Mielipide

Phoenix Coyotes - Ei enää yllättäjän asemaa

NHL / Kolumni
Viime kaudeksi huomattavasti kokoonpanoaan nuorentanut joukkue yllätti pelaamalla iloisen pirteästi ja selviytymällä kovassa Lännen kilpailussa pudotuspeleihin. Nyt joukkue on vuoden kokeneempi ja odotukset ovat Arizonassa kovat.

Kausi 2001-2002

Kuluneina kausina kojoottien pelimenestykselle runkosarjassa on ollut erittäin selkeä kaava: alkukausi pelataan aivan hurmiossa, joulun jälkeen tappiot ovat seuranneet toisiaan. Tähän tyyliin ei kuitenkaan viime kaudella menty, vaan joukkue pelasi tasaisen runkosarjan ja saavutti pudotuspelipaikan 40:n voiton ja 96 pisteen siivittämänä. Pudotuspeleissä San Jose Sharks kuitenkin lähetti aavikon miehet golfviheriöille suvereenin esityksen jälkeen.

Kauden positiivisinta antia olivat nuorten pelaajien otteet. Daniel Briere, Ladislav Nagy ja Daymond Langkow pelasivat uransa parhaan kauden, Sean Burken jatkaessa uskomattomia otteitaan maalinsuulla. Puolustusta johtivat rutinoituneilla otteilla Todd Simpson, Danny Markov ja Teppo Numminen. Kausi oli siis melkoinen jättipotti Team Gretzkylle.

Joukkueen oli helppo lähteä kauteen, koska siltä ei yksinkertaisesti odotettu menestystä, toisin sanoen pudotuspelipaikkaa. Alkukaudella joukkue käytti tätä yllättäjän asemaa oivasti hyväkseen, keikkuen koko ajan sarjan kärkikastissa. Kauden mittaan vastustajat huomasivat joukkueen vaarallisuuden, mutta Coyotes jatkoi silti tasaisia otteita kauden loppuun asti. Vaikka putoaminen jatkosta pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella oli hienoinen pettymys, saivat Phoenixin kannattajat ja pelaajat vielä kerran ilonaihetta, kun päävalmentaja Bob Francis palkittiin kauden parhaan valmentajana, Jack Adams Trophyllä.

Joukkue oli kasattu erittäin pienellä budjetilla, jotta seuran talous saataisiin vakiintumaan. Esimerkiksi kaudella 2000-2001 seura teki tappiota huimat 27 miljoonaa dollaria. Uusien omistajien optimistisuus ja jäähallihankkeen tuntuva edistyminen kuitenkin loivat joukkueen ja kannattajien keskuuteen ilmapiirin, joka tulee tulevaisuudessakin olemaan mahdollisen menestyksen avain.

Merkittäviä muutoksia

Kesällä joukkue uudistui, uusien pelaajien määrän jäätyä kuitenkin vain neljään. Veteraani Kelly Buchberger saapui Los Angelesista, Brian Boucher Philadelphiasta vaihtokaupassa Michal Handzusiin ja Robert Escheen. Darcy Hordichuk tuli vapaana agenttina Atlantasta. Lisäksi joukkue uusi sopimukset pelaajiensa Todd Simpsonin, Landon Wilsonin, Daniel Brieren, Paul Maran ja Ladislav Nagyn kanssa.

Viime kauden pelureista uusiin maisemiin kesän aikana muuttivat puolestaan Jean-Guy Trudel, Wyatt Smith, Denis Pederson, Tavis Hansen sekä uransa lopettanut Mike Sullivan. Tämän lisäksi viime kauden aikana joukkueesta lähtivät Todd Warriner, Tyler Bouck, Trevor Letowski sekä Sergei Berezin (vaihdossa Brian Savageen), joka osoittautui todelliseksi flopiksi odotuksiin nähden.

Suurin vahvistus kuitenkin saapui Windy Citystä: Tony Amonte, jonka odotetaan todella nostavan joukkueen hyökkäys- ja ylivoimapelin uusiin ulottuvuuksiin. Amonten hankinta herätti huomiota, sillä joukkue on julkisestikin ”ilmoittanut” vetävänsä tarkkaa linjaa talousasioiden kanssa. Amonten sopimus on nelivuotinen, arvoltaan 24 miljoonaa dollaria. Kenties Amonten sopimus maksaa itsensä takaisin, kunhan joukkue muuttaa uuteen halliin parin kauden kuluttua. Mielenkiintoinen muutos koettiin alkusyksystä valmennusosastolla, kun legendaarinen puolustaja Paul Coffey liittyi seuran palvelukseen. Coffeyn tehtävänä on johtaa ja kehittää joukkueen erikoistilannepelaamista.

