Taisteleva TuTo taivutti Sportin ansaitusti

MESTIS / Raportti
TuTo kasvatti voittoputkensa pituuden nyt kolmeen Vaasan Sportin kustannuksella, ottaessaan erinomaisen taistelun jälkeen puhtaan 3-0 (1-0, 2-0, 0-0) voiton Kupittaalla. Ottelu oli kokonaisuudessaan hyvätasoinen, kovavauhtinen sekä nykykiekosta poiketen erittäin siisti.

TuTon unelma-alku

Heti ottelun alusta näki, että TuTo oli latautunut otteluun huolella ja sataprosenttisesti, joka tällä kertaa palkittiin myös pikaisella johtomaalilla. 1-0 maalin viimeisteli siniviivalta lähteneellä rannelaukauksella Petri Tähtisalo, kun ottelua oli pelattu ainoastaan 33 sekuntia. Sportin maalissa aloittanut Marko Härkönen oli tilanteessa pahasti maskissa.

Maalin jälkeisen aloituksen jälkeen Sportin Janis Sprukts pääsi laukomaan vaarallisesti, mutta TuTon maalissa unelmaottelun pelannut Henri Launonen oli ohittamaton.

Tämän jälkeen tilanteet vaihtelivat päästä päähän ja lähimmäksi maalintekoa pääsi pirteästi pelannut Antti Hilden, joka pääsi kokeilemaan Launosen virettä lujalla lyöntilaukauksella, mutta Sportin kannalta tuloksetta.

Ajassa 8.16 Sportille tarjottiin tilaisuutta tasoitukseen, kun TuTon Arto Ryömä otti jäähyn kiinnipitämisestä, mutta TuTo pelasi kerrassaan erinomaisen alivoiman ja teki turhiksi Sportin yritykset. TuTo ehti pelata tämän jälkeen ainoastaan vajaan minuutin tasalukuisena, kun jälleen jäähyaitio kutsui, tällä kertaa Mikko Lehtimäkeä. TuTo taisteli jälleen ja selvisi takaiskuitta.

Erän lopussa tarjottiin puolestaan TuTolle tilaisuutta lisätä johtoaan, kun ensin Sportin Mikko Ilkka otti kaksiminuuttisen ajassa 17.26 ja runsas minuutti myöhemmin Hallbäck pelin viivyttämisestä suljettuaan kiekon alleen. TuTo pääsi pyörittämään runsaan puolen minuutin ajan 5-3 ylivoimaa, mutta tuloksetta. 2-0 oli tosin erittäin lähellä, kun kiekko ohjattiin parin metrin etäisyydeltä Sportin maalista hiuksenhienosti maalin yli.

Sportin näennäistä hallintaa

Toinen erä alkoi TuTon ylivoimapelillä, mutta erän alkuun on yleensä vaikeaa luoda pakkopeliä vastustajan päätyyn ja vaikeaa se oli tällä kertaa myös TuTolle. Ajassa 22.04 TuTo tosin teki maalin, mutta se hylättiin, koska maali oli siirtynyt pois paikaltaan. Tilanteessa vihellettiin kuitenkin Sportille kahden minuutin jäähy kampituksesta ja tätä tilaisuutta TuTo ei enää jättänyt käyttämättä. Pelikellon näyttäessä aikaa 22.47 TuTon ykköskenttä siirsi kauniin ylivoimakuvion päätteeksi kiekon puolustaja Arto Ryömälle, joka siirtyi b-pisteiden väliin ja laukoi raudanlujan rannelaukauksen ohi Marko Härkösen, tilanne 2-0 kotijoukkueelle. Syöttäjinä tähän hienoon maaliin kunnostautuivat Tuomas Jalava ja Markku Vuorisalo.

Tämän jälkeen ote siirtyi hienokseltaan Sportille, joskin täytyy sanoa että TuTo pelasi taktisesti kypsästi siivoten tehokkaasti oman alueensa. Lähimmäksi Sportin kavennusta pääsi Pasi Kuusisto, joka laukoi kiekon lujalla lyöntilaukauksella tolppaan. Sport jatkoi tiukkoja yrityksiään ja kun erää oli pelattu n. 9 minuuttia, pääsi Tatu Backman yksin läpi, mutta Launonen oli tilanteessa selkeästi parempi. Tilannetta edelsi TuTon puolustuslinjan karkea arviointivirhe.

