Tim Connolly

Keskushyökkääjäkh

Syntynyt:
7.5.1981 @ Syracuse, NY, USA
Kasvattajaseura:
Erie Otters
Varaus:
1999 NY Islanders 1.kierros #5
Sopimus:
2013
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    42
  • Pituus
    cm
    183
  • Paino
    kg
    84
  • Käsi
    R

Ura:

Connolly oli nuorena monipuolinen hyökkäyskone Erien joukkueessa. Parin kauden kovat saldot herättivät paljon mielenkiintoa NHL-joukkueissa ja oman osavaltion New York Islanders nappasi viidennellä vuorolla jenkkisentterin. Siirtyi heti seuraavana kesänä Long Islandille ja pelasi varsin mukavan tulokaskauden.

Tahti kuitenkin hiipui jatkossa ja Islanders joutui välillä jopa siirtämään miehen nelosketjuun. Lopulta tilanne johtui kauppaan ja uusi osoite oli oman kotiseudun tuntumassa sijaitseva Buffalo. Kaksi seuraavaa kautta Sabresien paidassa olivat kuitenkin vaisuja. Viimeisin kokonainen NHL-kausi jäi mieheltä väliin aivotärähdyksen vuoksi. Palasi työsulkukaudella Sveitsin liigan Langnaun joukkueeseen.

Euroopan reissun jälkeen peli kulki entistä paremmin ja Connolly teki piste-ennätyksensä. Seuraava kausi meni kuitenkin kokonaan piloille aivotärähdyksen vuoksi. Välikauden jälkeen palasi kuitenkin kehiin, mutta on joka talvi kärsinyt loukkaantumisista. Terveenä mies on latonut liki piste per peli tahdilla, mutta loukkaantumiset ovat pitäneet hänet sivussa todella usein joka kaudella.

Kesällä 2011 Toronto Maple Leafs etsi ykkössentteriä, ja Brad Richardsin livahdettua New York Rangersiin avautui tila Connollyn kahden vuoden sopimukselle.

Vahvuudet:

Erittäin nopea, taitava ja luova pelaaja. Parhaimmillaan yhdellä yhtä vastaan haastoissa.

Heikkoudet:

Jatkuvat loukkaantumiset ovat estäneet nousun varsinaiseen tähtikaartiin. Puolustuspelaamisessa kehitettävää.

Rooli:

Lähtökohtaisesti Leafsin ykkössentteri.

KausiOMSPP/O+/-R
1997-98Erie Otters593032621.0532
OHL
1997-98Erie Otters716716
OHL pudotuspelit
1998-99Erie Otters463434681.4850
OHL
1999-00New York Islanders811420340.42-2544
NHL
2000-01New York Islanders821031410.5-1442
NHL
2001-02Buffalo Sabres821035450.55434
NHL
2002-03Buffalo Sabres801213250.31-2832
NHL
2004-05SC Langnau1683110.6914
NLA
2005-06Buffalo Sabres631639550.8728
NHL
2005-06Buffalo Sabres856111.380
NHL pudotuspelit
2006-07Buffalo Sabres21010.52
NHL
2006-07Buffalo Sabres160990.564
NHL pudotuspelit
2007-08Buffalo Sabres48733400.838
NHL
2008-09Buffalo Sabres481829470.9822
NHL
2009-10Buffalo Sabres731748650.8928
NHL
2009-10Buffalo Sabres60110.172
NHL pudotuspelit
2010-11Buffalo Sabres681329420.6220
NHL
2010-11Buffalo Sabres60220.332
NHL pudotuspelit
YHTEENSÄ
NHL6271182773950.63-63260
OHL10564661301.24082
NHL pudotuspelit36518230.6408
NLA1683110.69014
OHL pudotuspelit7167106