Mielipide

Finaalisarja alkaa alusta

NHL / Kolumni
New Jersey Devilsin ja Los Angeles Kingsin välinen NHL:n finaalisarja sai sunnuntain vastaisena yönä Suomen aikaa merkittävän käänteen. Devils on kammennut itsensä haudan partaalta takaisin mestaruustaisteluun.

Kevään sensaatiojoukkue Los Angeles Kings näytti jo tovin etenevän suoraan neljässä ottelussa Stanley Cupin mestariksi. Kuninkaiden tiivis viisikkopelaaminen ja elämänsä kevättä pelaavan Jonathan Quickin huikeat otteet maalilla laittoivat Devilsin haukkomaan henkeään finaalisarjan kolmessa ensimmäisessä ottelussa.

Ensimmäisen katkaisupaikan sanotaan usein olevan se haastavin ja sitä se oli tälläkin kertaa. Varhain torstaiaamuna Suomen aikaa käydyssä neljännessä pelissä Kings pelasi koko pudotuspelikevään heikoimman ottelunsa ja Devils kavensi ottelusarjan kolmannen erän maaleillaan 3–1:een.


Martin Brodeur on horjuttanut Kingsin itseluottamusta.
James Guillory

Viides peli eteni enemmän tutun Kings-menestysreseptin mukaan, mutta tulikuuma Martin Brodeur näytti paholaisten maalilla jälleen suuruutensa. Brodeurin otteista heijastui tietynlainen kiukku ja tahdonvoima; juuri niitä asioita, joita selkä seinää vasten ahdistettu kotijoukkue kaipasi. Ensimmäisen kerran Brodeur näytti hauistaan jo avausminuutilla, kun hän pysäytti Kings-hyökkäyksen nykypäivän jääkiekossa harvinaisella ”käärmeenkielellä”. Brodeurin torjuntatyyli irvistelee rumasti nykymolarien suosimalle perhostyylille, mutta samalla sen loistokkuus riisuu vastustajat henkisesti alastomiksi. Kings ei ollut tätä ennen hävinnyt kertaakaan koko kevään aikana ottelusarjan viidettä ottelua.

Brodeurin huippupeli tässä kohtaa ottelusarjaa on omiaan murentamaan huikeassa flow-tilassa koko kevään kiitäneen kuningaslauman itseluottamusta. Samalla täytyy myös muistaa, että virkaveli Jonathan Quickille sattui Devilsin avausmaalissa oikeastaan koko kevään ensimmäinen virhe. Kylmänviileä jenkkivahti kokosi tästä itsensä, mutta miten joukkue siihen reagoi? Jos joku toimii koko ajan virheettömästi, jää yksittäinen virhe tarkemmin jokaisen mieleen.

Pakkovoitto edessä molemmilla

Stanley Cupin finaalisarja matkaa jälleen yli mantereen Kaliforniaan varhain tiistaiaamuna Suomen aikaa. Sarja alkaa tuolloin käytännössä täysin nollapisteestä. Tässä vaiheessa kevättä on turha enää tuijotella liiaksi taktiikoita – nyt kyse on pelaajien henkisestä tilasta. Tämä tila on tällä hetkellä kääntymässä – ellei jopa jo kääntynyt New Jersey Devilsille. Siinä missä Devils ajattelee seuraavaa peliä enemmänkin mahdollisuutena voittaa taas, on se Kingsin mielessä mustunut ”meidän on nyt pakko ottaa se viimeinen voitto”-ajatukseksi. Tällä seikalla voi olla koko ottelusarjan kannalta ratkaiseva merkitys.

Los Angeles Kings tarvitsee kuudenteen otteluun salama-alun. Se tarvitsee ensimmäisen, mutta myös mielellään ottelun toisen maalin. Vain sillä se voi välttää mustien ajatusten tulvimisen mieleen. Kings ei halua pelata tarunhohtoista Game seveniä Newarkin kotiyleisön edessä. Se ei myöskään halua kohdata tulikuumaa Martin Brodeuria, joka tasan tarkkaan tietää, miten nämä pelit voitetaan.

Finaalisarja alkaa tiistaiaamuna alusta. Se on tästä lähtien kuin paras kolmesta-ottelusarja, joskin toki Kingsille annetaan hieman etumatkaa, joka sen on yritettävä pitää vaikka väkisin. Edellisen kerran 3–0-etumatka on kurottu umpeen vuoden 1942 finaalisarjassa. Kaikki ennätykset rikotaan joskus. Kingsille Paholaisen rinnalle päästäminen maksaisi Stanley Cupin.

Kirjoittaja on helsinkiläinen urheilutoimittaja, joka elää ja hengittää NHL-jääkiekkoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle