Mielipide

Mestari vastaan oppipoika

NHL / Kolumni
Vuoden 2012 NHL:n pudotuspelien avauskierroksella kohtaa varsin yllättävä kaksikko. Toinen on hallitseva mestari ja toinen puolestaan varmisti pudotuspelipaikkansa vasta toiseksi viimeisellä kierroksella. Pystyykö keskinkertaisen runkosarjan pelannut Washington haastamaan mestarisuosikki Bostonia?

Heikon alun ja alkukevään aaltoliikkeen läpikäynyt Boston Bruins lähtee ottelusarjaansa Washington Capitalsia vastaan selkeänä suosikkina. Haastajan asemassa oleva Washington pärjää yksittäisten pelaajien nimivertailussa myös Bostonille, mutta kokonaisuutta ja monipuolisuutta tarkastellessa voimasuhteet ovat selkeästi Bostonille kakkellaan. Tästä huolimatta kaksikon kohtaaminen lupaa todella hyvää ottelusarjaa.

Hallitseva Stanley Cup-mestari Boston Bruins nojaa vahvasti puolustukseensa ja maalivahtiinsa. Ja miksei nojaisi, onhan Tim Thomas hallitseva Conn Smythe- ja Vezina-voittaja. Lisäksi kapteeni Zdeno Chara johtaa ehkäpä liigan ilkeintä puolustuskuusikkoa. Bruins ei hyydy myöskään hyökkäyspäässä, kuten kuluvalla kaudella nähdyt useat murskavoitot ovat osoittaneet.

Washington Capitalsin leirissä puolestaan jopa aloittava maalivahti on ollut kysymysmerkki, sillä molemmat vakiomaalivahdit ovat loukkaantuneina. Myös Caps-puolustus on ajoittain levällään kuin Jokisen eväät. Maalinteko ei sille tuota vaikeuksia, mutta tasaisesti siihen on pystynyt vain muutama pelaaja. Nicklas Bäckström on palannut johtamaan Capitalsin hyökkäystä Ovetškinin rinnalle, mutta pystyykö Bäckström vielä venymään parhaimpaansa?

Washingtonin etu sarjassa on se, että se on pystynyt kukistamaan Bostonin tällä kaudella kolme kertaa. Vaikka Bruinsilla onkin 10 pistettä enemmän, ei tätä seikkaa kannata sivuuttaa.

Bostonilta sarjan alussa ovat sivussa ainakin Nathan Horton, jonka kausi on ohi ja Tuukka Rask. Washingtonin loukkaantumistilanne on parempi maalivahteja lukuunottamatta.

Molempien joukkueiden maalivahtitilanteet ovat eläneet kauden aikana. Tim Thomasin taso on ailahdellut ja Tuukka Rask, Michal Neuvirth sekä Tomas Vokoun ovat kärsineet loukkaantumisista. Miltä joukkueiden maalivahtitilanteet näyttävät sarjan kynnyksellä?

Jani Maarala: Aika epävarmalta. Molemmilla joukkueilla on ollut ongelmia maalinsuulla viime aikoina, ja tämä asettaa suuren kysymysmerkin pudotuspelien alla. Yltääkö Tim Thomas viimevuotiseen mahtivireeseen? Onko Tuukka Raskista paikkaajaksi, jos näin ei käykään? Vokoun petti aikoinaan SM-liigan pudotuspeleissä pahasti, nyt pelataan vielä suuremmista panoksista. Neuvirthin pelaaminen pudotuspeleissä on epävarmaa, joten Braden Holtby saa tulikasteensa. Se, joka saa maalivahtipelinsä kuntoon on vahvoilla jatkoonmenijäksi.

Antti Wennström: Braden Holtbyn pudotuspelidebyytti ei voisi juuri tiukempaan paikkaan tulla, ainakaan ensimmäisellä kierroksella. Vastassa mestari ja sen syvät joukot. Nuorukaista ei sovi aliarvioida, mutta kovalta tuntuu vuori 21 NHL-ottelun kokemuksella kiivettäväksi jos meinaa Thomasia tai Bruinsia haastaa. Samalla kyseessä on täydellinen näytönpaikka ensi vuoden ykkösvahtitaistoa ajatellen.

Thomasin henkinen kantti on oma lukunsa. Valkoisen talon vierailun skippaaminen ja politiikkaan vedonneet selitykset eivät tehneet hyvää Thomasille tai joukkuehengelle. Nuppi sekaisin ei Stanley Cupia voiteta.


Zdeno Chara pakiston kuninkaana.
James Guillory

Mitkä ovat joukkueiden vahvuudet ja heikkoudet valmentajien ja pelitavan suhteen? Sujuvatko erikoistilanteet?

Maarala: Claude Julien pystyy psyykkaamaan joukkueensa hyvään vireeseen omalla rauhallisella olemuksellaan, ja varsinaisia heikkouksia Bostonin pelitavasta on vaikea löytää. Bruinsin ylivoimapeli oli kuitenkin varsin keskinkertaista koko kauden ajan, ja siihen olisi löydyttävä parannus. Alivoimalla Bruins on yksi liigan parhaista joukkueista, jolle on vaikea tehdä ylivoimamaalia uhrautuvan puolustuksen vuoksi.