Ajassa 30.41 iski jälleen TuTon ykköskenttä, kun Tuomas Jalava karkasi Sportin puolustuksen ohi vasemmalta, syötti Markku Vuorisalolle, joka laukoi kohti maalivahti Härköstä ja hienosti tilanteen loppuun asti seurannut Jalava siirsi maalivahdista ponnahtaneen kiekon maaliin. TuTo johti jo ratkaisevan tuntuisesti 3-0. Maalia seurasi muutaman minuutin kotijoukkueen painostusjakso, mutta Härkönen Sportin maalissa kesti.

Kun erää oli pelattu 34.02, otti TuTon Juha Peltonen kahden minuutin jäähyn koukkaamisesta ja Sport painoi vimmatusti pakkopeliään TuTon kenttäpäädyssä. TuTo kuitenkin kesti jälleen urheasti ja todellinen muuri TuTon maalilla oli Henri Launonen, jonka taisteluasennetta kuvasti jäähyn loppuhetkellä syöksy kiekon perään ja sen haaliminen hanskaan pois Sportin hyökkääjien ulottuvilta.

Taktisesti kypsä TuTo

TuTo osoitti todellista taktista kypsyyttä kolmannessa erässä ja loppujen lopuksi hallitsi sitä ja oli lähempänä lisämaaleja kuin Sport avausmaaliaan. TuTon puolustuslinja pysäytti useimmiten kiekot rauhallisesti omalla siniviivalla ja siirsi ne sen jälkeen joko Sportin kenttäpäätyyn tai omalle hyökkääjälle.

Sport oli vaihtanut kolmanteen erään maaliin Håkan Danielssonin, vaikka ei TuTon tekemiä maaleja voinut Härkösen syyksi lukea. Danielsson torjui erässä varmaotteisesti 11 kertaa ja teki tyhjäksi mm. Juha Peltosen hienon maalintekopaikan sekä todellisen maalintekijän Markku Vuorisalon lähes varman tekopaikan erän puolivälissä.

TuTon puolustuslinja petti erässä kaksi kertaa. Ensin 45 minuutin kohdalla pääsi Kristian Hjerpe puolittain yksin läpi, mutta laukoi pari metriä yli maalin. N.50 minuutin kohdalla Joni Reinikka pääsi kokeilemaan taitojaan Launosen kanssa, mutta TuTon nuori maalivahti oli selvästi parempi.

Yhteenveto

Ottelu oli kokonaisuudessaan kunniaksi mestikselle, taistelu oli hyvää ja vauhtia riitti. Myös epäurheilijamaisuudet oli jätetty pois, kuten myös ikävystyttävät ainaiset purnaamiset jäähyistä. Taistelu oli kovaa ja rehtiä.

TuTo ansaitsi voiton, sillä se todella taisteli tilanteet loppuun saakka ja oli myös riittävän tehokas. Samalla kotijoukkue osoitti vääriksi väitteet, joiden mukaan joukkueen puolustusosasto olisi heikentynyt viime kauteen nähden. TuTon nuori maalivahti Henri Launonen on parantanut otteitaan peli peliltä ja näytti nyt, että taitoa kiekkojen pysäyttämiseen todella löytyy. Kotijoukkueen kannattajien oli ilo seurata Launosen varmoja torjuntoja, joka oli tänään joukkueen ykkösmies, vaikkakin hurjasti taistelleesta joukkueesta lähes jokainen olisi ansainnut tämän arvonimen.

Sport oli myös latautunut otteluun hyvin, sen verran kovaa vauhtia joukkue piti läpi ottelun. Sportin ykkösmiehiä olivat tänään vaarallisesti hyökännyt Juris Stals sekä varmasti puolustanut Juha Mattila, jonka myös Kupittaan pyttykerho huomasi.

Kentälliset:

TuTo

1. kenttä

Tuomas Jalava-Tero Forsell-Markku Vuorisalo

Petri Tähtisalo-Arto Ryömä

2. kenttä

Mikko Niinikoski-Tuukka Pulliainen-Marko Kuikka

Janne Laitila-Juha Peltonen

3. kenttä

Markus Leppänen-Jari Mannila-Jussi Sipponen

Mikko Lehtimäki-Rami Katajisto

4. kenttä

Sami Terho-Miika Kurka-Mikko Markkanen

Ville Vähämaa

Kalevi Aitio

Sport

1. kenttä

Antti Hilden-Nicklas Fogström-Vesa Myllyaho

Miika Jämsä-Pasi Kuusisto

2. kenttä

Juris Stals-Janis Sprukts-Mikko Manner

Mikael Hallbäck-Jarno Kosonen

3. kenttä

Kristian Hjerpe-Jori Kokkonen-Joni Reinikka

Juha Mattila-Mikko Ilkka

4. kenttä

Tatu Backman-Pasi Pieninkeroinen

» Lähetä palautetta toimitukselle