Arkisto - MESTIS

Hakutulokset 17720 - 17740 / 22604

Raportti

Jännitysnäytelmä HeKin nimiin

MESTIS | 15.10.2006 0:00 | Juha Tammi
Heinolassa nähtiin Mestiksen tähän mennessä paras ottelu HeKin ja lähinaapuri Kouvolan KooKoon kesken. Maalivahdit nousivat ottelussa isoon rooliin. HeKi oli tarkempi maalinteossa ja ansaitsi voittonsa. KooKoolla oli paikkoja useammankin maalin tekoon, mutta kehnon viimeistelyn myötä kouvolalaiset joutuivat tyytymään yhteen maaliin. Tulos 3-1 (1-0,1-0,1-1)
Peliitat, KooKoo
Raportti

Jukurit voittoon kärkipelissä

MESTIS | 14.10.2006 23:59 | Ville Niskanen
Kalevankankaan lauantai-ilta tarjosi yleisölle vauhdikkaan ja viihdyttävän kiekko-ottelun, josta ei tapahtumia puuttunut. Vierailija Kajaanin Hokilla oli omat mahdollisuutensa, mutta kokonaisuutena hieman paremmin esiintynyt Jukurit piti pisteet kotihallissaan maalein 4-2 (1-0, 2-1, 1-1).
Jukurit, Hokki
Raportti

Juha Korhonen torjui FPS:ltä pisteen

MESTIS | 14.10.2006 22:45 | Teemu Eirtovaara
Salamat lähti kotikaukaloonsa suosikkina, mutta vieraileva Forssan Palloseura oli lopulta huomattavasti lähempänä täytti pistepottia Kirkkonummen illassa. Kotijoukkueen Tero Koskirannan viime hetken tasoituksen myötä pisteet jaettiin tuloksella 3-3 (2-1, 0-2, 1-0, 0-0), kun vauhdikas FPS ei jatkoajan huippupaikoistaan onnistunut ohittamaan salamavahti Juha Korhosta.
HC Salamat, FPS
Kolumni

Pekka Lipiäinen palasi penkin taakse

MESTIS | 14.10.2006 22:30 | Jesse Kemppainen
Pekka Lipiäinen oli Jukureiden edustusjoukkueen kakkosvalmentajana kaudesta 1998-99 viime kevääseen. Kuluvan kauden Lipiäinen ajatteli pitää taukoa valmentajan hommista, mutta toisin kävi.
Jukurit, Pekka Lipiäinen
Artikkeli

Kuvakooste ottelusta HeKi-KooKoo

MESTIS | 14.10.2006 22:05 | Miikka Mikkola
Pimeitä hommia, pomputtelua ja painia.
KooKoo, Peliitat
Kolumni

Reunanen loisti, Laakso palasi

MESTIS | 14.10.2006 21:55 | Jesse Kemppainen
Antti Laakso teki paluun kaukaloon kärkikamppailussa Hokkia vastaan. Kauheasti mies ei vielä jääaikaa saanut, sillä Laakso kävi jäällä kymmenkunta kertaa. Ari Reunasella oli maalinsuulla hikinen iltapuhde ja viimeisessä erässä mies kirjautti 17 torjuntaa. Tuomo Jormakka iski voittomaalin toisessa erässä.
Jukurit, Antti Laakso, Ari Reunanen, Tuomo Jormakka, Ossi Pellinen
Raportti

Kontrolloidusti pelannut TuTo otti voiton

MESTIS | 14.10.2006 21:46 | Sami Hokkanen
TuTo:n vieraskiertue jatkui lauantaina Tampereella. Tällä kertaa kotiin vietiin täydet pisteet. Hyvin puolustanut TuTo selätti KOO-VEEn lukemin 2-5 (1-1, 0-2, 1-2).
KOOVEE, TUTO
Ennakko

Seuraavana pysäkkinä Forssa

MESTIS | 14.10.2006 21:20 | Jani Leinonen
Lauantaina kauden ensimmäisen vierasvoittonsa napannut Jokipojat jatkaa etelän kiertuettaan sunnuntaina Forssassa. Reissun päältä kotihalliinsa saapuu myös FPS, sillä forssalaiset puolestaan kävivät edellisiltana nipistämässä tasapelipisteen Kirkkonummelta.
FPS, Kiekko-Pojat
Raportti

Jokipojille voitto tuskaisen Vantaan kustannuksella

MESTIS | 14.10.2006 0:00 | Jarkko Kauppi
Edellisen kerran helmikuussa 2001 Tikkurilasta voiton hakenut Jokipojat lähti hakemaan pelinsä kanssa tuskailevalta Kiekko-Vantaalta kauden ensimmäistä vierasvoittoaan. Kotijoukkue ei vieläkään saanut peliään raiteilleen, vaan joensuulaiset kuittasivat vaivattoman voiton maalein 2-5 (0-2, 2-2, 0-1).
K-Vantaa, Kiekko-Pojat
Ennakko

Pystyykö SaPKo jatkamaan yllätyksiä?

