Arkisto - MESTIS

Hakutulokset 15420 - 15440 / 22610

Uutinen

Petri Koivisto Kärppiin, Juho Santanen korvaajaksi TuToon

LIIGA, MESTIS | 5.5.2008 15:40
TuTon Mestiksen mestarijoukkueen pelaajakato jatkuu. Mestaruuden takuumies, ykkösvahti Petri Koivisto siirtyy Oulun Kärppiin. Turkuun puolestaan palaa LeKissä torjunut Juho Santanen.
LeKi, Kärpät, Petri Koivisto, Juho Santanen
Uutinen

Hokki julkaisi kaksi uutta sopimusta

MESTIS | 2.5.2008 15:37
Kajaanin Hokki julkaisi kaksi uutta sopimusta. Kajaanilaisten luottopuolustaja Jarkko Heikkinen jatkaa linnapaidassa myös ensi kaudella. Lisäksi puolustaja Matti Koistinen suuntaa ensi kaudeksi Pohjois-Suomeen. Kajaanin Hokin ja Oulun Kärppien välinen yhteistyö on ollut osaltaan vaikuttamassa molempien pelimiesten sopimuksiin.
Hokki, Matti Koistinen, Jarkko Heikkinen
Uutinen

KooKoolle kokoa ja näköä

MESTIS | 2.5.2008 14:30
Kuluneen viikon aikana ahkerasti uusia pelaajasopimuksia tulevan Mestis-kauden 2007–2008 joukkueeseensa solminut Kouvolan KooKoo tiedotti jälleen neljästä uudesta kiinnityksestä. Kouvolalaisseuran värejä ensi kaudella kantavat puolustajat Mikko Heiskanen ja Steve Makway. Lisäksi KooKoo solmi jatkosopimukset hyökkääjiensä Aapo Lampisen ja Matti Huillan kanssa.
KooKoo, Mikko Heiskanen, Steve Makway, Aapo Lampinen, Matti Huilla
Uutinen

TuTolle jatkosopimuksia ja kakkosvalmentaja

MESTIS | 30.4.2008 15:38
TuTo on solminut jatkosopimukset Iiro Junnilan sekä Henrik Maunulan kanssa. Lisäksi uudeksi kakkosvalmentajaksi on nimetty Jouni Tuominen.
Iiro Junnila, Henrik Maunula
Uutinen

HeKi julkisti vappuna tukun sopimuksia

MESTIS | 30.4.2008 13:30
Kari Elorannan luotsaama heinolalaisjoukkue julkisti vappuna aimo nivaskan pelaajasopimuksia. Maalivahtiosasto on jo nyt valmiina. Lisäksi joukkue täydentyi kahdella uudella puolustajalla viime kaudesta jatkaneiden pelaajien lisäksi.
Jan-Erik Kaisla, Timo Väisänen, Mikko Kapanen, Anton Björninen, Aki Nurminen, Ville-Veikko Väkeväinen, Esa Kivistö, HeKi, Jan Hagelberg
Uutinen

Mika Korhonen ja muita nuoria SaPKoon

LIIGA, MESTIS | 30.4.2008 13:24
Espoo Blues vuokraa maalivahtilupauksensa Mika Korhosen Mestiksen SaPKoon. Nuoret hyökkääjät Henri Siivonen ja Mario Fischer puolestaan siirtyvät Savonlinnaan koko ensi kaudeksi.
Blues, SaPKo, Mika Korhonen, Tomi Ståhlhammar, Arne Köhler, Henri Siivonen, Mario Fischer
Uutinen

KooKoo täydensi joukkuettaan viisikolla

MESTIS | 30.4.2008 12:35
KooKoo julkaisi viisi uutta sopimusta. Uusina miehinä mustapaitoihin liittyvät hyökkääjät Panu Poutanen ja Markku Flinck sekä kanadansuomalainen puolustaja Niko Tuomi. Tatu Miettinen ja Jussi Onnela solmivat puolestaan jatkosopimukset.
KooKoo, Markku Flinck, Niko Tuomi, Jussi Onnela, Panu Poutanen, Tatu Miettinen
Artikkeli

Pulmia ja pulmanratkaisijoita – KooKoon kausi 2007-2008

MESTIS | 28.4.2008 16:05 | Miikka Mikkola
KooKoo pani kauden 2007-2008 pakettiin kaukalossa kuukausi sitten, joten jo on Jatkoajankin aika summata sesongin saldo. Kausipaketti sisältää niin sanalliset, tilastolliset kuin kuvallisetkin katsaukset Mestis-nelosen kaudesta.
KooKoo, osavuosikatsaus
Artikkeli

Kattava katsaus tilastoihin

MESTIS | 28.4.2008 15:54 | Miikka Mikkola
Viritelkää silmänne virkeiksi: täältä tulee aimo lasti lukuja ja grafiikkaa! Jatkoaika niittaa kauden nivaskaan kaikilla mahdollisilla mittareilla.
KooKoo
Artikkeli

