TUTOn nelosketju varasti huomion McLeanin debyytissä

MESTIS / Kuvakooste
Hakametsässä TUTO vauhditti Kooveen alamäkeä kaatamalla tamperelaiset tylyin 1-6-lukemin. TUTOn voiton avainhahmoina hääri nelosketju Otto Mäkinen-Juho Mäkelä-Eetu Elo, joka oli rakentamassa vieraiden viittä ensimmäistä osumaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Ennakkosuosikit saapuivat keskittyneinä kohti kaukaloa.
Kuva © Jarno Hietanen
Kurtis McLean teki Mestis-debyyttinsä illan ottelussa.
Kuva © Jarno Hietanen
Alkuhetkistä asti oli selvää missä päässä kenttää ottelua tullaan pelaamaan.
Kuva © Jarno Hietanen
Eetu Elo iski kahdesti ottelun ensimmäisen kuuden minuutin aikana.
Kuva © Jarno Hietanen
Jere Karlssonin osumalla vieraat pääsivät erätauolle 3-0-johtossa.
Kuva © Jarno Hietanen
Lassi Yrjölä onnistui torjumaan Otto Mäkisen rangaistuslaukauksen toisessa erässä.
Kuva © Jarno Hietanen
Julius Pohjanoksa osallistui innokkaasti mukaan kiekolliseen peliin.
Kuva © Jarno Hietanen
TUTO siirtyi jo 4-0-johtoon Juho Mäkelän ylivoimamaalilla.
Kuva © Jarno Hietanen
Kolmannessa erässä ottelua seurasi katsomossa alle 200 katsojaa.
Kuva © Jarno Hietanen
Konkari McLean loi ottelussa useamman hyvän tekopaikan, mutta jäi lopulta ilman tehopisteitä.
Kuva © Jarno Hietanen
Yhden takaiskuosuman jälkeen vieraat pääsivät uudelleen vauhtiin.
Kuva © Jarno Hietanen
Aaro Löyttymäen illan toisen osuman jälkeen tulostaululla komeilivat loppulukemat 1-6.
Kuva © Jarno Hietanen
Ottelun viimeisillä minuuteilla Eetu Elo pääsi vielä yrittämään kypärätemppua, mutta laukaus kohosi niukasti yli maalin.
Kuva © Jarno Hietanen
Loppusummerin soitua vielä juomapullo mukaan ja pisteiden kanssa kohti kotia.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös