Skinner vauhdilla NHL-peleihin

NHL / Haastattelu
Kentän nuorin pelaaja Jeff Skinner nousi perjantain NHL-ottelun ratkaisijaksi. Heiveröisellä nuorukaisella on vielä seitsemän ottelua aikaa vakuuttaa Carolina Hurricanesin johtoporras osaamisestaan.

Carolina Hurricanes nostatti kulmakarvoja kesän varaustilaisuudessa, kun se nappasi listoilleen ensimmäisen kierroksen seitsemännellä vuorolla Jeff Skinnerin. Pienikokoinen ja luistelurajoitteinen Skinner oli pudonnut joissakin etukäteisarvioissa ensimmäisen kierroksen loppupuolelle, mutta Hurricanes vaakakupissa hänen vahvuutensa painoivat heikkouksia enemmän.

Skinner on loistava maalintekijä. Hän osaa hakea jäältä vapaan paikan, hän laukoo tulisesti ja pystyy haastamaan puolustajan kuin puolustajan kiekon kanssa. Monet kuitenkin epäilivät, missä vaiheessa hän olisi valmis esittämään taitojaan NHL:ssä. Kesän ja syksyn aikana hyökkääjä on vastannut noihin kysymyksiin: nyt.

Ensimmäisessä NHL-ottelussaan torstaina Skinner jäi vielä ilman tehopisteitä, vaikka väläyttelikin pari kertaa osaamistaan. Perjantaina hän pujotteli jo puolustajia kuin vanha tekijä ja sai syöttöpisteen Tuomo Ruudun tasoitusmaaliin. Varsinainen kuorrutus kakun päälle oli kuitenkin voittomaalikilpailun ratkaisuksi jäänyt avausmaali.

Skinner lähestyi Niklas Bäckströmiä rauhallisella vauhdilla, siirsi parilla rauhallisella mutta räväkällä harhautuksella suomalaisvahdin jäähän ja nosti kiekon hallitusti maalin kattoon.

– En ole harjoitellut sitä kovinkaan paljon. Ajattelin ensin laukoa, mutta kiekko pyörähti pari kertaa ja yritin saada sen rauhoittumaan. Sitä kautta aukesi tilaisuus tuollaiseen, hyökkääjä kertasi ottelun jälkeen.

– Tästä illasta jää paljon muistoja.


Jeff Skinnerin pelissä näkyy taitoluistelutausta.

Ruudun ja Jokisen vierellä

NHL-otteluihin siirtyminen on sujunut Skinnerin mukaan yllättävänkin kivuttomasti. Omien sanojensa mukaan hän oli enemmän ihmeissään ensimmäisissä harjoituksissaan NHL-pelaajien kanssa.

– Pelaajien koko ja pelin nopeus ovat suurimmat erot OHL:ään verrattuna. Asiat tapahtuvat paljon nopeammin, eikä yhdessäkään vaihdossa voi ottaa löysemmin. Virheisiin ei ole varaa, Skinner korostaa.

– Harjoitusotteluista vauhti ja intensiteetti ovat vielä nousseet asteen verran.

NHL-vauhtiin sopeutumista on Skinnerin mukaan helpottanut se, että hän pelaa Ruudun ja Jussi Jokisen kanssa samassa ketjussa.

– Yritän vain tehdä kovasti töitä vaihdosta toiseen. Pelaan kahden erinomaisen pelaajan kanssa, he tekevät hommasta paljon helpompaa, Skinner hymyili.

Kymmenen pelin viiva

NHL:n työehtosopimuksen mukaan alle 20-vuotiaan pelaajan sopimusvuosi astuu voimaan, mikäli hän on NHL-joukkueen kokoonpanossa kymmenessä ottelussa kauden aikana. Niinpä Hurricanesilla on vielä seitsemän ottelua aikaa päättää, pitävätkö he Skinnerin vai lähteekö hän takaisin OHL-joukkueensa Kitchener Rangersin riveihin.

– En tiedä vastausta vielä. Itse laitan hänet mielelläni jäälle, totesi Hurricanes-valmentaja Paul Maurice.

– Loppu on kiinni managerista (Jim Rutherford toim. huom.). Jos hän ei mahdu yhdeksän parhaan hyökkääjämme joukkoon, hän lähtee todennäköisesti takaisin. Tällä hetkellä näyttää kuitenkin mahtuvan, Maurice jatkoi.

Pelaaja itse voi vaikuttaa asiaan vain pelaamalla mahdollisimman hyvin. Sen Skinnerkin on tiedostanut.

– Jätän sen asian pohtimisen johtoportaalle. Itse voin vain keskittyä peliin kerrallaan ja yrittää parantaa illasta toiseen.

Yksi hyvä puoli OHL:ään palaamisessa olisi. Koulunkäyntiin jäisi enemmän aikaa. Skinnerin molemmat vanhemmat ovat asianajajia. Hänen kaksi vanhempaa siskoaan ovat pelanneet jääkiekkoa ja opiskelleet huippuyliopistoissa. Tässä suhteessa kuusilapsisen perheen neljäs vesa on pudonnut hänkin puun lähelle.

– Olin itsekin aika hyvä koulussa, perheessämme se on iso asia. Viime aikoina koulunkäynti on jäänyt vähemmälle, mutta yritän taas jossain välissä saada kursseja suoritettua.

» Lähetä palautetta toimitukselle