MESTIS | 13.10.2006 21:38 | Pasi Roimela
SaPKo on kauden aikana esittänyt jo muutaman kerran kiekkoväelle yllätyksen. Vaikka sarjataulukossa sijoitus ei ole oletettua parempaa, SaPKo on ollut paha vastus. Sport on sensijaan pelannut varsinkin vieraissa erinomaisesti.
SaPKo, Sport
Ennakko

Salamoille vieraita Mestiksen perältä

MESTIS | 13.10.2006 21:15 | Teemu Kauranen
Kirkkonummen lauantai-illassa kaukaloon luistelevat Sportille kolmen maalin tappiot edellisissä otteluissaan kärsineet Salamat ja FPS.
HC Salamat, FPS
Uutinen

Kiekko-Vantaan kokoonpanoon muutoksia

MESTIS | 13.10.2006 19:32
Mestiksessä pelaava Kiekko-Vantaa on tehnyt muutoksia kokoonpanoonsa. Maalivahti Sami Heinonen sekä puolustajat Mika Peltonen ja Jussi Erkkilä eivät enää kuulu joukkueen vahvuuteen. Samalla ovenavauksella joukkueeseen liittyy kolmen ottelun sopimuksella HIFK:n A-juniorien maalivahti Jani Nieminen.
K-Vantaa, Mika Peltonen, Jussi Erkkilä, Jani Nieminen, Sami Heinonen
Uutinen

Bluesista ja HPK:sta lainapelaajia Salamoihin

MESTIS | 13.10.2006 19:10
Espoon Blues lainaa Tomi Källarssonin, Tero Koskirannan ja Joni Finellin sekä HPK Jussi Ruoholan Kirkkonummen Salamoihin.
Blues, HPK, HC Salamat, Tero Koskiranta, Joni Finell, Tomi Källarsson, Jussi Ruohola
Ennakko

Kumpi kääntää kelkkaansa?

MESTIS | 13.10.2006 18:48 | Miikka Mikkola
HeKi on aloittanut kautensa selvästi parhaiten kolmesta nousijasta. Lauantaina se on kuitenkin uudessa tilanteessa, kun alla on ensimmäistä kertaa kaksi peräkkäistä tappiota. Uusi paikallisvastustaja, KooKoo, sen sijaan metsästää yhä syksyn ensimmäistä vierasvoittoaan.
Peliitat, KooKoo
Kolumni

Kevin Cooperin testi

MESTIS | 13.10.2006 18:13 | Jarmo Hannikainen
Sportin uusin hankinta Kevin Cooper ei nimenä sano paljoakaan suomalaiselle kiekkoyleisölle. 25-vuotias nuorukainen on pelannut pääosan urastaan Pohjois-Amerikassa ns. "farmin farmissa", kunnes päätti nyt lähteä Eurooppaan kiekkoa pelaamaan. Minkä tyylinen pelaaja ja ihminen on kyseessä?
Sport, Kevin Cooper
Ennakko

Pistesaldoaan kartuttanut KOO-VEE kohtaa levänneen TuTo:n

MESTIS | 13.10.2006 17:30 | Sami Hokkanen
Torstaina maalintekokisassa Kiekko-Vantaan nujertanut KOO-VEE saa Haka kakkosessa vastaansa hyvin harjoitelleen TuTo:n. Joukkueiden edellinen kamppailu päättyi turkulaisten selkeään 2-6-voittoon. KOO-VEEn luistin on kulkenut viime aikoina alkukautta liukkaammin, ja joukkue on valmis vastaamaan TuTon haasteeseen.
KOOVEE, TUTO
Ennakko

Takaisin pintaa kohti?

MESTIS | 13.10.2006 17:00 | Jani Leinonen
Syvälle sukeltanut kriisijoukkue Kiekko-Vantaa hakee paluuta lähemmäs pintaa lauantaina kotihallissaan. Vantaalaiskurssin kääntämistä lähemmäksi normaalia päiväjärjestystä saapuu vastustelemaan kautensa pirteästi aloittanut, mutta silti vielä kauden ensimmäisiä vieraspisteitään hamuava Jokipojat.
K-Vantaa, Kiekko-Pojat
Uutinen

Vaasan Sportille kanadalaishyökkääjä

MESTIS | 13.10.2006 15:30
Vaasan Sport vahvistaa rivejään kanadalaisella laitahyökkääjällä. Kevin Cooper siirtyy Suomeen ja Sportiin pelattuaan alkukauden neljä ottelua Ruotsin Allsvenskanin Arboga IFK:ssa.
Sport, Kevin Cooper
Ennakko

Mestiksen kärkikamppailu lauantaina Mikkelissä

MESTIS | 13.10.2006 1:30 | Mika Moilanen
Kalevankankaan jäähallissa isketään lauantaina yhteen Mestiksen kärkikamppailussa, kun viime kaudella tiukan välieräsarjan pelanneet Jukurit ja Hokki kohtaavat toisensa ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Molemmat joukkueet ovat aloittaneet kautensa hienosti, sillä Hokki lähtee lauantaihin sijalta yksi ja Jukurit sijalta kaksi.
Jukurit, Hokki
Raportti

SaPKo esitti syksyn parastaan

MESTIS | 12.10.2006 23:30 | Miikka Mikkola
SaPKo ei häkeltynyt KooKoon salama-alusta, vaan nousi toisen erän tehominuuttiensa aikana rinnalle ja ohi. Savolaisten syksyn toinen voitto kirjattiin lukemin 3-1 (0-1, 2-0, 1-0). Tappion myötä KooKoo jatkaa edelleen ilman vierasvoittoja.
SaPKo, KooKoo

Sivut