Valmennus

Vuoden valmentajaksi yllättäen mutta ansaitusti valittu Bob Francis jatkaa joukkueen peräsimessä kolmatta kautta apunaan joukko erittäin kokeneita avustajia. Rick Bownessin, Pat Conacherin ja Benoit Allairen seuraksi liittyy siis myös Paul Coffey, joten jokainen pelin osa-alue on osaavissa käsissä. Joukkueen pelaajamateriaali on suurimmaksi osaksi nuorta, joten sen valmentaminen tulee olemaan haasteellista. Toisaalta nuoret pelaajat omaksuvat ja oppivat helpommin uutta, verrattuna veteraaneihin, joilla on jo rutinoitunut ote peliin. Voin kuvitella että esimerkiksi joukkueen nuoret puolustajat tulevat saamaan Paul Coffeyn kaltaiselta legendalta neuvoja, jotka auttavat heitä varmasti kehittymään tulevaisuudessa.

Francisin valmennusfilosofia pohjaa viisikkopuolustukseen ja suoraviivaiseen hyökkäyspeliin. Eli kaikki lähtee puolustuksesta. Joukkueesta löytyy oikeastaan yksi todellinen supertähti, Tony Amonte. Menneiltä kausilta muistetaan hyvin Jeremy Roenickin ja Keith Tkachukin kaltaiset tapaukset, joita valmentajan oli hyvin vaikea pitää kontrollissaan. Odotan kuitenkin Amonten pääsevän sisään joukkueen yhtenäiseen ilmapiiriin ja jättävän sooloilut sikseen. Mielenkiintoista tulee kauden edetessä ja kauden jälkeen olemaan se, miten Francisin mahdollisuudet jatkosopimukseen muuttuvat.

Moni joukkue varmasti haluaisi miehen palvelukseensa, mutta myös Phoenix aikoo olla eturintamassa neuvottelemassa valmentajakomeetan kanssa. Pienenä kysymysmerkkinä valmennusosaston kohdalta voidaan pitää sitä, onko valmentajia kohta jo hieman ”liikaa”, vaikka jokaisella onkin oma osa-alueensa. Ja siihen liittyen, tuleeko osa-alueiden välisiä ristiriitoja, ts. voidaanko ne yhdistää toimivaksi kokonaisuudeksi ilman suurempia ongelmia.

Maalivahdit

Kaksi sanaa: Sean Burke. Burke on pelannut uransa parasta peliä aavikkokaupunkiin muuttonsa jälkeen. Siitä pienenä osoituksena valinta viime kauden päätteeksi finalistiehdokkaaksi Vezina Trophy-äänestykseen, sekä henkilökohtainen ennätys voitetuista otteluista yhdellä kaudella (33). Tämä oli myös seuran kaikkien aikojen ennätys. Syyskuun lopussa tämä joukkueen kiistatta arvokkain pelaaja teki kaksivuotisen jatkosopimuksen, arvoltaan 9 miljoonaa dollaria. Kenties tulevan kauden päätteeksi on Burken vuoro olla Vezina-voittaja?

Maalivahtiosasto sai lisää syvyyttä, kun Brian Boucher tuli vaihtokaupassa Philadelphiasta. Boucher muistetaan parhaiten kolmen kauden takaa, jolloin nuorukainen voitti 20 ottelua pelaamastaan 33 ottelusta. Hän kuitenkin koki tulokkaalle niin tyypillisen toisen kauden epäonnistumisen, mutta sai peliinsä jälleen uutta otetta viime kaudella Roman Cechmanekin kakkosmiehenä. Boucher tulee olemaan selkeä kakkosmies myös Phoenixissä, junioritähti Patrick DesRochersin jatkaessa kolmantena maalivahtina farmiseurassa. Joka tapauksessa, maalivahtiosasto kunnossa, kunhan vakavampia loukkaantumisia ei tapahdu.

Puolustus

Puolustuksen päähahmona, kuinkas muutenkaan, luutii jo viidettätoista kautta peräjälkeen Teppo Numminen. Isähahmoina puolustuksen nuorille toimivat lisäksi Drake Berehowsky ja Todd Simpson, jotka tunnetaan fyysisistä otteistaan ja varmasta puolustuspelaamisesta. Loput puolustajista ovatkin sitten nuorukaisia, mutta erittäin lahjakkaita. Danny Markov, Ossi Väänänen, Paul Mara ja Radoslav Suchy pelasivat hyvin viime kaudella ja piirsivät melkoisen ylämäen kehityskäyröihinsä.

Berehowskyn osalta tulee kuitenkin jobinpostia. Miehen oikean polven etu- ja sivuristisiteet vaativat leikkaushoitoa, ja hän tulee olemaan sivussa 4-5 kuukautta. Berehowsky kuitenkin katsoo luottavaisena tulevaisuuteen ja uskoo että on valmis palaamaan viimeistään kaudelle 2003-2004. Berehowskyn paikkaa kokoonpanossa janoavat varmasti myös viime kauden farmipelaajat Goran Bezina, Dan Focht ja Martin Grenier. Mielenkiintoista on nähdä, kuka nuorukaisista saa paikan.

Puolustus on melkoisen haavoittuva, jos Simpson ja Numminen kärsivät loukkaantumisista tulevalla kaudella. Nuorten odotetaankin astuvan entistä enemmän esiin, jotta tulevaisuudessa saataisiin veteraanien taakkaa hieman kevennettyä.

Hyökkäys

Tony Amonte tulee olemaan selkeä valinta ykköskentällisen laitahyökkääjäksi, kuin myös Shane Doan. Keskushyökkääjän paikasta tullaan sen sijaan käymään tulikivenkatkuinen taistelu Daniel Brieren ja Daymond Langkow’n kesken. Kumpikin heistä pelasi viime kaudella loistavasti, joten sen perusteella on vaikea tehdä valintaa. Aluksi miehille annettanee mahdollisuus pelata Doanin ja Amonten kanssa, ja paremmin tilaisuutensa käyttäneellä on paikka ykkösnyrkin pelintekijänä. Kuka sitten pelaakin keskellä, tiedossa on erittäin energistä ja suoraviivaista jääkiekkoa. Amonten taidot korostuvat ylivoimissa ja muutenkin maalintekopaikoissa, Doanin pelatessa voimahyökkääjälle ominaista peliä maalin edessä ja kulmissa.

Toinen ketju kasataan Brieren/Langkow’n ympärille, laidoille asettunevat Brian Savage ja Ladislav Nagy. Savage tuli viime kaudella vaihdossa Sergei Bereziniin ja antoikin positiivisen kuvan osaamisestaan. Nagyn läpimurtokausi NHL:ssä oli ehdottomasti viime kausi. 21 maalia puhuvat puolestaan. Tässä ketjussa yhdistyvät pohjoisamerikkalainen suoraviivaisuus ja eurooppalainen yksilötason taitavuus Nagyn toimesta.

Kolmannen ketjun muodostanevat Krystofer Kolanos, Claude Lemieux ja Mike Johnson. Kolanos pelasi vakuuttavan tulokaskauden, ja vakiinnutti siten paikkansa kokoonpanossa. Veteraani Claude Lemieuxilta odotetaan hieman pirteämpiä esityksiä runkosarjassa, vaikka mies onkin tunnetusti parhaimmillaan vasta pudotuspeleissä. Lemieuxin kokemusta ja esimerkkiä tarvitaan kuitenkin jo matkalla kohti mahdollisia pudotuspelejä.

Mike Johnson on ollut joukkueen arvokkaimpia alivoimapelaajia, mutta miehellä on selvästi enemmän annettava myös hyökkäystehojen puolesta. Ketju kokonaisuudessaan on vahva esimerkiksi pelaamaan vastustajan ykkösketjua vastaan, omaten samalla hyvinkin potentiaalisen hyökkäystehon.

Neljännen ketjun paikoista käydään kova vääntö koko kauden. Oikeastaan vain Brad Mayllä ja Landon Wilsonilla on ”varma” paikka kokoonpanossa, viime kauden suvereenin esityksen jälkeen. Esimerkiksi Mayn plus-miinus näytti komeasti +11. Ei hullummin neljännen ketjun pelaajalta. Wilsonin paikkaa uhkaa pahiten Los Angelesista kesällä hankittu Kelly Buchberger, joka täydentää vahvasti joukkueen fyysisen pelin tasoa.

Andrei Nazarov saanee myös peliaikaa, kuten myös Darcy Hordichuk, Branko Radivojevic, Sebastien Bordeleau. Bordeleaun tilanne on sinänsä hyvä, sillä mies on viralliselta pelipaikaltaan keskushyökkääjä, joten paikka neljännen ketjun paikka on mahdollinen. Mielenkiintoista olisi kyllä nähdä trio May-Buchberger-Wilson rymistelemässä kaukalossa.

