, ja näin ollen eräänlainen Ducks-ikoni.
Positiivisiin yllätyksiin kuuluivat myös Andy McDonald, Jason Krog ja Samuel Påhlsson, joiden pelitaidot kehittyivät Babcockin alaisuudessa mukavasti. Valitettavasti Andy kärsi pahan aivotärähdyksen viime talvena, eikä palannut enää loppukaudeksi kaukaloon. Hän yrittänee paluuta jäille tällä kaudella.
Petr Sykora teki viime kaudella sitä, mitä varten hänet joukkueeseen hankittiinkin, eli teki maaleja ollen joukkueen ykköspyssy. Fedorovin ja Prospalin tulo joukueeseen ei ainakaan heikennä Sykoran tilannetta. Mike LeClerc oli runkosarjan aikana odotettua vaisumpi, mutta pudotuspeleissä hän oli mies paikallaan. Jos Mike löytää toissakautisen maalivainunsa, se lupaa hyvää Anaheimille.
Hyökkäyksen kysymysmerkkejä ovat Alexei Smirnov, Dan Bylsma ja Craig Johnson. Smirnov ei onnistunut vakiinnuttamaan paikkaansa viime kaudella, Bylsma on lähinnä alivoimien erikoismies ja Johnson vaihtelevalla menestyksellä NHL:ää tahkonnut kehäraakki, joka siirtyi Los Angelesistä Anaheimiin kesällä. Nuoren Joffrey Lupulin mahdollinen ensi esiintyminen NHL-jäillä muodostaa myös erään kiinnostavan aspektin.
Anaheimin suurin ongelma tällä hetkellä lienee todellisen nyrkkisankarin puuttuminen, kun Kevin Sawyerin ura on vaarassa. Lance Ward ja Cam Severson pystyvät toki hanskaamaan, mutta raskaaseen sarjaan heistä ei ole. Kevin Sawyer yrittää mahdollisesti paluuta kentille, mutta viime kaudella kärsitty aivotärähdys voi lopettaa koko uran. Ehkäpä Garrett Burnett saa mahdollisuuden ylhäällä?
Ketjukoostumuksia veikkaan seuraavanlaisiksi:
1. Kenttä: Fedorov - Prospal - Sykora
2. Kenttä: Rucchin - LeClerc -Niedermayer
3. Kenttä: Påhlsson - Chistov – Krog
4. Kenttä: McDonald - Johnson/Burnett - Smirnov
Erikoistilannepelaaminen
Viime kaudella Anaheim oli NHL:n paras alivoimajoukkue. Ei ole mitään syytä olettaa, miksi tilanne muuttuisi tänä kautena, sillä hyvän alivoimapelin takuumiehet Patric Kjellbergiä lukuunottamatta ovat edelleen joukkueessa maalivahtia myöten.
Ylivoiman voisi sen sijaan olettaa paranevan viime kaudesta: pudotuspeleissähän Anaheimin ylivoima oli pitkään jo lähes legendaarisien tehotonta. Sandis Ozolinsh oli hienoinen pettymys ylivoiman viivamiehenä, joten hänen voi toivoa parantavaan otteitaan tässä suhteessa. Jos Joffrey Lupul otetaan pelaavaan kokoonpanoon, siniviivan tulivoima sen kuin paranee, sillä hänen lisäkseen Hävelidin laukaus on kovaa luokkaa.
Prospalin ja Fedorov korvannevat korkoineen Oatesin ja Kariyan jättämän aukon ylivoimatehoissa. Thomasia sen sijaan saattaa tulla ikävä, elleivät Chistov ja LeClerc saa maalihanojaan auki heti kauden alusta.
Kausi 2003-2004
Tulevalta kaudelta voi odottaa paljon hyvää. Viime kauden joukkueen runko on kasassa, ja puuttuvat ratkaisijat on korvattu uusilla, jopa entistä ehommilla pelaajilla. Mikään muu kuin pudotuspelipaikka ei kelpaa tällä kokoonpanolla, varsinkaan viime kauden menestyksen jälkeen. Ajatus Stanley Cupin voittamisestakaan ei ole mahdoton, vaikka monen asian pitääkin naksahtaa kohdalleen, jos Anaheim pytyn kotiin aikoo korjata.
Joukkueen on tulevalla kaudella todistettava, että sen liito ei ollut vain yhden kauden pyrähdys, vaan että Ducks on tullut huipulle jäädäkseen. Nyt Anaheimiin suhtaudutaan kuitenkin varmasti aivan eri tavalla kuin kaudella 2002-2003, jolloin joukkue hiipi kuin yllättäen kärkikahinoihin. Monella joukkueella on ankka kynittävänä Anaheimin kanssa.
Oma veikkaukseni on että Anaheim voittaa Tyynenmeren divisioonan, ja vie sen jälkeen Stanley Cupin. Niin yltiöoptimisti olen kauteen lähdettäessä.