Wennström: Capitalsin pelitapavahvuudet ovat enemmänkin lista asioista, jotka eivät ole yhtä heikosti kuin toiset. Puolustus on kauden mittaan tiivistynyt, mutta se on samalla syönyt hyökkäyksen tehoja. Johtoasemassa joukkue saattaa pakitella - ja menettää johtoasemansa.

Hyökkäyksiinlähdöissä nähtävissä on ollut kehitystä kontrolloidumpaan suuntaan. Jos Caps malttaa kontrolloida kiekkoa, sillä on paljon suuremmat edellytykset saada pelaajiensa vahvuuksista irti. Mike Green, Ovetškin ja John Carlson eivät ole pelaajia, joiden kannattaa räiskiä kiekkoa päätyyn. Näin Hunterin Capitals on kuitenkin aikansa tehnyt, ja siihen se voi myös kaatua joustavasti pelaavaa Bostonia vastaan.

Erikoistilanteissa Capitals on suhteellisen heikko, sillä joukkue ei tunnut löytävän ylivoimapeliinsä kunnon miehitystä, vaikka se on ollut kunnossa viimeksi pari vuotta sitten. Myös alivoima on Bruinsia heikompaa.

Mitkä osa-alueet pelaajistossa ovat joukkueen suurimmat vahvuudet ja heikkoudet tässä sarjassa?

Maarala: Bostonin selkeä vahvuus löytyy puolustuksesta. Zdeno Charan johtamaa puolustuskuusikkoa on hyvänä päivänä erittäin vaikea ohittaa. Kuluva kausi on kuitenkin osoittanut, että myös Bruinsin hyökkäyksestä löytyy tulivoimaa tarvittaessa. Boston pystyy parhaimmillaan erittäin luovaan hyökkäyspeliin. Bostonin hyökkäyskalusto on erittäin tasapainoinen ja hyvin roolitettu. Maalivahtipeli voi nousta Bruinsin akilleen kantapääksi tässä sarjassa.

Wennström: Capitalsin vahvuus on siinä, jos se runkosarjan kohtaamisten tavoin jättää osoittamatta minkäänlaista kunnioitusta vastustajaansa kohtaan. Washington oli käytännössä kaikissa peleissä altavastaajana, mutta se käytti tilanteensa hyväkseen ja voitti kohtaamisista kolme.

Suurimmat heikkoudet ovat aloituksissa, erikoistilanteissa ja pelitavassa, ainakin Bostoniin verrattuna. Capitalsin sentteriosasto on taitava, mutta yksipuolinen. Capitalsilta puuttuu varsinainen shutdown-pakkipari. Valitettavasti nämä kyseiset asiat ovat entistä ratkaisevammassa roolissa pudotuspelien alkaessa.

Keneltä odotat suurinta parannusta verrattuna runkosarjaan, jonkinlaista mustan hevosen roolia?

Maarala: Loukkaantumisesta toipuva Nathan Horton luistelee jo, muttei ole palannut vielä harjoituksiin. Horton ei ole täysin toipunut toisesta aivotärähdyksestään kahdeksan kuukauden sisään. Vuosi sitten Horton oli avauskierroksella täysin jäässä, mutta nosti tasoaan myöhemmin. Tällä kertaa tasonnosto voisi tapahtua jo Washington-sarjassa, jos mies ehtii tervehtyä vammastaan. Viimeisimmän tiedon mukaan Horton on kuitenkin sivussa koko loppukauden, joten häntä ei pudotuspeleissä nähdä.

Wennström: Santapaperista tehty hyökkääjä Matt Hendricks voi nousta tässä sarjassa minuuttejaan suurempaan rooliin. Viime kohtaamisessa Hendricks sai Tim Thomasin pois tolaltaan tavaramerkistä käyvällä harhautuksellaan voittolaukauskisassa. Hendricksin tulisi päästä Thomasin ihon alle myös pelin aikana, kenties aluksi kolaamalla muutamat lumet maalivahdin päälle. Toivottavasti näemme monta yhteenottoa!

Mihin sarja ratkeaa ja kumpi menee jatkoon?

Maarala: Sarjan ratkaisut nähdään maalivahtipelissä ja erikoistilanteissa. Uskon Tim Thomasin petraavan runkosarjasta, joten Boston menee tästä sarjasta jatkoon.

Wennström: Uskon Washingtonin taitoihin, asenteeseen ja yksilöihin. Uskon Braden Holtbyn onnistumiseen. Washington tulee voittamaan tässä sarjassa otteluita, mutta neljä voittoa vaatisi käsittämättömiä urotekoja keskinkertaisen runkosarjan pelanneelta joukkueelta, jolle nimenomaan tasaisuus oli ongelma.

Yhden tehokkaan kentällisen pysäyttäminen on aina neljän pysäyttämistä vaativampi tehtävä. Capitalsin iskun paikka olisi turhauttaa Bostonin hyökkäys ja iskeä vastaiskuista, mutta miten se onnistuu leveämpää materiaalia vastaan? Boston jatkoon otteluvoitoin 4-2.

» Lähetä palautetta toimitukselle