Tehomerkinnät otteluittain

MESTIS | 28.4.2008 15:53 | Miikka Mikkola
Tiukkaa tutkittavaa kaikille tilastofriikeille! Tarjolla on kaikki KooKoo-pelaajien piste- ja tehotilastot otteluittain ja eri kategorioihin jaoteltuina. Taulukot kertovat, kuka kuritti mitäkin joukkuetta ja kuka petrasi kauden edetessä.
KooKoo
Artikkeli

Kanadalaiskaksikko tähtikisankin kärjessä

MESTIS | 28.4.2008 15:52 | Miikka Mikkola
KooKoon taitavat kanadalaishyökkääjät vakuuttivat toimittajat niin koti- kuin vierashalleissakin. Tasaisessa tähtikisassa ykkössijan kohtalon ratkaisi lopulta yksi tähtimerkintä.
KooKoo
Artikkeli

Aapiskukko kuvittaa

MESTIS | 28.4.2008 15:50 | Miikka Mikkola
Kuvallinen kertomus KooKoon kaudesta 2007-2008 – aina aasta ööhön.
KooKoo
Uutinen

Jokipojille neljä hyökkääjää

MESTIS | 28.4.2008 12:15
Jokipojat kiinnitti maanantaina joukkueeseensa neljä hyökkääjää. Uusina pelaajina Joensuuhun siirtyvät keväällä A-nuorten mestaruutta juhlineet hyökkääjät Jani Savolainen ja Mika Mäkiaho sekä Salamoissa pelannut hyökkääjä Jarno Koskiranta. Lisäksi luottohyökkääjä Jani Keränen on sopinut jatkosta joensuulaisseuran kanssa.
Kiekko-Pojat, Jani Savolainen, Mika Mäkiaho, Jani Keränen, Jarno Koskiranta
Uutinen

Kaj Lindström palaa Kouvolaan – runkomiehiä jatkaa

MESTIS | 26.4.2008 19:55
Puolustaja Kaj Lindström on KooKoon ensimmäinen ulkopuolinen hankinta kauden 2008–2009 joukkueeseen. Lisäksi kouvolalaisseura tiedotti seitsemästä jatkosopimuksesta ja vahvisti omalta osaltaan Jatkoajan jo aiemmin uutisoiman Antti Härmän jatkamisen KooKoo-maalilla.
KooKoo, Kaj Lindström, Mikko Liukkonen, Petri Pyhäjärvi, Samu Vilkman, Eemeli Koskelainen, Matti Nykänen, Lauri Viantie
Uutinen

Mikko Mattila Allsvenskaniin

MESTIS | 26.4.2008 15:25
Kesken viime kauden Kouvolaan palannut Mikko Mattila jatkaa matkaansa Ruotsiin. Monipuolisen hyökkääjän uusi seura on Allsvenskania tahkoava Nyköping.
KooKoo, Mikko Mattila
Kolumni

Lohipaitojen selviytymistaistelu

MESTIS | 25.4.2008 23:50 | Veli-Matti Korpinen
Vantaalla kaudesta 2007-08 ei odotettu helppoa. Joukkue uusiutui, valmennus siirtyi uusiin hoteisiin ja tiedossa oli, että paletin loksahtaminen kohdalleen vie aikaa. Tavoitteena ollut pudotuspelipaikka jäi lohipaidoilta saavuttamatta, mutta karsintasarjan nuori joukkue sentään onnistui lopulta välttämään.
K-Vantaa
Kolumni

Kiekko-Vantaan päättötodistukset

MESTIS | 25.4.2008 23:50 | Veli-Matti Korpinen
Lohipaitojen kausi kulki alle odotusten, mutta joukkueesta löytyi myös iloisia yllättäjiä. Nuoren joukkueen odotettiin kasvavan miesten sarjan mittoihin ja osin tavoitteessa onnistuttiinkin.
K-Vantaa
Uutinen

Pelaajaliikennettä Oulun ja Kajaanin välillä

LIIGA, MESTIS | 25.4.2008 20:30
Kajaanin Hokin ja Oulun Kärppien välinen yhteistyö jatkuu aktiivisena. Juho Keränen ja Jaakko Järvitalo siirtyvät try out–sopimuksilla Kajaanista Ouluun, Markus Himanka hakee puolestaan pelipaikkaa Kajaanista.
Hokki, Kärpät, Juho Keränen, Markus Himanka, Jaakko Järvitalo
Uutinen

Timo Kuuluvainen pohjoiseen

LIIGA, MESTIS | 25.4.2008 9:25
Timo Kuuluvainen siirtyy ensi kaudeksi Pohjois-Suomeen. Jukurien edelliskauden kapteenin siirrossa merkittävää roolia näyttelee Oulun Kärppien ja Kajaanin Hokin välinen yhteistyö.
Kärpät, Hokki, Timo Kuuluvainen
Uutinen

Palmusta SaPKon maalivahti

MESTIS | 24.4.2008 11:15
SaPKo värväsi maalivahdikseen Esa-Tapio Palmun yksivuotisella sopimuksella. KooKoosta tuttu maalivahti on kärsinyt viime vuosina loukkaantumisista.
SaPKo, Esa-Tapio Palmu

Sivut