Hyökkäyspelin tilastot viime kaudelta ovat mielenkiintoista luettavaa. Maaleja joukkueen hyökkääjät tekivät keskimäärin 2.78 ottelua kohden, mikä oli koko liigassa 10. eniten. Kotiotteluissa tahti oli vielä hurjempi, maaleja tehtiin keskimäärin 3.39 ottelua kohden, mikä oli 2. eniten liigassa. Heikkous löytyi vieraspelien maalitilastosta, jossa Phoenix oli koko liigan toiseksi heikoin, tehden 2.17 maalia vierasottelua kohden. Tässä piileekin tulevan kauden eräs haasteista: vieraspeleissä on oltava tehokkaampi.

Erikoistilannepelaaminen

Paul Coffeyn ja Tony Amonten tulo organisaatioon on erittäin tervetullut kokonaisuus ajatellen joukkueen ylivoima- ja alivoimapelaamista. Joukkue oli viime kaudella liigan 15. tehokkain ylivoimajoukkue, tehokkuuden ollessa 15,6 %. Pakistosta löytyy tulivoimaa, suurin ongelma onkin löytynyt maalin edestä tai yleensäkin parhaalta laukaisusektorilta. Sniper-tyylisiä hyökkääjiä ei ole ollut. Mutta Amonten tulon myötä tilanne on täysin toinen. Coffeyn ylivoimapeliä koskevissa suunnitelmissa tämän maaliahneen hyökkääjän nimi on alleviivattu varmuudella todella vahvasti. Avainpelaajia ylivoimassa tulevat olemaan ykkösketjun lisäksi Ladislav Nagyllä, Claude Lemieuxilla ja jopa Branko Radivojevicilla sekä Landon Wilsonilla. Näiden pelaajien roolijako tulee ylivoimissa olemaan erityisen selvä, esimerkiksi Wilsonin ja Lemieuxin parhaat ominaisuudet tulevat esiin maskimiehen tehtävissä ja irtokiekkojen maaliin toimittamisessa.

Alivoimapelaamisessa on vielä reilummin parantamisen varaa, joukkue oli vasta 21. tehokkain jäähyntappamisessa (83,1 %) Tällä osastolla riittää mietittävää koko valmennusjohdolle, sillä vastustajan ylivoimapelin jäädyttäminen on yleensä melkoisen iso askel voittoa tavoiteltaessa. Oman maalin edustalla on oltava armoton vastustajan hyökkääjiä kohtaan, ja neliön liikkumisen on oltava aktiivista. Joukkueen eurooppalaispainotteisella puolustuksella on tämän osa-alueen osalta melkoinen haaste edessään. Simpson, Numminen, Väänänen ja Suchy tulevat varmasti saamaan paljon vastuuta alivoimassa. Hyökkääjistä sama tilanne on Brad Mayllä, Mike Johnsonilla, Krystofer Kolanosilla ja Kelly Buchbergerillä.

Aloitusillan kokoonpano

Seuraavanlaisia ketju- ja puolustajaparikokoonpanoja veikkaisin kauden avausotteluun Los Angelesia vastaan:


Tony Amonte – Daniel Briere – Shane Doan

Brian Savage – Daymond Langkow – Ladislav Nagy

Claude Lemieux – Krystofer Kolanos – Mike Johnson

Landon Wilson – Brad May – Kelly Buchberger


Teppo Numminen – Danny Markov

Ossi Väänänen – Paul Mara

Todd Simpson – Radoslav Suchy


13. hyökkääjä Andrei Nazarov, 7. puolustaja Dan Focht

Menestysarvio kaudelle 2002-2003

Selvästi vahvistuneella Coyotesilla on tällä kaudella varmasti selkeä tavoite: pudotuspeleihin ja toiselle kierrokselle. Ja mahdollisuudet tuon tavoitteen toteuttamiseksi ovat realistiset, katsottiinpa sitten mitä tahansa pelin osa-aluetta. Nuori ja energinen ryhmä on saanut kokeneita pelimiehiä johtamaan ja antamaan esimerkkiä.

Yllätysasemaa Team Gretzkyllä ei enää ole, mutta siihen joukkue tuskin kompastuu. Tasaiset neljä ketjua ja mainio maalivahti Sean Burke ovat menestyksen tekijät pelillisellä tasolla. Ja kun vielä Phoenixissa hiljalleen heräilevä kiekkobuumi saadaan tosissaan vauhtiin, joukkueella pitäisi olla hyvät puitteet keskittyä pääasiaan, jääkiekon pelaamiseen. Oma veikkaukseni on, että Coyotes saavuttaa pudotuspelipaikan ja menee toiselle kierrokselle. Vielä ei ole kuitenkaan aika tuoda Stanley Cupia erämaahan.

» Lähetä palautetta toimitukselle